

Avioliittoon vihkiminen
Avioliitto on miehen ja naisen välinen ainutlaatuinen ihmissuhde. Avioliitto antaa pohjan tasavertaisen perheyhteyden rakentumiselle ja ihmisen kasvulle läheisimmissä ihmissuhteissaan. Avioliitto on enemmän kuin kaksi ihmistä, jotka rakastavat toisiaan. Avioliittoon vihittäessä luvataan sukulaisten ja seurakunnan, ystävien ja Jumalan edessä rakastaa toisiaan. Hetki tuntuu suurelta ja juhlalliselta vaikka tilaisuus olisikin pienimuotoinen.
Pienet vai iso häät?
Kirkollinen vihkiminen voi olla pienimuotoinen tilaisuus, jossa papin ja kanttorin lisäksi on läsnä vain kaksi todistajaa. Tai vihkitoimituksessa voi olla läsnä voi olla koko suku ja kaikki ystävät. Jos vihittävät toivovat, vihkiminen voidaan toimittaa seurakunnan tiloissa niinkin, että todistajina ovat seurakunnan työntekijät.
Kirkossa, kotona...?
Vihkiminen toimitetaan useimmiten kirkossa. Pappi voi myös vihkiä muissa seurakuntien tiloissa, vaikkapa kappelissa tai seurakuntatalolla, tai tulla myös kotiin tai muuhun sopivaa paikkaan vihkimään. Jos morsiuspari ei halua tulla vihityksi kirkossa, papin kanssa voi keskustella muista vaihtoehdoista.
Kirkollisen vihkimisen edellytykset
Evankelis-luterilaisessa kirkossa avioliittoon vihittävien tulee olla rippikoulun käyneitä seurakunnan jäseniä. Kirkollinen vihkiminen on myös mahdollinen silloin kun toinen vihittävistä on ulkomaisen ev.lut kirkon jäsen tai kuuluu johonkin Suomessa tai ulkomailla toimivaan kristilliseen uskontokuntaan.
Suomen ev.lut. kirkon jäsen voidaan vihkiä muussa uskonnollisessa yhdyskunnassa, mikäli yhdyskunnalla on vihkimisoikeus, ja yhdyskunta sen sallii.
Kustannukset
Kirkollinen avioliittoon vihkiminen ei seurakunnan taholta tuo mitään kustannuksia parille. Myös papin toimittama siviiliavioliiton siunaaminen kirkollisessa tilassa on Tampereen seurakuntien jäsenille maksuton.
Hääyöt 2013
Vuoden 2013 ensimmäinen Hääyö järjestetään Finlaysonin kirkossa 8.5.13 ja jälkimmäinen Aleksanterin kirkossa 11.12.13.


