Masa on paljasjalkainen peltolammilainen setämies, joka tykkää ritareista ja miekoista, vaikka on pasifisti. Alun alkujaan hän päätyi silloiseen Viinikan seurakuntaan sivariksi, mutta tekee nykyään "oikeita" töitä pyhäkoulun, varhaiskasvatuksen ja viestinnän parissa. Hän hyväksyy avarakatseisesti sekä kahvin että teen ja kuluttaa niitä huolestuttavassa mittakaavassa. Jos hänellä on vapaa-aikaa, hän tuhlaa sen nörtteillen fantasian ja scifin parissa. TM:n paperinsakin hän sai työelämän kannalta hirmu hyödyllisestä languedocilaisesta trubaduurirunoudesta.
Masan mutinat
Masan Mutinat
Matti Etelänsaari palvelee Tampereen Eteläisessä seurakunnassa pyhäkouluteologina. Blogissaan hän kertoo ajatuksistaan seurakunnastamme ja elämästä sen ympärillä, omaan persoonalliseen tyyliinsä.
29.9.2013 11.57
Enkelparven tie kohta luokse vie
Enkeleitä löytyy joka lähtöön, siivekkäistä neidoista nelikasvoisiin hirviöihin.
Jokaisella on oma mielikuvansa enkeleistä. Enkeli on tuttu niillekin, jotka ovat muuten vieraantuneet kristillisestä perinteestä - ne ovat löytäneet tiensä kaikkialle taiteeseen ja populaarikulttuuriin, maineikkaista klassikkomaalauksista moderniin fantasiakirjallisuuteen. Useimmat muistavat ainakin kertomukset suojelusenkeleistä ja jouluevankeliumin paimenet, joille taivaalliset olennot ilmestyivät.
Raamatun enkelit ovat kuitenkin myös paljon muuta kuin lempeästi hymyileviä varjelijoita. Ja sen, mitä Raamattu ei kerro, jumaluusoppineet ovat päätelleet ja sepittäneet vuosisatojen kuluessa. Itse asiassa teologian alta löytyy kokonainen oppiala, angelologia, joka keskittyy enkeleiden tutkimiseen.
Enkelit ovat muodossa tai toisessa olleet osa kristillistä ajatusmaailmaa aivan alusta asti. Syitä siihen ei tarvitse etsiä kristikunnan juuria kauempaa, sillä varhaiset kristityt perivät tietonsa ja ymmärryksensä enkeleistä juutalaisilta. Jeesuksen eläessä juutalaisilla oli jo vuosisatainen traditio näistä taivaallisista olennoista.
Mutta Vanha ja Uusi testamentti puhuvat enkeleistä lopulta varsin vähän. He esiintyvät useimmiten pelkkinä statisteina kohtauksissa, joissa pääosassa on Jumalan toiminta. Joskus he saavat osan näiden suunnitelmien toimeenpanijoina - olipa kyse sitten varoituksen tuomisesta Joosefille (Matt. 2:19-20) tai Jerusalemin hävittämisestä maan tasalle (1. Aik. 21:15) - toisinaan he taas ovat pelkkiä Jumalan puhetorvia.
Varhaiskristittyjä jumaluusoppineita kiehtoi ajatus taivaallisten asioiden ja olentojen saattamisesta matemaattiseen kuriin ja järjestykseen. Olihan kreikkalaisesta filosofiasta periytynyt käsitys taivaallisten sfäärien järkkymättömästä harmoniasta ja säännönmukaisuudesta. Kaikkein kuuluisimman enkeliopillisen hierarkian sepitti Pseudo-Dionysios Areiopagita jo 400-luvulla, ja keskiajalla esimerkiksi aikansa suurimpiin oppineisiin lukeutunut Tuomas Akvinolainen edelleen laajensi näitä oppirakennelmia.
Seurauksena oli enkelien tarkka luokittelu kolmeen hierarkiaan, joista kukin sisälsi kolme "enkelikuoroa". Yhteensä näitä kuoroja oli siis yhdeksän, ja niiden arvojärjestys syntyi siitä, miten lähellä ne ovat Jumalan valtaistuinta. Jos tarkkoja ollaan, vain muutamat niistä mainitaan selkosanaisesti Raamatussa, eikä niiden arvojärjestyksestäkään lausuta halaistua sanaa. Mutta se ei lannistanut innokkaita teologeja, joiden sormi pysähtyi esimerkiksi Efesolaiskirjeen jakeeseen 1:21, jossa sanotaan Kristuksen tulleen asetetuksi "ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa". Selvästi tässä puhutaan enkelien kategorioista, he riemastuivat, ja ryhtyivät laatimaan enkeliopillista luetteloaan.
Tällaisia henkivaltoja taivaasta siis löytyy perinteisen enkeliopin mukaan:
Alin hierarkia
Kaikkein alimpia arvojärjestyksessä ovat tavalliset enkelit eli viestienkelit. Nämä enkelit ovat lähimpinä maailmaa ja toimivat nimensä mukaisesti Jumalan tahdon ilmaisijoina. He sekaantuvat muutenkin kuolevaisten asioihin. Itse enkeli-nimitys tulee kreikankielisestä sanasta angelos, joka edelleen juontuu suoraan heprealaisesta sanasta malak. Molemmat merkitsevät viestinviejää. Raamattu ei muuten puhu mitään näiden enkelien siivistä; päinvastoin heitä erehdytään usein pitämään tavallisina ihmisinä, esimerkiksi Sodoma-kertomuksessa, jossa paikallinen tervetulokomitea tahtoo häväistä kaupunkiin saapuneet vieraat (1. Moos. 19).
Enkeleitä ylempiä ovat arkkienkelit eli ylienkelit. Heistä tekee poikkeuksellisia se, että heitä käsitetään yleensä olevan seitsemän, ja Raamatussakin heitä on nimeltä mainittu kaksi: mikkelinpäivän nimikkosankari Mikael sekä Gabriel, joka toi Marialle hyvät uutiset Vapahtajan syntymästä. Vanhan testamentin apokryfikirjoista löytyy vielä kaksi nimettyä enkeliä, jotka on perinteisesti luettu arkkienkeleiden rivistöihin: Tobiaan kirjan Rafael ja Esran kirjassa seikkaileva Uriel. Se, keitä loppukolmikkoon luetaan, vaihtelee siitä riippuen, keneltä asiasta kysytään.
Kolmas kuoro koostuu hallituksista, joiden vastuualueenaan ovat - yllätys, yllätys - maanpäälliset kansakunnat ja ihmisjoukot. He toimivat näiden vartijoina ja opastajina. Väitetäänpä heidän inspiroivan myös tieteen ja taiteen kehitystä. (He ovat selvästi aikaansaavampia kuin useimmat meidän tuntemamme hallitukset.)
Keskimmäinen hierarkia
Hallituksilla ovatkin luotettavina apulaisinaan neljännen kuoron voimat, jotka ovat Jumalalle vankkumattoman uskollisia soturienkeleitä. He vastaavat maallisen mahdin jakamisesta ihmiskunnassa. On spekuloitu, että Lucifer eli vanha vihtahousu olisi alun alkujaan ollut yksi voimista.
Seuraaja kuoro, vallat, ei ole enää vastuussa maanpäällisistä asioista vaan kirjaimellisesti taivaallisemmista kuvioista: heidän nimittäin katsotaan huolehtivan taivaankappaleiden liikunnoista. Antiikin ja keskiajan maailmankuvassa avaruus koostuu sisäkkäistä kehistä eli sfääreistä, joihin kiinnitetyt kiertotähdet kulkevat täydellisen pyöreitä ratojaan rikkumattomassa harmoniassa.
Herruudet ovat jo niin ylhäisiä olentoja, että niiden tehtäviin kuuluu alempien enkelikuorojen komentaminen. Ne hallitsevat myös valtakuntien kohtaloita. Erityisesti herruuksia kuvataan satumaisen kauniina, ihmisenkaltaisina, siivekkäinä olentoina, mutta tämäkään kuvaus ei perustu Raamatun teksteihin.
Ylin hierarkia
Kaikkein ylimmässä hierarkiassa on siinäkin kolme kuoroa, jotka saavat kunnian olla lähinnä Jumalan kirkkautta. Ylhäisimmistä alimmat ovat valtaistuimia, Jumalan vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden ilmentymiä, joita nimitetään myös pyöriksi. Nämä eriskummalliset oliot ovat tulenhohtoisia, sisäkkäisiä vaununpyöriä, jotka ovat täynnä välkkyviä silmiä. Niiden kuvaus perustuu Danielin kirjan näkyyn (7:9).
Pelottavat näyt jatkuvat Hesekielin kirjassa, jonka ensimmäisessä luvussa kuvataan kerubeja, Jumalan istuimen vartijoita. He ovat hirviömäisiä olentoja, joilla on neljä siipeä, neljä käsivartta ja neljät kasvot: ihmisen, härän, leijonan ja kotkan. Kerubien ensiesiintyminen on jo paratiisikertomuksessa, jossa heistä tulee Eedenin portinvartijoita (1. Moos. 3:24). Myös Liitonarkun kannelle veistettiin kaksi kultaista kerubia (2. Moos. 25:18-20). Kerubien ulkomuodon yhtenä innoituksen lähteenä ovat saattaneet olla babylonialaiset lamassu-olennot, jotka ovat ihmiskasvoisia, siivekkäitä leijonia.
Kaikkein ylhäisimpiä kaikista enkeleistä ovat kuitenkin serafit, joita Jesaja kuvaa ilmestysnäyssään (Jes. 6:2-4). Jesajan mukaan heillä on kolme siipiparia, joista yhdellä he peittävät kasvonsa, toisella ruumiinsa ja kolmannella lentävät. He ylistävät lakkaamatta Jumalaa Pyhä-hymnillä. Serafien nimi juontuu käärmettä merkitsevästä sanasta, joten he lienevät olleen alunperin eräänlaisia taivaallisia "lohikäärmeitä". Taiteessa heidät tosin yleensä kuvataan salonkikelpoisempina kuusisiipisinä ihmisolentoina.
Enkelien arvojärjestykseen ja heidän asemaansa taivaassa liittyy läheisesti vanhatestamentillinen ajatus jumalallisesta neuvostosta. "Jumalan pojat" eli enkelit (esimerkiksi Job. 1:6) muodostavat taivaallisen hovin, jonka puheenjohtajana Herra Jumala toimii. Käsitys jumalallisesta neuvostosta oli tuttu useimmille muinaisen Lähi-idän kansoille. Kun israelilaiset alkoivat siirtyä uskonnollisessa ajattelussaan yhä selkeämmin yksijumalisuuteen, taivaat eivät kuitenkaan tyhjentyneet, vaan jumalien valtaneuvostosta tuli nyt enkelien kokous.
Enkelit ovat kuitenkin kristillisen opin sivumainintoja. Yleensä he soittavat omissa näytöksissäänkin toista viulua: heidän osansa on ennen muuta ilmentää Jumalan tahtoa ja Hänen kirkkauttaan, ei olla itsenäisiä toimijoita. Tätä kuvastaa sekin, ettei Raamattu mainitse heitä nimeltäkään kahta lukuun ottamatta, eikä heistä muodostu kovin persoonallisia yksilöitä. Uskon ytimessä on lopultakin Jumalan ja ihmisen välinen suhde.
Katolisella kirkolla esirukoukset enkeleille ovat osa yleisempää pyhimyskulttia. Heitä rukoillaan, heiltä pyydetään apua. Viime aikoina erilaiset new age -henkiset "enkeliterapiat" ovat saavuttaneet suosiota kuninkaallistenkin keskuudessa. Onhan enkelien assosioiminen eri alkeisvoimiin, toimialueisiin ja parannukseen osa ikivanhaa juutalais-kristillistä puolivirallista enkelioppikuvastoa.
Ehkä voisi kuitenkin aivan vilpittömästi kysyä, miksi ihmisen ja Jumalan välille tarvittaisiin ylimääräisiä "välimiehiä" hoitamaan bisneksiä, jos kerran Jeesuskin rohkaisi meitä kääntymään suoraan ja luottavaisin mielin taivaallisen Isän puoleen. Eikö kannattaisi mieluummin ottaa yhteyttä siihen, jota enkeleidenkin kerrotaan kumartavan?
Raamatun enkelit ovat kuitenkin myös paljon muuta kuin lempeästi hymyileviä varjelijoita. Ja sen, mitä Raamattu ei kerro, jumaluusoppineet ovat päätelleet ja sepittäneet vuosisatojen kuluessa. Itse asiassa teologian alta löytyy kokonainen oppiala, angelologia, joka keskittyy enkeleiden tutkimiseen.
Enkelit ovat muodossa tai toisessa olleet osa kristillistä ajatusmaailmaa aivan alusta asti. Syitä siihen ei tarvitse etsiä kristikunnan juuria kauempaa, sillä varhaiset kristityt perivät tietonsa ja ymmärryksensä enkeleistä juutalaisilta. Jeesuksen eläessä juutalaisilla oli jo vuosisatainen traditio näistä taivaallisista olennoista.
Mutta Vanha ja Uusi testamentti puhuvat enkeleistä lopulta varsin vähän. He esiintyvät useimmiten pelkkinä statisteina kohtauksissa, joissa pääosassa on Jumalan toiminta. Joskus he saavat osan näiden suunnitelmien toimeenpanijoina - olipa kyse sitten varoituksen tuomisesta Joosefille (Matt. 2:19-20) tai Jerusalemin hävittämisestä maan tasalle (1. Aik. 21:15) - toisinaan he taas ovat pelkkiä Jumalan puhetorvia.
Varhaiskristittyjä jumaluusoppineita kiehtoi ajatus taivaallisten asioiden ja olentojen saattamisesta matemaattiseen kuriin ja järjestykseen. Olihan kreikkalaisesta filosofiasta periytynyt käsitys taivaallisten sfäärien järkkymättömästä harmoniasta ja säännönmukaisuudesta. Kaikkein kuuluisimman enkeliopillisen hierarkian sepitti Pseudo-Dionysios Areiopagita jo 400-luvulla, ja keskiajalla esimerkiksi aikansa suurimpiin oppineisiin lukeutunut Tuomas Akvinolainen edelleen laajensi näitä oppirakennelmia.
Seurauksena oli enkelien tarkka luokittelu kolmeen hierarkiaan, joista kukin sisälsi kolme "enkelikuoroa". Yhteensä näitä kuoroja oli siis yhdeksän, ja niiden arvojärjestys syntyi siitä, miten lähellä ne ovat Jumalan valtaistuinta. Jos tarkkoja ollaan, vain muutamat niistä mainitaan selkosanaisesti Raamatussa, eikä niiden arvojärjestyksestäkään lausuta halaistua sanaa. Mutta se ei lannistanut innokkaita teologeja, joiden sormi pysähtyi esimerkiksi Efesolaiskirjeen jakeeseen 1:21, jossa sanotaan Kristuksen tulleen asetetuksi "ylemmäksi kaikkia valtoja, voimia ja mahteja, ylemmäksi kaikkia herruuksia, jotka mainitaan tässä ja tulevassakin maailmassa". Selvästi tässä puhutaan enkelien kategorioista, he riemastuivat, ja ryhtyivät laatimaan enkeliopillista luetteloaan.
Tällaisia henkivaltoja taivaasta siis löytyy perinteisen enkeliopin mukaan:
Alin hierarkia
Kaikkein alimpia arvojärjestyksessä ovat tavalliset enkelit eli viestienkelit. Nämä enkelit ovat lähimpinä maailmaa ja toimivat nimensä mukaisesti Jumalan tahdon ilmaisijoina. He sekaantuvat muutenkin kuolevaisten asioihin. Itse enkeli-nimitys tulee kreikankielisestä sanasta angelos, joka edelleen juontuu suoraan heprealaisesta sanasta malak. Molemmat merkitsevät viestinviejää. Raamattu ei muuten puhu mitään näiden enkelien siivistä; päinvastoin heitä erehdytään usein pitämään tavallisina ihmisinä, esimerkiksi Sodoma-kertomuksessa, jossa paikallinen tervetulokomitea tahtoo häväistä kaupunkiin saapuneet vieraat (1. Moos. 19).
Enkeleitä ylempiä ovat arkkienkelit eli ylienkelit. Heistä tekee poikkeuksellisia se, että heitä käsitetään yleensä olevan seitsemän, ja Raamatussakin heitä on nimeltä mainittu kaksi: mikkelinpäivän nimikkosankari Mikael sekä Gabriel, joka toi Marialle hyvät uutiset Vapahtajan syntymästä. Vanhan testamentin apokryfikirjoista löytyy vielä kaksi nimettyä enkeliä, jotka on perinteisesti luettu arkkienkeleiden rivistöihin: Tobiaan kirjan Rafael ja Esran kirjassa seikkaileva Uriel. Se, keitä loppukolmikkoon luetaan, vaihtelee siitä riippuen, keneltä asiasta kysytään.
Kolmas kuoro koostuu hallituksista, joiden vastuualueenaan ovat - yllätys, yllätys - maanpäälliset kansakunnat ja ihmisjoukot. He toimivat näiden vartijoina ja opastajina. Väitetäänpä heidän inspiroivan myös tieteen ja taiteen kehitystä. (He ovat selvästi aikaansaavampia kuin useimmat meidän tuntemamme hallitukset.)
Arkkienkeli Gabriel, jonka nimi merkitsee "Jumalan mies". Raamatun enkelihahmot kuvataan yleensä miespuolisiksi, taiteessa taas ovat tavallisia eteerisen kauniit naishahmot. Kysymys enkelien sukupuolesta pohditutti keskiajan ajattelijoita. Useimmat päättelivät enkelien henkiolentoina olevan myös vailla biologista sukupuolta.
Keskimmäinen hierarkia
Hallituksilla ovatkin luotettavina apulaisinaan neljännen kuoron voimat, jotka ovat Jumalalle vankkumattoman uskollisia soturienkeleitä. He vastaavat maallisen mahdin jakamisesta ihmiskunnassa. On spekuloitu, että Lucifer eli vanha vihtahousu olisi alun alkujaan ollut yksi voimista.
Seuraaja kuoro, vallat, ei ole enää vastuussa maanpäällisistä asioista vaan kirjaimellisesti taivaallisemmista kuvioista: heidän nimittäin katsotaan huolehtivan taivaankappaleiden liikunnoista. Antiikin ja keskiajan maailmankuvassa avaruus koostuu sisäkkäistä kehistä eli sfääreistä, joihin kiinnitetyt kiertotähdet kulkevat täydellisen pyöreitä ratojaan rikkumattomassa harmoniassa.
Herruudet ovat jo niin ylhäisiä olentoja, että niiden tehtäviin kuuluu alempien enkelikuorojen komentaminen. Ne hallitsevat myös valtakuntien kohtaloita. Erityisesti herruuksia kuvataan satumaisen kauniina, ihmisenkaltaisina, siivekkäinä olentoina, mutta tämäkään kuvaus ei perustu Raamatun teksteihin.
Vanhan testamentin enkelit ovat myös Jumalan vihan ja koston toimeenpanijoita, taivaallisen sotajoukon pelottavia taistelijoita. Herran enkeli surmaamassa Assyrian sotapäälliköitä (2. Aik. 32:21).
Ylin hierarkia
Kaikkein ylimmässä hierarkiassa on siinäkin kolme kuoroa, jotka saavat kunnian olla lähinnä Jumalan kirkkautta. Ylhäisimmistä alimmat ovat valtaistuimia, Jumalan vanhurskauden ja oikeudenmukaisuuden ilmentymiä, joita nimitetään myös pyöriksi. Nämä eriskummalliset oliot ovat tulenhohtoisia, sisäkkäisiä vaununpyöriä, jotka ovat täynnä välkkyviä silmiä. Niiden kuvaus perustuu Danielin kirjan näkyyn (7:9).
Pelottavat näyt jatkuvat Hesekielin kirjassa, jonka ensimmäisessä luvussa kuvataan kerubeja, Jumalan istuimen vartijoita. He ovat hirviömäisiä olentoja, joilla on neljä siipeä, neljä käsivartta ja neljät kasvot: ihmisen, härän, leijonan ja kotkan. Kerubien ensiesiintyminen on jo paratiisikertomuksessa, jossa heistä tulee Eedenin portinvartijoita (1. Moos. 3:24). Myös Liitonarkun kannelle veistettiin kaksi kultaista kerubia (2. Moos. 25:18-20). Kerubien ulkomuodon yhtenä innoituksen lähteenä ovat saattaneet olla babylonialaiset lamassu-olennot, jotka ovat ihmiskasvoisia, siivekkäitä leijonia.
Kaikkein ylhäisimpiä kaikista enkeleistä ovat kuitenkin serafit, joita Jesaja kuvaa ilmestysnäyssään (Jes. 6:2-4). Jesajan mukaan heillä on kolme siipiparia, joista yhdellä he peittävät kasvonsa, toisella ruumiinsa ja kolmannella lentävät. He ylistävät lakkaamatta Jumalaa Pyhä-hymnillä. Serafien nimi juontuu käärmettä merkitsevästä sanasta, joten he lienevät olleen alunperin eräänlaisia taivaallisia "lohikäärmeitä". Taiteessa heidät tosin yleensä kuvataan salonkikelpoisempina kuusisiipisinä ihmisolentoina.
Kerubeja Hesekielin kirjan kuvituksessa. Tässä ne on kuvattu neljänä erilaisena olentona Ilmestyskirjan mukaan (Ilm. 4).
Enkelien arvojärjestykseen ja heidän asemaansa taivaassa liittyy läheisesti vanhatestamentillinen ajatus jumalallisesta neuvostosta. "Jumalan pojat" eli enkelit (esimerkiksi Job. 1:6) muodostavat taivaallisen hovin, jonka puheenjohtajana Herra Jumala toimii. Käsitys jumalallisesta neuvostosta oli tuttu useimmille muinaisen Lähi-idän kansoille. Kun israelilaiset alkoivat siirtyä uskonnollisessa ajattelussaan yhä selkeämmin yksijumalisuuteen, taivaat eivät kuitenkaan tyhjentyneet, vaan jumalien valtaneuvostosta tuli nyt enkelien kokous.
Enkelit ovat kuitenkin kristillisen opin sivumainintoja. Yleensä he soittavat omissa näytöksissäänkin toista viulua: heidän osansa on ennen muuta ilmentää Jumalan tahtoa ja Hänen kirkkauttaan, ei olla itsenäisiä toimijoita. Tätä kuvastaa sekin, ettei Raamattu mainitse heitä nimeltäkään kahta lukuun ottamatta, eikä heistä muodostu kovin persoonallisia yksilöitä. Uskon ytimessä on lopultakin Jumalan ja ihmisen välinen suhde.
Katolisella kirkolla esirukoukset enkeleille ovat osa yleisempää pyhimyskulttia. Heitä rukoillaan, heiltä pyydetään apua. Viime aikoina erilaiset new age -henkiset "enkeliterapiat" ovat saavuttaneet suosiota kuninkaallistenkin keskuudessa. Onhan enkelien assosioiminen eri alkeisvoimiin, toimialueisiin ja parannukseen osa ikivanhaa juutalais-kristillistä puolivirallista enkelioppikuvastoa.
Ehkä voisi kuitenkin aivan vilpittömästi kysyä, miksi ihmisen ja Jumalan välille tarvittaisiin ylimääräisiä "välimiehiä" hoitamaan bisneksiä, jos kerran Jeesuskin rohkaisi meitä kääntymään suoraan ja luottavaisin mielin taivaallisen Isän puoleen. Eikö kannattaisi mieluummin ottaa yhteyttä siihen, jota enkeleidenkin kerrotaan kumartavan?