joulukassien_pakkaus

Laula, lahjoita tai anna lahjaksi aikaasi!

Joulu tulee kaikille, mutta jokaiselle se ei ole ilon, valon ja yltäkylläisyyyden juhla. Apua tarvitaan lähellä ja kaukana. On monia tapoja auttaa; laula, lahjoita tai anna lahjaksi itsesi.


Aineellisen tuen lisäksi seurakunnat tarjoaa mahdollisuuksia myös yhdessäoloon. Seurakunnissa järjestetään adventin aikaan paljon tapahtumia, jotka kokoavat ihmisiä viettämään aikaa yhdessä.

Myös jouluaattona 24.12.  kokoonnutaan Kirkkopuiston jouluun.

Kirkkopuiston joulu levittäytyy kirkosta kirkkopuistoon ja toimintaa on keskipäivästä keskiyöhön asti.


Tampereen seurakunnat haastaa myös kaupunkilaisia auttamaan lähimmäistään lähellä ja kaukana.

Joulukahvit kaikille!

Onko kupillinen tavallista kahvia sinulle luksusta? Monelle tamperelaiselle vähävaraiselle ihmiselle on.


Tampereen seurakuntien ruoka-avun asiakkaat saavat tänäkin jouluna kahvipaketin – kunhan yhdistämme voimamme! Seurakuntavaalipäivänä kirkoilla kerättiin vaalikahveja joulukahviksi oman seurakunnan alueelle, ja paketteja kertyi noin sata. Siitä on hyvä jatkaa. Kahvipaketit jaetaan RuokaNyssen asiakkaille jouluruokakassin kanssa.

Voit osallistua tuomalla paketin tavallista kahvia Seurakuntien talon aulaan, os. Näsilinnankatu 26. Ovet ovat auki varmimmin arkisin kello 9-15.45, ja sen jälkeen toiminnan mukaan.

Jos innostutte vaikka työpaikalla keräämään isomman satsin kahvia, voitte olla yhteydessä Ruokapankkiin, p. 040 626 7439, ja sopia toimituksesta.


Jouluiloa vähävaraisten tamperelaisperheiden lapsille ja nuorille

Neulovaisten ja kutovaisten kannattaa laittaa puikot heilumaan hyvän asian puolesta. Tampereen seurakunnat kerää villasukkia, jotka jaetaan Joulupuu-keräyksen kautta vähävaraisille tamperelaislapsille ja -nuorille. Villasukkia ja lapasia voi toimittaa  kaikkiin Joulupuun keräyspisteisiin.

Seurakuntien keräyspaikka on Seurakuntien talon aulassa, osoitteessa Näsilinnankatu 26. Ulko-ovi on avoinna arkisin kello 9-15.45 ja muina aikoina toiminnan mukaan.

Keräyspaikkoja on paljon muitakin eri puolilla kaupunkia. Katso koko luettelo Joulupuu Tampere -sivuilta.

Lue lisää https://www.facebook.com/villasukkavoimaa/likes?ref=page_internal


Tule mukaan Ruokapankin joulutalkoisiin

Tampereen ev.lut. seurakuntien diakoniatyö jakaa 22.12. ja 24.12. ruokakasseja sadoille vähävaraisille tamperelaisille. Vapaaehtoisia tarvitaan kassien pakkaamiseen, kuljettamiseen (omalla autolla) ja jakamiseen. Talkoot toteutetaan Ruokapankin tiloissa Nekalassa.

Tämä on konkreettinen tapa auttaa lähimmäistä ja saada samalla itselle hyvä joulumieli!
Kysy lisätietoja tai ilmoittaudu Reija Jarkkolalle: reija.jarkkola@evl.fi, 040 8048132

Joulukahvit kaikille

Kupillinen tavallista kahvia on luksusta monelle tamperelaiselle vähävaraiselle ihmiselle. Tampereen seurakuntien ruoka-avun asiakkaat saavat tänäkin jouluna kahvipaketin – kunhan yhdistämme voimamme.

Seurakuntavaalipäivänä kirkoilla kerättiin vaalikahveja joulukahviksi oman seurakunnan alueelle, ja paketteja kertyi noin sata. Siitä on hyvä jatkaa. Kahvipaketit jaetaan RuokaNyssen asiakkaille jouluruokakassin kanssa.

Voit osallistua tuomalla paketin tavallista kahvia Seurakuntien talon aulaan, Näsilinnankatu 26. Ovet ovat auki varmimmin arkisin kello 9–15.45, ja sen jälkeen toiminnan mukaan. Jos innostutte vaikka työpaikalla keräämään isomman satsin kahvia, voitte olla yhteydessä Ruokapankkiin, p. 040 626 7439, ja sopia toimituksesta.

Päivitys 5.12.2018: Lauantain 22.12. tekijät ovat löytyneet.  Nyt kaivataan vapaaehtoisia enää 24.12. pakkaamaan ja kuskaamaan ruokakasseja tarvitseville.