Ajankohtaista

18.1.2019 Ekumeeninen kirkkovaellus sunnuntaina 20.1.

Ekumeeninen kirkkovaellus eli vaellus ristisaatossa kirkosta toiseen järjestetään Tampereella 20. tammikuuta. Lähtö Adventtikirkolta kello 14. Kulkueeseen voi liittyä myös matkalta.

Lue lisää

 

18.1.2019 Leevi Häikiöstä valtuuston puheenjohtaja

Marraskuun seurakuntavaaleissa valittu Tampereen ev.lut. seurakuntayhtymän yhteinen kirkkovaltuusto kokoontui ensimmäiseen istuntoonsa torstaina 17. tammikuuta.

Lue lisää

 

14.1.2019 Yhteisöruokailu alkaa 21.1. Seurakuntien talossa

Ruokailu on Seurakuntien talon 2. kerroksessa aina maanantaisin kello 11– 13. Arkihartaus on kello 12 ja Lähde-kappeli on avoinna koko ruokailun ajan. Lisäksi tarjolla on Mummon Kammarin ja Myötätuulen toimintaa.

Lue lisää

 

11.1.2019 Katakombi palaa Kalevaan

Tuomiokirkkoseurakunnan rippikoulun jälkeisen nuorisotyön toiminta siirtyy Kalevan kirkon seurakuntasaliin. Monitoimitilan nimeksi äänestettiin Katakombi.

Lue lisää

 

8.1.2019 Irja Askolan runoja kuullaan Aleksanterin kirkossa

Ihmiseltä ihmiselle -runoilta Aleksanterin kirkossa on lämminhenkinen kohtaaminen Irja Askolan tekstien äärellä.

Lue lisää

 

11.1.2019 Matti Hannulan ja Helvi Mäntyvaara muistokonsertti Tuomiokirkossa 13.1.

Juha Repo, Saija Siuko, Marjaana Ritanen ja Juhana Mattila esiintyvät konsertissa, joka järjestetään Tuomiokirkon edesmenneen urkurin Matti Hannulan ja säveltäjä Helvi Mäntyvaaran muistoksi sunnuntaina 13. tammikuuta kello 15 Tuomiokirkossa.

Lue lisää

 

3.1.2019 Uusi Mummon Kammari avaa ovensa maanantaina 14.1.

Uuden Mummon Kammarin avaaminen siirtyy viikolla, koska uusien tilojen remontti on vielä vähän kesken. Toiminta uusissa tiloissa alkaa maanantaina 14. tammikuuta kello 10. Mummon Kammarin avunvälitys toimii normaalisti.

Lue lisää

 

rss Tampereen seurakuntien uutiset

21.12.2018 13.46

Partiolaiset keräävät jälleen joulun kynttilät hautausmailta 27.12.

Kalevankankaan, Lamminpään, Messukylän, Vatialan ja Teiskon hautausmailla ahkeroi torstaina27.12. suuri joukko tamperelaisia partiolaisia Ekoteko-tempauksessa. He keräävät joulun kynttilät haudoilta ja lajittelevat jätteet asianmukaisesti. Keräys ei koske LED-kynttilöitä eikä kynttilälyhtyjä, jotka omaisten pitää itse huolehtia pois haudoilta.

pyhäinpäivä_hautausmaa
Ympäristöystävällisenä vaihtoehtona haudoille suositellaan kynttilälyhtyä.
Kalevankankaan hautausmaalla kerääjiä on 5-6 lippukunnasta. Partiolippukunnat saavat osallistumisesta pienen palkkion. 

Partiolippukunta Näsin Tyttöjen lippukunnanjohtaja Arla Selin on ollut mukana keräämässä kynttilöitä jo lukemattomia kertoja. Vuosien mittaan Näsin Tyttöjen keräysporukka on kehittänyt tehokkaan keräystekniikan.

— Heittelemme ensin kynttilät kasaan, josta kynttilät poimitaan ja irrotetaan metalli- ja muoviosat toisistaan kierrätykseen, Arla Selin kertoo.

— Homma on kivaa, mutta rankkaa. Seuraavana päivänä voi kyykkiminen tuntua reisissä.

Näsin Tytöistä mukaan on saatu usein reilu 10 henkeä, ja mukana on ollut sekä partiolaisia että heidän vanhempia. Arla Selin sanoo, että kaikki eivät ehkä hoksaa, kuinka tärkeä tapahtuma Ekoteko on.

— Kynttiläjätettä kerääntyy joulun aikana niin paljon, että seurakuntien omin voimin sitä ei voitaisi kunnolla kierrättää.

Paras sää kynttilänkeruuseen on pikkupakkanen. Lunta saa olla vähänlaisesti. Jos lunta on paljon, kynttilöitä ei voida kerätä.

— Kun lunta on vähän, kynttilät on helppo kerätä, ja kuivalla ilmalla hanskat eivät kastu, Arla Selin kertoo.

— Mukaan talkoisiin tarvitaan hyvä mieli, työkalu kynttilän metallikansien irrottamiseen ja lämpimät vaatteet, sillä Kalevankankaalla tuulee usein, vaikka muuten ei olisi kylmä.

Tunnelma kerääjien kesken on hyvä ja työ sujuu mutkattomasti. Jokaisen lippukunnan vastuulla on tietyn alueen kynttilöiden kerääminen.

— Meidän keräysporukkamme on aktiivinen ja keräämisessä jopa vähän kisataan, Arla Selin paljastaa.

—  Otamme haasteena, kuinka nopeasti saamme oman osuutemme hoidetuksi.

Kynttilöidenkeruun jälkeen Näsin Tytöt lähtevät perinteiselle kinkunsulatteluretkelle lämmittelemään, saunomaan ja rentoutumaan.

Ympäristöystävällisin vaihtoehto on kynttilälyhty

Partiolaisten erottelemat muovi- ja metalliosat  kierrätetään erikseen.  Muoviosat poltetaan Tarastenjärven jätteenkäsittelykeskuksessa. LED-kynttilöiden paristot ovat ongelmajätettä, ja ne pitää toimittaa ongelmajätteeseen.

 Ympäristöystävällisenä vaihtoehtona haudoille suositellaan kynttilälyhtyä, mutta niistäkin saattaa muodostua turhaa jätettä, jos omaiset eivät muista käydä hakemassa lyhtyä haudalta kesäsäilytykseen.


Palaa otsikoihin