Tule siunattavaksi koulutielle
Kouluvuosi käynnistyy jälleen keskiviikkona 6. elokuuta. Kaikki Tampereella ev. lut. seurakuntaan kuuluvat tulevat ekaluokkalaiset ovat saaneet kotiin kutsun osallistua koulutielle siunaamiseen.

— Siunattavaksi voivat tulla ihan kaikki, vaikka aloittaisi seiskaluokan tai menisi lukioon, sanoo Messukylän seurakunnan johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja Leena Katriina Leppänen.
Tapahtumaan voivat osallistua myös koululaisten vanhemmat, isovanhemmat, sisarukset ja kummit. Lisäksi tilaisuuteen saa tulla, vaikka ei olisi saanut kutsua tai kuuluisi seurakuntaan.
Kussakin seurakunnassa siunaamistilaisuuksissa on luvassa hieman erilaista ohjelmaa. Viinikan kirkossa siunaamisen yhteydessä voi osallistua koko perheen rastiradalle, ja saapua voi omien aikataulujen mukaan kello 17.30–19 välisenä aikana. Siunattavaksi pääsee koko tapahtuman ajan.
Lielahden ja Pispalan kirkoissa siunaaminen alkaa muutamalla yhteislaululla. Tämän jälkeen piirretään, askarrellaan, liikutaan ja lauletaan toimintarasteilla. Tilaisuudesta voi poistua omien aikataulujensa mukaan.
Lielahden kirkon tilaisuus korvaa aiemmin ilmoitettua Tesoman kirkon tilaisuutta, sillä kirkko on remontin vuoksi poissa käytöstä.
Finlaysonin kirkossa lauletaan yhdessä, pohditaan koulun aloitusta ja vaihdetaan kuulumisia siunaamisen lisäksi. Tilaisuuden lopuksi on tarjoilua.
Messukylän ja Aitolahden kirkoissa lauletaan lasten virsikirjasta, ja keskustellaan lasten välisistä suhteista. Koulutielle lähtevät kutsutaan alttarille siunattaviksi yhdessä läheisensä kanssa. Tilaisuus päättyy jäätelötarjoiluun.
Koulun aloitus on monelle lapselle ja myös perheelle ja sukulaisille jännittävä elämänmuutos. Leena Katriina Leppänen toivoo, että siunaamiseen osallistuminen tarjoaisi eväitä uuden elämänvaiheen aloittamiseen.
— Tarkoituksenamme on, että lapsilla ja perheillä olisi siunauksen jälkeen levollisempi olo ja että siunattavaksi tuleminen helpottaisi jännittämistä ja uuden aloittamista.
Siunaamiseen osallistuminen koko perheen voimin on myös tärkeä viesti koulutiensä aloittavalle lapselle.
— Toivomme, että siunaamiseen osallistuvat lapset voisivat tuntea, että minä olen tärkeä ja minun tilanteeni tärkeä perheelleni ja ihmisille, jotka ovat täällä paikalla, Leena Katriina Leppänen sanoo.
Koulutielle siunaaminen -kirkot 2025
Tiistaina 5.8. kello 17.30–19
- Viinikan kirkko
Tiistaina 5.8. kello 18
- Aitolahden kirkko
- Finlaysonin kirkko
- Messukylän kirkko
- Lielahden kirkko
Sunnuntaina 10.8. kello 18
- Pispalan kirkko
