Tuomiorovastin saarnat 2012-2014

31.1.2017 13.25

Luento reformaation löytöjä -sarjassa Aleksanterin kirkossa 29.1.2017

Olli Hallikainen

Mitä Luther löysi?

(Lähteinä käytetty piispa Eero Huovisen ja Jari Jolkkosen, professori Antti Raunion, TT Ilmari Karimiehen ja  toimituspäällikkö Ilkka Ahtokiven kirjoituksia sekä sivustoja: wikipedia.fi, luther.de, evl.fi)

Lutherin elämä ja persoona

Martin Luther (syntyjään Martin Luder: nimesi itsensä myöhemmin Lutheriksi) syntyi 10.11.1483 Saksan Eislebenissä. Se sijaitsee Saksan keskiosassa. Luther-kaupunki Eisleben luetaan vanhimpiin kaupunkeihin Harzin ja Elben välillä.

Lutherin isä Hans, maanviljelijän poika, muutti vähän Lutherin syntymän jälkeen Eislebenistä n. 15 km pohjoiseen Mansfeldiin. Siellä isä yritti kuparikaivoksessa ansaita perheelleen parempaa toimeentuloa. Tässä hän onnistuikin: Jo muutaman vuoden jälkeen perhe kuului Mansfeldin kaupungin arvostetuimpiin.

Lutherin äiti Margarete Luder huolehti suuresta lapsikatraasta ja oli myös pojalleen Martinille ankara kasvattaja.

Luther kävi Mansfeldissa latinakoulua, jossa noudatettiin yhä keskiaikaisia, julmia opetusmenetelmiä. Lutheria kuvattiin hiljaiseksi, pidättyväiseksi ja ankaran kurin takia myös pelokkaaksi. Häneltä vaadittiin paljon kun häntä pidettiin erityisen lahjakkaana oppilaana.

Edessä oli muutto Magdeburgiin. Luther meni "Yhteisen elämän veljien" kouluun ja sieltä vuotta myöhemmin Eisenachiin sukulaisten luokse. Eisenachissa hän kävi kaupungin papinkoulua. Kaikki koulut olivat tuolloin siis kirkon ylläpitämiä.

Perheen taloudellinen tilanne salli Lutherin aloittaa vuonna 1501 opinnot Erfurtin yliopistossa. Isä-Hans toivoi pojastaan virkamiestä tuomaan perheelle lisää kunniaa. Luther opiskeli lakitiedettä ja valmistui Erfurtin yliopistosta maisteriksi.

Jo nuorena Luther tunsi erityistä kiinnostusta hengellisiin asioihin pohtien varsinkin omaa suhdettaan Jumalaan. Ratkaisevan käänteen kerrotaan aiheuttaneen raivoisa ukkosmyrsky kesällä 1505. Myrsky iski Lutherin ollessa matkalla opiskelukaupunkiinsa. Tästä säikähtäneenä hän rukoili apua: ”Auta, Pyhä Anna! Jos tästä selviän, ryhdyn munkiksi!”. Suojeluspyhimys Pyhä Anna oli perimätiedon mukaan Neitsyt Marian äiti.

Koska Lutherin henki säästyi, hän piti lupauksensa, erosi oikeustieteellisestä ja meni kaupungin augustinolaisluostariin isänsä vastustuksesta huolimatta.

Luther omistautui nuorena veljenä täysin luostarielämälle. Hän pyrki tekemään hyviä töitä miellyttääkseen Jumalaa ja palveli toisia rukoillen heidän sielujensa puolesta. Rauha Jumalan kanssa osoittautui hänelle kuitenkin vaikeaksi saavuttaa. Luther paastosi, piinasi ruumistaan piiskaamalla sitä, vietti pitkiä aikoja rukoillen ja ripittäytyen jatkuvasti. Luostarissa hän luki myös paljon Raamattua.

Munkkielämä oli Lutherin aikaan erityisen ankaraa: paastoa, rukousta ja työtä. Päivä luostarissa alkoi klo 3 ensimmäisellä rukoushetkellä.

Tämä vaihe Lutherin elämässä vaikutti häneen voimakkaasti: Hän löysi luostarissa aivan uudenlaisen, läheisen suhteen Raamattuun, mikä vaikutti hänen myöhempään toimintaansa ja kirjoituksiinsa.

Lutherille oli suurena apuna hänen rippi-isänsä Johann von Staupitz, joka neuvoi nuorta munkkia luottamaan Kristukseen. Hän tutustutti Lutherin saksalaisen mystiikan nimellä kulkevaan hengellisen kirjallisuuden suuntaukseen ja tuki hänen teologianopintojaan.

Luther vihittiin papiksi vuonna 1507. Staupitz myös lähetti Lutherin matkalle Roomaan selvittämään augustinolaissääntökunnan sisäisiä erimielisyyksiä. Myöhemmin Staupitz määräsi Lutherin luennoimaan Wittenbergin yliopistossa ja jatko-opiskelemaan siellä teologiaa: tohtorin tutkinnon tämä suorittikin vuonna 1512. Samana vuonna Lutherista tuli Wittenbergin yliopiston raamattutiedon professori. Hän luennoi psalmeista (1514/15), roomalaiskirjeestä (1515/16), galatalaiskirjeestä (1516/17) ja heprealaiskirjeestä (1517/18).
Tämä aika Lutherin elämässä oli uskonnollisen totuuden etsimistä. Valaisevan ja kaiken muuttavan kokemuksen Lutherin kerrotaan saaneen roomalaiskirjettä lukiessaan: Ihminen on vanhurskas yksin Jumalan armosta, ei hyvien tekojensa kautta (Room. 1:17): ”Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: "Uskosta vanhurskas saa elää.”

Luther itse kertoo tehneensä ratkaisevan löydön Wittenbergin luostarin työhuoneessaan. Tapauksen ajankohta on kuitenkin epäselvä.

Lutherin teesit

Martti Luther julkaisi kuuluisat 95 teesiään Wittenbergin linnankirkon edustalla vuonna 1517. Lutherin käyttämässä Uudessa testamentissa on kohta: ”Tohtori Martin Luther julkisti vuonna 1517 teesinsä kirkon oveen”. Kirjoittajaksi arvellaan Lutherin uskottua työtoveria. Teesejä jäljennettiin ja levitettiin ahkerasti kautta valtakunnan. Tästä alkoi hänen ja katolisen kirkon välinen julkinen taistelu, joka johti katolisen kirkon hajaannukseen ja protestanttisten kirkkojen syntyyn.

Miksi Luther julkaisi teesinsä joiden tarkoitus oli herättää keskustelua, ei hajottaa kirkkoa?

Eräänä näkyvimmistä epäkohdista oli katolisen kirkon anekauppa, joka oli herättänyt kysymyksiä jo aikaisemmin. Englannissa Wycliffe arvosteli aneita jo 1300-luvulla. Jan Hus oli päätynyt roviolle vuonna 1415. Lutheria varoiteltiin Husin kohtalosta. Domikaanimunkki Tetzel oli saarnannut anekaupan puolesta sanoin: ”Kun raha kirstuhun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa”. Luther tuomitsi anekaupan sanoen: ”Paavillinen ane ei anna anteeksi ainoatakaan syntiä, rauhan voi saavuttaa Kristuksen sanassa uskon kautta.” Nämä sanat aloittivat protestanttisen reformaation, uskonpuhdistuksen.

Lutherin ja Johannes Eckin väittely

Teesit herättivät keskustelua ja kuohuntaa. Luther kutsuttiin Leipzigin väittelynä tunnettuun disputaatioon Johann Eckin kanssa Leipzigin yliopistoon heinäkuussa 1519. Eck syytti Lutheria hussilaisuudesta. Luther myönsi löytäneensä Jan Husin kirjoituksista kristillisiä ja evankelisia totuuksia, joita yleinen kirkko ei voi tuomita. Luther sanoi: ”Raamatun tähden meidän täytyy hyljätä paavi ja konsiilit. Minä tahdon uskoa omasta tahdosta enkä olla minkään auktoriteetin orja, oli se sitten konsiili, yliopisto tai paavi.”

Hän myös puhui uskovien yleisen pappeuden puolesta. Leipzigin väittely ei virallisesti koskaan ratkennut, mutta tietyssä mielessä se oli Lutherille voitto. Lutherin kirjoituksia – ja tässä väittelyn pöytäkirjoja – voitiin kehittyneen kirjapainotekniikan avulla koota kirjoiksi, ja hänen ajatuksensa alkoivat saada kannatusta kaikkialla Euroopassa.

Seuraavana vuonna, 1520 syksyllä, Luther vastaanotti paavin pannauhkausbullan, jota kutsutaan alkusanojen mukaan nimellä Exsurge Domine. Kun ylioppilaat polttivat kirkollisia kirjoja julkisesti, heitti Luther vihkomuotoisen bullankin tuleen. Varsinainen pannabulla Decet Romanum Pontifacem julkaistiin tammikuussa 1521.

Luther Wormsin valtiopäivillä

Lutherin teeseillä oli yhteiskunnallista merkitystä. Kun keisari Kaarle V avasi Wormsin valtiopäivät 10. tammikuuta 1521, Luther oli saanut käskyn tulla selittämään näkemyksiään myös siellä. Luther kysyi: ”Onko meidän aloitettava tämän kiistan selvittäminen tuomitsemalla Jumalan sana?”. Lutheria vaadittiin perumaan näkemyksiään, mutta hän jatkoi: ”Ellei minua Pyhän Raamatun todistuksilla ja selvillä järkisyillä saada vakuuttuneeksi, sillä yksinomaan paavia ja kirkolliskokoustakaan en voi uskoa. Olen sidottu omaantuntooni ja Jumalan sanaan. Sen vuoksi en voi perua mitään.”

Keisari julisti Wormsin ediktin, jonka mukaan Luther oli paholainen munkinkaapuun puetun ihmisen hahmossa. Luther tuomittiin myös valtionkiroukseen ja kerettiläiseksi ja hänen kirjansa määrättiin poltettaviksi.

Lutherin sanomaksi on usein väitetty ”Tässä seison, enkä muuta voi. Jumala minua auttakoon”.

Luther Yrjö-herrana Wartburgin linnassa

Tilanne alkoi käydä uhkaavaksi Lutherin kannalta. Toukokuussa 1521 vaaliruhtinas Fredrik Viisas kuljetti Lutherin Wartburgin linnaan Eisenachiin. Ruhtinaan tarkoituksena oli näin vetää Luther hetkeksi pois valokeilasta ja vähentää samalla reformaatioliikkeeseen kohdistuneita hyökkäyksiä.

Luther piileskeli tuntemattomana Wartburgin linnassa. Hän kutsui itseään Yrjö-herraksi (Junker Jörg) ja hänen kerrotaan naamioituneen pidemmän tukan ja parran taakse.

Luther kärsi karkotuksestaan. Hän kärsi ensinnäkin monenlaisista ruumiinvammoista eläessään "lintujen valtakunnassa", kuten hän itse olotilaansa kutsui. Osittain hän itse, osittain muut ovat kertoneet Lutherin kamppailleen tuona aikana myös itse Saatanan kanssa, näin esim. legendassa mustepullon heittämisestä.

Tällainen henkinen rasitus teki Yrjö-herran ajasta linnassa entistä raskaamman.

Raamatunkäännös

Lutherin saksankielinen raamatunkäännös lukeutuu kristikunnan tärkeimpiin. Myös ennen Lutheria Raamatusta oli olemassa käännöksiä saksaksi, mutta niiden kieli oli epäyhtenäistä ja osin vaikeasti ymmärrettävää.

Luther käänsi Uuden testamentin yhdessätoista viikossa vuonna 1522 ollessaan Wartburgin linnassa. Vanhan testamentin kääntämiseen häneltä kului työryhmän avustamanakin 12 vuotta. Täydellinen saksankielinen Raamattu ilmestyi vuonna 1534. Luther vältti versiossaan aiempien Raamattujen sanantarkkoja käännöksiä. Sen sijaan hän paneutui asiasisältöön sekä ajatukseen, minkä uskoi kunkin raamatunkohdan haluavan välittää. Roomalaiskirjeen lukuun 3:28 Luther lisäsi sanan ”yksin”, jota ei esiinny alkutekstissä: ”Päättelemme että ihminen vanhurskautetaan yksin uskosta”. Lutherin käännöksestä tuli myös muiden protestanttisten kansankielille käännettyjen Raamattujen esikuva. Muun muassa Ruotsin uskonpuhdistaja Olaus Petri ja Suomen uskonpuhdistaja Mikael Agricola käyttivät hänen käännöstään työnsä apuna.

Muut kristilliset kirjat

Raamatunkäännöksen lisäksi Lutherin merkittävimpiä tuotoksia ovat katekismukset Iso katekismus sekä Vähä katekismus. Iso katekismus oli tarkoitettu papeille, Vähä eli pieni perheenisille avuksi kristillisen uskon oppimiseen ja opettamiseen.

Jumalanpalvelusuudistus

Vuonna 1522 Luther vaihtoi saksan latinan tilalle jumalanpalveluskieleksi. Hän arvosteli paavin ja kirkkoruhtinaiden vallankäyttöä ja piti Raamattua kirkon ylimpänä auktoriteettina.

Erasmus-keskustelu

Vuosina 1524 ja 1525 Luther väitteli tunnetun humanistin, Erasmus Rotterdamilaisen, kanssa: tämä kun korosti tahdon vapautta ja sen merkitystä ihmisen pelastukselle.

Suhtautuminen talonpoikaiskapinaan

Vuonna 1525 Luther arvosteli kovin sanoin Saksan talonpoikaiskapinallisia. Pari vuotta aiemmin hän oli antanut ”herrojen” kuulla kunniansa muun muassa näiden talonpojille sälyttämien kovien verojen vuoksi. Talonpoikia hän kehotti kuuliaisuuteen, mutta lopulta kumpikaan osapuoli ei kuunnellut uskonpuhdistajaa.

Marburgin uskontokeskustelu

Katolisten mukaan ehtoollisessa leipä muuttuu Jeesuksen ruumiiksi ja viini vereksi. Lutherin mukaan ehtoollisaineet eivät muutu, mutta silti Jeesuksen ruumis on fyysisesti leivässä ja veri viinissä. Monet muut reformistit, kuten Ulrich Zwingli, ajattelivat, että Jeesus ei ole ruumiillisesti läsnä ehtoollisessa, vain henkisesti, ja ”tämä on minun ruumiini” tarkoittaa ruumiin symbolista eikä fyysistä läsnäoloa leivässä (”’Est’ vai ’significat’?”).

Tästä syystä Luther alun perin sanoi, ettei Zwingli seuraajineen ole kristittyjä. Marburgin uskontokeskustelussa vuonna 1529 kaksikko onnistui sopimaan 14 viidestätoista teologisesta erimielisyydestään, mutta ehtoollisen osalta yksimielisyyteen ei päästy. Siksi Sveitsin reformisteista tuli erillinen kristinuskon suuntaus.

Augsburgin valtiopäivät vuonna 1530

Keisari Kaarle V kutsui koolle valtiopäivät ja kaikkien oli esitettävä uskontunnustuksensa. Philipp Melanchthonin laatima ja luterilaisten allekirjoittama ns. Augsburgin tunnustus erotti heidät lopullisesti katolisesta kirkosta. Luther ei voinut osallistua valtiopäiville, koska hän joutui valtakunnankirouksen vuoksi pelkäämään henkensä puolesta.

Luther ja paavi Nuntius Vergerio

Paavi Paavali III kutsui koolle Trenton kirkolliskokouksen ja lähetti Nuntius Vergerion Lutherin luokse marraskuussa 1535. Luther lupasi saapua kokoukseen, ja jos paavi halusi tulla Wittenbergiin, niin hän olisi tervetullut.

"Olen heikko, en jaksa enää."

Viimeisinä elinvuosinaan Luther kärsi monenlaisista sairauksista. Erityisen raskasta aikaa oli Magdalena-tyttären kuolema vuonna 1542.

Monenlaisista pettymyksistä ja kärsimyksistä huolimatta Luther jatkoi saarnaamistaan.
Luther jatkoi myös opetustyötään Wittenbergin yliopistossa aina kuolemaansa asti. Viimeisen luentonsa hän päätti sanoin:"Olen heikko, en jaksa enää."

Sairauksien uuvuttama Luther lähti 17. tammikuuta 1546 elämänsä viimeiselle matkalle syntymäkaupunkiinsa Eislebeniin. Matkan tarkoitus oli mansfeldiläisen kreiviperheen riidan selvittäminen. Sovittelija onnistuikin hyvin tehtävässään.

Lutherilla ei ollut enää voimia palata Wittenbergiin. Hän kuoli 18. helmikuuta 1546 Eislebenissä. Kuolinvuoteellaan hän rukoili: "Sinun käsiisi minä annan henkeni. Sinä olet minut lunastanut, Herra, sinä uskollinen Jumala."

Kun uskonpuhdistajan arkku oli ollut kaksi päivää Eislebenissä, se kuljetettiin Hallen ja Bitterfeldin kautta Wittenbergiin.

Luther haudattiin 22. helmikuuta Wittenbergin Linnankirkkoon.

Avioliitto ja perhe-elämä

13. kesäkuuta 1525 Luther meni naimisiin entisen nunnan Katharina von Boran kanssa. Katharina oli kahta vuotta aiemmin paennut Nimbschenin luostarista Grimmasta ja löytänyt sittemmin turvapaikan Wittenbergistä. Entinen munkki solmi avioliiton kuusitoista vuotta nuoremman Katharinan kanssa, vaikka monet ystävät vastustivat sitä ja ennustivat sen tuhoavan koko uskonpuhdistusliikkeen. Esimerkiksi Philipp Melachthon puhui "onnettomasta tapauksesta". Lutherin ystävä ei aluksi tiennyt Lutherin aikeista, eikä häntä myöskään kutsuttu häihin.

Katharina huolehti siitä lähtien yhteisestä kodista ja ennen kaikkea sen taloudesta, josta tohtori Luther ei, näin kerrotaan, pystynyt huolehtimaan. Nuori vaimo osoittautui hyväksi kotirouvaksi ja puutarhuriksi. Luther kehui rakasta vaimoaan monissa kirjoituksissaan ja pöytäpuheissaan.

Lutherin kodissa asui vaimon ja kuuden lapsen lisäksi myös eräs Katharinan sukulainen ja vuodesta 1529 Lutherin sisaren kuusi lasta. Kodin taloutta kasvattaakseen Luther majoitti taloonsa myös opiskelijoita.

Luther ja Käthe saivat kuusi lasta, joista yksi kuoli vain muutaman kuukauden ikäisenä ja toinen nuorukaisena.

Lutherin perhe-elämää kuvaavat hyvin reformaattorin lukuisat pöytäpuheet, joissa Lutherin kieli ja kansanläheisyys tulevat selkeästi esille.

Rehevä persoona (ILKKA AHTOKIVI)

Yleisesti kuvitellaan, että uskonpuhdistuksen alullepanija Martin Luther oli tiukkapipoinen ja vakava Jumalan mies. Kuvitellaan, että Luther symbolisoi ankaraa seksuaali- ja työmoraalia, vaikenemista ja alistumista ja käsitystä, että kaikki hauska on syntiä. Hänen pöytäpuheistaan paljastuu kuitenkin aivan toisenlainen mies.
________________________________________

Kuvitelma ja oppi ankarasta ja kaiken hauskanpidon vihollinen Lutherista sekä luterilaisesta työmoraalista, on peräisin hänen oppilaidensa ja tulkitsijoidensa kirjoituksista, varsinkin puhdasoppisuuden ajalta 1600-luvulta.

Iloinen kaljaveikko

Lutherin pöytäpuheista paljastuu kuitenkin aivan toisenlainen mies - renessanssin tyypillinen edustaja, jolle mikään inhimillinen ei ollut vierasta. Lutherin joskus sangen riehakkaaseen ja olutpitoiseen pöytäseurueeseen kuului opiskelijoita, opettajia, aatelisia, pappeja ja tavallisia ohikulkijoita, joiden kanssa hän keskusteli, väitteli ja riiteli. Luther oli loistava seuramies, joka soitti, lauloi ja remusi estoitta seurueensa kanssa.

Näissä tilaisuuksissa syntyivät pöytäpuheet, joiden kielenkäyttö oli ajalle tyypillisen ronskia. Nykyuskovaiselle ne saattavat aiheuttaa sydämentykytystä. Pöytäpuheet julkaistiin ensimmäisen kerran vuonna 1566. Jo tuolloin hänen oppilaansa muuttelivat ja sensuroivat Lutherin sanomisia.

"Ajattele tyttöjä"

Luther suositteli masennukseen syömistä, juomista ja hyvää seuraa. Jos tyttöjen ajattelu auttoi ahdistukseen ja tuotti iloa, oli Lutherin mielestä ajateltava tyttöjä. Lutherin oppilaat vesittivät oppi-isänsä lausahduksen muotoon, jossa ensin oli etsittävä lohtua Jumalan sanasta ja vasta sitten "saattoi syödä, juoda ja hakeutua Jumalaa pelkäävien ja kristillisten ihmisten seuraan". Tiukka seksuaalimoraali tuli luterilaiseen oppiin vasta puhdasoppisuuden aikana.

Luther vastusti munkkien selibaattia siksi, etteivät munkit kuitenkaan pystyisi täyttämään selibaattilupaustaan. Munkit olivat Lutherin mielestä laiskoja ja ryyppäsivät tolkuttomasti. Hän lurauttikin eräässä pöytäseurassa latinankielisen värssyn:
"Oi munkit, vatsanne ovat ahnaat, kuin Bacchuksen amforat,
Jumala todistaa, te olette häpeällinen rutto."

Itse hän meni naimisiin entisen Jeesuksen morsiamen, nunna Katharina von Boran kanssa ja sai tämän kanssa kuusi lasta. Lasten saaminen muutti Lutherin käsitystä Jumalan rakkaudesta. Tässä vaiheessa hän kuvaa Jumalan rakkautta äidinrakkaudeksi, joka oli "voimakkaampaa kuin lapsen paska ja räkä"
.
Lakimiesvitsien isä?

Nykyajan lakimiesvitseillä on pitkä historia. Lutherin pöytäpuheissa on peräti 35 sivua juristien mätkintää, kun juutalaisten parjaamiseen riitti vain 13 sivua. Lutherin käsitys lakimiehistä ei ollut kovin korkea: "rehellinen lakimies on harvinainen otus". Juristit olivat hänen mielestään huonoja kristittyjä, joita ei pahemmin kannattanut surra.

Lutherin negatiiviset käsitykset esimerkiksi juutalaisista ja juristeista selittyvät paljolti hänen käsityksistään armosta ja ihmisen teoista. Luther katsoi, että nämä kuvittelivat pelastuvansa hyvien tekojensa ansiosta eivätkä oikealla uskolla.

Toinen syy juristien haukkumiseen oli henkilökohtainen. He pitäytyivät Lutherin mielestä liiaksi lain kirjaimeen ja keskiaikaiseen kanoniseen oikeuteen. Sen mukaan Lutherin lapsilla - munkin ja nunnan jälkikasvulla - ei ollut perintöoikeutta.

Otsasi hiessä

Luterilaisilla on tapana syyttää tai kiittää Lutheria ankarasta työmoraalista. Käsityksen mukaan ihmisen ensimmäinen velvollisuus on tehdä ankarasti työtä. Luther saarnasi hyvän työmoraalin puolesta, mutta se ei ollut hänelle mikään itseisarvo, jolla miellytettiin Jumalaa, pomoa ja työntekijää itseään.

Työ sinänsä ei tehnyt ketään autuaaksi. Oli työskenneltävä sen verran kuin oli tarpeellista ja ennen kaikkea pitäen mielessä, mitä hyvää oma työnteko tuotti lähimmäiselle.

Luther oli aina kiinnostunut laulamisesta ("Ken laulaa, rukoilee kaksinkertaisesti."). Häneltä on peräisin ns. Klugin virsikirja sekä kuuluisa vuonna 1527 syntynyt koraali "Jumala ompi linnamme" ja tietysti Enkeli taivaan –virsi.

Reformaation ajan yhteiskunnallinen tilanne

Luther syntyi jännittyneessä tilassa olevaan maailmaan. Ilmassa oli suurten muutosten tuntua - näihin muutoksiin Luther tuli myöhemmin ratkaisevalla tavalla osallistumaan.
Lutherin aikana siihen asti suhteellisen vakaana pysynyt poliittinen ja maailmankatsomuksellinen järjestelmä kävi läpi useita muutoksia. Tekniset keksinnöt kuten kompassi ja kirjapaino mullistivat koko navigointi- ja viestintäjärjestelmän. Maantieteelliset löydöt kuten Kolumbuksen Amerikan matka vuonna 1492, yhdeksän vuotta Lutherin syntymän jälkeen, muuttivat täydellisesti siihen astisen maailmankuvan.

Suuret, samanaikaiset muutokset aiheuttivat luonnollisesti pelkoa ja levottomuutta. Monet kokivat muutokset myös vaarallisina ja taistelivat niitä vastaan - muistetaanpa vaikka kerettiläisten marttyyriyttä.

Humanismi

Osittain muutosten syynä, osittain niiden seurauksena vaikutti ajassa uusi henkinen virtaus, humanismi. (Humanismi-sanan taustalla oli latinan sana humanitas = inhimillisyys ja sillä tarkoitettiin koulutettua ihmistä.)
Kaikissa humanismin suuntauksissa yhteisenä tekijänä oli antiikin kirjallisuuden ja kreikan ja latinan kielen opiskelu. Humanistien johtoajatus olikin "Ad Fontes!" - "Takaisin lähteille!" - siis takaisin ennen kaikkea antiikin kreikan alkuperäisteksteihin.

Näin Lutherkin päätyi tutkimaan Raamattua intensiivisesti: Humanismi merkitsi hänelle ennen kaikkea raamattuhumanismia, siis paluuta Raamatun kreikan- ja hepreankielisiin alkuperäisteksteihin.

Tämä liike arvosteli uudistavalla voimallaan myös skolastista sivistysihannetta ja sai näin osakseen kirkon vastustuksen. Useat ajan merkittävät henkilöt olivat humanismin kannattajia.

Erasmus Rotterdamilainen on näistä nimistä ehkä tunnetuin. Suuri, kaikkialla Euroopassa tunnettu oppinut, Erasmus, toivotti 'pienen' augustinolaismunkin uudistukset aluksi tervetulleiksi. Lutherin kanssa käymänsä riidan jälkeen hän kuitenkin, monien muiden humanistien tavoin, käänsi selkänsä reformaatiolle.

Lutherin tärkein työtoveri, humanisti Philipp Melanchthon oli humanistisen oppineen Johannes Reuchlinin kasvatti ja piti oppineena jatkuvasti yhteyttä muihin humanisteihin, erityisesti Erasmukseen.

Mitä Luther etsi?

Lapsuudesta asti Lutheria kiusasivat paholainen, pahat henget ja demonit...
Myöhemmin Luther kertoo usein näistä tapauksista. Erityisesti Wartburgin linnan yksinäisyydessä henkimaailman hyökkäysten pelko kasvoi. Luther uskoi tapauksien aiheuttavan hänen masentuneisuutensa ja mielialanvaihtelunsa.

Syy jatkuvaan paholaisen pelkoon oli kotona ja opiskeluaikana omaksuttu myöhäiskeskiaikainen uskonnollisuus.

Pahan hyökätessä Luther puolustautui rukoilemalla, laulamalla iloisia lauluja ja joskus myös heittämällä mustepullolla: Lutherin kerrotaan heittäneen hänet keskellä yötä herättänyttä paholaista rohkeasti mustepullolla.

Luther itse kertoo, kuinka Saatana kiusasi häntä Wartburgin linnassa. Sanoilla, joiden mukaan hän olisi "musteella karkottanut Saatanan" viitataan nykyään kuitenkin enemmän Lutherin raamatunkäännöstyöhön kuin yölliseen kamppailuun Wartburgin linnassa.

Mitä Luther löysi?

Lutherin ajattelun keskeinen hengellinen ja teologinen löytö oli ihmisen pelastuminen yksin uskosta, yksin armosta ja yksin Kristuksen tähden. Luther liittyi tässä apostoli Paavaliin ja 400-luvulla eläneen kirkkoisä Augustinuksen opetukseen. Hän korosti armon ensisijaisuutta. Luther pyrki torjumaan kaikki sellaiset ajatukset, joiden mukaan pelastuminen olisi jollain tavalla riippuvainen ihmisen teoista tai ominaisuuksista.

Yksin uskosta, yksin armosta

Luterilaisen uskon ytimessä on ajatus Jumalan armosta, jota ihmisen ei tarvitse teoillaan ansaita.

Lutherin näkemyksiin sisältyi paljon kritiikkiä katolista kirkkoa kohtaan: Hän vastusti paavin ylivaltaa ja papiston asemaa muista ihmisistä ylempänä hengellisenä säätynä. Hän kritisoi myös kirkon sakramentteihin liittyviä käytäntöjä, esimerkiksi tapaa jakaa ehtoollisella vain leipä ja sitä, että messuissa käytettiin kansalle vierasta latinan kieltä.
Luther piti myös tärkeänä, että kaikilla olisi mahdollisuus tutustua Raamattuun omalla kielellään. Hänen keskeisimpiä kirjallisia töitään ovatkin saksannokset Vanhasta ja Uudesta testamentista.

Luterilaisen uskonkäsityksen kannalta olennaisinta oli kuitenkin hänen uudenlainen ja yksinkertainen tulkintansa niin Isä meidän -rukouksesta, apostolisesta uskontunnustuksesta, käskyistä kuin sakramenteistakin: kristillinen elämä perustuu luottamukselle Jumalan lupauksiin ja lähimmäisen rakastamiselle, ei ulkoisille teoille. Luther toi kristinuskon osaksi ihmisen jokapäiväistä elämää.

Yksin uskosta

Lutherin mukaan yksin usko riittää siihen, että ihminen kelpaa Jumalalle. Oikea usko syntyy Jumalan sanan ja sakramenttien kautta. Usko on luottamusta Jeesuksen sovitustyöhön ja valmiutta tarttua Jumalan tarjoamaan armon lahjaan.

Yksin armosta

Ihminen pelastuu kokonaan Jumalan armon vuoksi, ei omien tekojensa ansiosta. Luther korosti, että Jumala ei aseta ihmiselle ehtoja, vaan luovutti Jeesuksen tekemään sovitustyön ihmisen puolesta.

Yksin Kristuksen tähden

Jeesus Kristus, hänen toimintansa ja opetuksensa on uskon ja pelastuksen lähtökohta. Kristus otti kantaakseen ihmisen synnit, etteivät ne enää erottaisi ihmistä Jumalasta. Kristus kärsi, kuoli ja nousi kuolleista meidän puolestamme.

Yksin kirjoituksista: Raamattu

Lutherille oli tärkeää että opilliset kysymykset ja linjaukset kirkossa perustuvat Raamattuun. Luterilaisen kirkon korkeimpana ohjeena on periaate, että kaikkea oppia kirkossa on tutkittava ja arvioitava Jumalan pyhän sanan mukaan. Raamatun keskus on Kristus ja hänen pelastustyönsä. Tästä ytimestä käsin piti pyhiä kirjoituksia tulkita.

Vanhurskauttaminen

Reformaatioaikana keskeiseksi pelastusta kuvaavaksi käsitteeksi vakiintui lännen kirkon teologiassa 'vanhurskauttaminen'.

Erityisesti Luther kehitti Augustinuksen ajatuksia tahdon sidonnaisuudesta edelleen niin, että hän kyseenalaisti vapaan tahdon olemassaolon. Kun Augustinus oli määritellyt ihmisen synnin turmeleman tahdon 'sidotuksi vapaaksi tahdoksi', Luther kysyi, voiko tällaista tahtoa enää kutsua vapaaksi. Itse hän määritteli ihmisen tilan niin, että ihmisen tahto on suhteessa Jumalaan sidottu niin, että synnin voimasta se kykenee itsessään vain pahaan, mutta Jumalan armon vaikutuksesta se voi kääntyä oikeaan Jumalan ja lähimmäisen rakkauteen.
Luther ymmärsi ihmisen kuitenkin vastuulliseksi pahuuteensa, mutta ei pitänyt tarpeellisena olettaa ihmiselle tämän vuoksi vapaata tahtoa. Vapaan tahdon ottaminen mukaan pelastustapahtumaan olisi merkinnyt Lutherin mukaan sitä, että ihmisessä itsessään on sittenkin jotain, joka ainakin osaltaan saa aikaan pelastuksen ja tämä olisi hänen mukaansa vaarantanut ajatuksen siitä, että yksin Jumalan armo saa aikaan ihmisen pelastuksen.

Luther hyväksyi ainoaksi ihmisessä olevaksi pelastuksen perusteeksi uskon Kristukseen. Luther ymmärsi kuitenkin uskon niin, ettei se ollut varsinaisessa mielessä ihmisen teko, vaan se on luonteeltaan Jumalan työn vastaanottamista. Lutherin mukaan usko vanhurskauttaa sen perusteella, että se tarttuu Kristukseen ja tuo tämän asumaan ihmiseen, jolloin myös Kristuksen sovitustyö lasketaan ihmisen hyväksi.

Luther ymmärsi kuitenkin Uuden testamentin puheen ihmisessä tapahtuvasta uudestisyntymisestä niin, että vanhurskauttamisessa on jollain tasolla kysymys vanhan kuolemisesta ja uuden syntymisestä. Tämän valossa hänestä näytti oikeammalta sanoa, että vanhurskauttamisessa on kysymys hyvin perustavasta olemisen tavan muutoksesta, joka muistuttaa enemmänkin uuden ihmisluonnon syntymistä kuin vanhan korjaamista.
Lutherin mukaan todellinen usko on aina pelastavaa uskoa eikä vain joidenkin asioiden totena pitämistä. Vaikka oikeaan uskoon liittyykin Lutherin mukaan aina teoissa ilmenevä rakkaus, ei tätä rakkautta tule pitää vanhurskauttamisen perusteena.

Luther totesi: "Ei ole niin, että koska me olemme kauniita, Jumala rakastaa meitä, vaan on niin, että koska Jumala rakastaa meitä, me olemme kauniita."

Yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas

Luther esitti ajatuksen että kristitty on yhtä aikaa syntinen ja vanhurskas. Hän  jakoi ihmisen kahteen osaan, jotka ovat nimeltään henki ja liha. Tämä jako ei tapahdu luonnon mukaan, vaan ominaisuuksien perusteella; se on: luonnossa on kolme osaa henki, sielu ja ruumis ja jokainen näistä voi olla joko hyvä tai paha; tätä siis tarkoittaa kun puhutaan hengestä ja lihasta”.

Ihminen voi olla joko pelkästään lihallinen (vailla uskoa), osaksi lihallinen ja osaksi hengellinen (kristitty), tai täysin hengellinen (vain pyhät taivaassa)
Synnyttäessään uskon Jumala vetää ihmisen sanan ja sakramenttien muodostamaan pimeään pilveen, jonne hän kätkeytyy. Tämä aiheuttaa ahdistusta lihalle

                Kaste: Vanhan ihmisen hukuttaminen

Sanan vaikutuksesta ihminen yhdistyy Kristukseen, Jumalan Iankaikkisen sanan kanssa (joka on läsnä ja vaikuttaa ulkoisessa sanassa)

Sanan synnyttämän uskon välityksellä ihminen vedetään pimeään pilveen, jossa Kristus on läsnä. Kristitty tavallaan sulautuu yhteen Kristuksen kanssa ja hän saa uskon ymmärryksen
Uskon valo ja ymmärrys ovat
                 suhteessa Jumalaan
                         - käsittämätöntä valoa, jonka kautta Jumalan läsnäolo tiedetään ja koetaan, mutta ei hänen olemustaan ei käsitetä
                         - johtaa uskovaa, vangitsee hänet Kristukselle kuuliaiseksi
                         - taivaallisten hyvien esimaku
                 suhteessa luomakuntaan
                         - osoittaa Jumalan läsnäolon sanassa ja sakramenteissa
                         - osoittaa Jumalan tahdon ja sen, mikä on hyvää
                         - johtaa uskovat kiusauksien ja ahdistusten läpi
                         - auttaa näkemään luomakunnan, ei päämääränä sinänsä, vaan Jumalan merkkinä ja lahjana

Luterilainen ihmiskäsitys on teologisesti monitahoinen
 * Uskova on samanaikaisesti vanhurskas ja syntinen
 * Epäilys ja usko eivät poissulje toisiaan
 * Synti ja vanhurskaus eivät poissulje toisiaan
 * Kuitenkin: ”hallittu synti” vs. ”hallitseva (peri)synti”
 * Uskossa kasvaminen
 * Täydellisyys on mahdollista vasta Taivaassa

Kristityn vapaus

Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi teesiä: Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen. Ja: Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.

Nämä teesit näyttävät olevan täydellisessä ristiriidassa keskenään. Kuvatessaan näin kristityn ihmisen, Luther tulee minun mielestäni kuvanneeksi Jumalan. Jumalahan on tuollainen, kaikkien asioiden Herra eikä kenenkään alamainen. Kuitenkin hän Jeesuksessa Kristuksessa tuli kaikkien palvelijaksi, antoi itsensä täysin toisille ihmisille. Kristus on vapauttanut meidät synnin, kuoleman ja pahan vallasta.

Luther sanookin samassa kirjoituksessaan: Niinpä Kristuskin, vaikka oli kaikkien asioiden Herra, syntyi vaimosta ja alistui lain alaiseksi. Hän oli samalla kertaa vapaa ja orja; hänellä oli samalla kertaa Jumalan ja orjan muoto.

Etiikka, Hengen hedelmät

Oikeasta uskosta Jumalaan syntyvät Lutherin mukaan myös aidot hyvät teot, eli "Hengen hedelmät". Näitä ovat rakkaus, ilo, rauha, kärsivällisyys, ystävällisyys, hyvyys, uskollisuus, lempeys ja itsehillintä (Gal. 5:22).

Luther korosti etiikassaan lähimmäisenrakkautta ja Jeesuksen antamaa kultaista sääntöä: kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Ihmisen tulee asettua lähimmäisen tilanteeseen ja miettiä, miten toivoisi itselleen tehtävän vastaavassa tilanteessa. Ihminen on kutsuttu elämään armollisesti suhteessa toisiin ja toisia varten.

Lutherin mukaan kristinuskon sanoma pitää tuoda kaikkien ulottuville. Raamattu tuli kääntää kansankielelle ja kansa tuli opettaa lukemaan, jotta jokainen voisi itse tutustua Raamattuun. Myös messuissa, saarnoissa ja kristinuskon opetuksen tiivistävissä katekismuksissa tuli käyttää kansan omaa kieltä.

Luther tuki kansan osallistumista jumalanpalvelukseen. Jumalanpalvelus ei saanut olla vieraskielinen näytelmä, jota seurakunta seuraa sivusta. Kansankieli lisäsi ymmärrettävyyttä. Virsilaululla ja ehtoollisen jakamisella sekä leivän että viinin muodossa Luther tuki seurakunnan osallisuutta jumalanpalvelukseen.

Kaksi regimenttiä, maallinen ja hengellinen

Kahden regimentin oppi on Martti Lutherin aikanaan muotoilema luterilainen opetus Jumalan kahdesta hallinnasta. Luther laati kahden regimentin oppinsa Rooman kirkon vanhan kahden asteen siveellisyyden opin tilalle.

Kahden regimentin opin mukaan on olemassa kaksi elämänaluetta:
1. Maallinen regimentti (maallinen hallinta / maallinen valtakunta, regnum civile), jossa miekalla, esivallalla ja maallisilla järjestyksillä on tehtävänsä
2. Hengellinen regimentti (Jumalan hengellinen hallinta / Kristuksen valtakunta, regnum Christi), jossa taistellaan Jumalan sanalla ja evankeliumilla.

Koska ihminen Lutherin mukaan on luonnostaan paha ja roisto, täytyy esivallan ja miekan käyttää rankaisukeinoja, ja lain saada aikaan ulkonainen järjestys. Ensimmäiseen regimenttiin kuuluu siis rankaisu ja pakko. Hengellisessä regimentissä (kirkossa / Kristuksen valtakunnassa) taas hallitsee evankeliumi ja siten sen leimaava piirre on vapaus.

Molemmat regimentit ovat Jumalan säätämiä, ei vain hengellinen. Regimentit ovat erilaiset ja erilliset, mutta ne eivät ole irrallisia toisistaan. Ne ilmentävät Jumalan kahtalaista herruutta elämässä. Jumala käyttää siis maailmanhallinnassaan kumpaakin regimenttiä: maallinen on "Jumalan vasen käsi" ja hengellinen "Jumalan oikea käsi". Tässä kohden luterilainen käsitys regimenteistä poikkeaa vastaavasta reformoidusta käsityksestä, jonka mukaan Jumalan vastustaja on maallisen regimentin hallitsija. Lutherin todellisuudenkäsitys oli kokonaisvaltainen, ei jakautunut.

Kutsumus - perhe, avioliitto

Hengelliseen elämään vetäytymistä ja luostarielämää pidettiin läntisessä kirkossa arvokkaimpana kutsumuksena. Tätä kutsumusta toteutti vain pieni osa väestöstä, pieni osa kristityistä. Suurin osa eli luostarien ulkopuolella arkista elämäänsä, paratiisista karkottamisen jälkeisissä ankarissa oloissa. Heidän työnsä ei ollut samalla tavalla arvostettua tai kunniallista kuin munkkien ja nunnien toimet luostareissa.

Luterilaisen uskonpuhdistuksen suuriin saavutuksiin kuuluu tämän ajattelutavan kyseenalaistaminen. Martti Luther oli itse opiskellut luostarissa. Hän oli vetäytynyt hengelliseen elämään ja munkkina sitoutunut luostarielämän lupauksiin. Hän päätyi kuitenkin teologisista syistä siihen, että luostarielämä on hengellisesti yliarvostettua. Kristinuskossa ei ole kysymys vain Kristuksen seuraamisesta luostarin seinien sisäpuolella. Elämä itsessään on Jumalan arvokas lahja. Jumalan luoma maailma on yhtä arvokas paikka kuin luostari. Sepän ja lastenhoitajan työ on yhtä arvokas kutsumustyö kuin munkin tai nunnan työ luostarissa.

Luther uskoi, että kun ihminen tekee omaa ammattityötään, hän toteuttaa Jumalalta saamaansa kutsumusta. Kun äiti hoitaa ruokkii lastaan tai kun isä vaihtaa vauvan vaippoja, tekevät he Jumalan silmissä yhtä arvokasta työtä kuin pappi, joka laulaa kirkossa jumalanpalvelusliturgian osia.

Tätä on luterilainen työmoraali tai työn etiikka. Uskoa siihen, että kaikki laillinen ja moraalisesti kunniallisena pidetty työ on sellaisenaan arvokasta myös Jumalan silmissä. Arkinen kutsumustyö on Lutherin mielestä se paikka, jossa ihminen täyttää oman velvollisuutensa Jumalan edessä. Sen, joka haluaa noudattaa Jumalan tahtoa, ei siis tarvitse vetäytyä luostariin vaan riittää, että hän tekee oman työnsä hyvin.

Luterilainen työmoraali saattaa korostaa velvollisuuden tuntoa, mutta se ei liitä ahkeruutta ja taivasosuutta toisiinsa. Tällainen kytkentä sen sijaan saattaa olla kalvinilaisessa puritanismissa, jossa ihmisen ulkonainen menestyminen saatettiin tulkita merkiksi siitä, että hän kuuluu niiden joukkoon, jotka on ennalta määrätty taivaaseen.

Lutherin yksinkertainen löytö mullisti maailman. Sen taustalla oli evankeliumin ihana aarre: Jumalan kanssa ei tarvitse eikä voi käydä kauppaa. Hän antaa synnit anteeksi ilmaiseksi, Kristuksen tähden. En anna hänelle elämän uhria siksi, että pelastuisin, vaan siksi, että olen pelastettu. Jumalan kutsun seuraaminen ei siksi merkinnytkään lähtöä pois lähimmäisten keskuudesta, vaan heidän palvelemistaan. Saksan kirjakieltä merkittävästi kehittänyt Luther loi useita sanoja, niin myös saksan ammattia merkitsevän sanan Beruf. Tänä päivänä hotellivieras kirjoittaa Saksassa korttiinsa kohtaan Beruf, "kutsumus", oman arkityönsä. Jumala on "kutsunut" sinut opettajaksi, maanviljelijäksi, lukiolaiseksi, tehtaan työläiseksi, keittäjäksi, kotiäidiksi. Ja sillä paikalla sinä palvelet Jumalaa. Miten tämä sopii yhteen Raamatun kanssa?

Upeassa kirjassaan Marian ylistyslaulu Luther nostaa esille suuren esikuvan, Marian. Saatuaan Jumalan Pojan kannettavakseen oman sydämensä alle Maria ei meidän tietojemme mukaan lähtenyt luostariin. Hän jatkoi tavallista elämäänsä, tuli perheenäidiksi ja palveli Jumalaa tässä elämänmuodossa.

Marian esimerkkiin vetoaminen perustuu siihen, ettei Raamattu kerro mitään hänen vetäytymisestään luostariin, siis hiljaisuuteen. Huomattavasti voimakkaampi on se tuki, jonka saamme Uuden testamentin kirjeistä. Niissä nimenomaan annetaan ohjeita eri elämäntilanteissa oleville ihmisille: Perheenisille, äideille ja lapsille, isännille ja orjille (näin esim. Ef. 4-6 ja 1.Piet). Jumalan palveleminen ei edellytä lähtöä pois ihmisten luota, vaan aivan muuta: kääntymistä lähimmäisten puoleen ja heidän palvelemistaan.

Mitä vaikutuksia Lutherilla oli?

Kirkossa: Raamattu käännettiin kansankielelle, maallikoille tuli valtaa kirkossa, piispat menettivät valtansa, kirkon jakautuminen alkoi.

Yhteiskunnassa: maallinen valta irrotettiin hengellisestä, kouluihin tuli muitakin oppiaineita kuin teologia, lukutaito ja sivistys laajenivat, liike-elämä vahvistui, köyhäinhoito alkoi, maallisten asioiden kunnioittaminen lisääntyi.

Näkyykö reformaation vaikutus kotikaupungissamme Tampereella?

Kyllä. Itse asiassa koskimaisema ja Finlaysonin tehdasrakennukset kertovat siitä miten usko on vaikuttanut kotikaupunkimme kasvuun ja hyvinvointiin.

Finlaysonin tehtaiden perustaja James Finlayson oli harras kristitty. Hän on protestantti, kveekari. Hänen jälkeensä von Nottbeckien suku oli tehtaan johdossa, myös kristittyä väkeä. Silloin tehtaan yhteyteen rakennettiin koulu ja oma sairaala. Sekä tietysti Finalysonin kirkko.

Tehtaan johto ja työntekijät kokoontuivat kirkkoon työvuoden alussa pyytämään Jumalan siunausta elämään ja työhön.

Jokaisen tehtävä oli hoitaa Jumalan hänelle antamaa virkaa ja kutsumusta niin hyvin kuin voi. Näin hän osallistui Jumalan työhön maailmassa.

Tällaisella ajattelulla Jumalan palvelemisesta hoitamalla työn ja kutsumuksen hyvin oli vaikutusta myös yhteiskunnalliseen elämään.

Jotkut viisaat sosiologit ovat väittäneet, että markkinatalouden ja kapitalismin syntyyn vaikutti olennaisella tavalla protestanttisuus, joka painotti ahkeruutta, työteliäisyyttä ja askeettisuutta.

Lutherin varjo

Vuonna 1523 Luther oli vielä kirjoituksessaan "Jeesus Kristus oli syntyjään juutalainen" osoittanut sovinnollista suhtautumista juutalaisiin. Lutherin suhtautuminen toisinuskoviin, erityisesti juutalaisiin, muuttui elämän viimeisinä vuosina olennaisesti huonompaan suuntaan. Nyt vanhentunut uskonpuhdistaja tuomitsi kaikki, joita ei pystynyt käännyttämään. Tässä vaiheessa syntyi voimakkaasti juutalaisvastainen kirjoitus "Juutalaisista ja heidän valheistaan".

Lutherin käsitys juutalaisista ei ollut kovin korkea: he olivat "kurjinta joukkoa maan päällä", jotka olivat uskossaan kuin turkkilaisia ja hedonistisen "Epikuroksen kisällejä". He ovat sokeita, taikauskoisia, valehtelijoita ja rienaajia: "Juutalaiset rienaavat Mariaa ja kristikuntaa".

Suositellessaan synagogien ja juutalaisten kotien polttamista, kaiken juutalaisen opetuksen kieltämistä sekä edes heidän jumalansa nimen mainitsemista, hän istutti eurooppalaiseen kristillisyyteen siemeniä, jotka myöhemmin kantoivat kauhistuttavaa hedelmää.

Yhtenä todisteena käsityksilleen Luther esittää sitä, että juutalaisten kurjuus, vainoaminen ja diaspora osoittivat heissä olevan jotakin vikaa. Luther syyttää juutalaisia Kristuksen murhaajiksi ja tekee eron juutalaisten ja arjalaisten välillä. Näitä teesejä natsi-Saksan tuhokoneisto osasikin hyödyntää propagandassaan täysimittaisesti.

Suuret teologiset oivallukset eivät tehneet Lutherista pyhimystä. Hän pysyi ahdistuneen aggressiivisena ja ristiriitaisena miehenä elämänsä loppuun asti. Vaikka hänen ei tiedetä itse suoraan osallistuneen mihinkään väkivaltaisuuteen, hän lietsoi vihaa ja väkivaltaa sumeilemattoman rasististen puheidensa ja kaikkia vihollisia avoimesti demonisoivien tekstiensä kautta.

Uskonpuhdistuksen nostattamat ristiriidat muuttuivat myös poliittisiksi taisteluiksi katolisten ja protestanttien hallinta-alueista. Siksi teologiset erimielisyydet muuttuivat nopeasti maantieteellisiksi vihollisuuksiksi. Viimeistään tässä vaiheessa Luther kumppaneineen luopuivat näennäisestäkään pidättyväisyydestä väkivallan suhteen.

Luther käski paitsi teloittaa ja joskus jopa kiduttaa ja hakata kappaleiksi anabaptisteja, katolisia kellokkaita, talonpoikaiskapinallisia, juutalaisia, turkkilaisia jne.

Viimeisinä vuosinaan Luther johti vielä taistelua uskonpuhdistuksen vihollisia vastaan. Kirjoitus "Perkeleen perustamaa Rooman paavinistuinta vastaan!" oli Lutherin viimeinen Rooman kirkkoon kohdistama isku.

Yhdessä pöytäpuheessa: "Paavikunta on kuin oluen vaahto, joka vähän aikaa kukkoilee, mutta sitten katoaa, ilman että kukaan jää sitä kaipaamaan."
Parhaimpina hetkinään Lutherkin visioi täysin väkivallatonta kirkkoa: Selittäessään Isossa Katekismuksessa viidettä käskyä Luther sanoo:

Ketään ei saa vahingoittaa kätten teoin eikä myöskään käydä puhein yllyttämään tai neuvomaan sellaiseen. Ei saa myöskään käyttää eikä suvaita minkäänlaista menettelyä, joka loukkaa toista… Ei siis pidä syyllistyä kenenkään ruumiin tai sielun vahingoittamiseen.

Lutherin opetuksista jäivät elämään päällimmäisinä armo ja kristityn vapaus, eivät värikkäät tai yliampuvat pöytäpuheet. Hänen paras antinsa löytyy Katekismuksesta ja virsistä joissa on lohdutusta ja armoa ahdistetulle.



Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi