Tee päätöksiä, joilla on merkitystä
Kirkko on osa tamperelaisten arkea. Tuhannet tamperelaiset käyvät päivittäin seurakuntien tapahtumissa, toimivat vapaaehtoisina tai käyttävät kirkon palveluita. Seurakuntapäättäjänä pääset vaikuttamaan siihen, millainen rooli kirkolla on tamperelaisten elämässä nyt ja tulevaisuudessa.
Miksi lähteä ehdokkaaksi?
Luottamushenkilönä voit:
- vaikuttaa siihen, millaista toimintaa seurakunnassa on
- olla mukana suuntaamassa varojen käyttöä
- tuoda omaa osaamistasi ja näkemyksiäsi yhteiseen päätöksentekoon
- edustaa erilaisia ääniä ja elämäntilanteita
Ehdokkaiksi toivotaan eri-ikäisiä ja eri tavoin ajattelevia seurakuntalaisia – silloin luottamushenkilöt edustavat mahdollisimman laajasti kaikkia seurakuntalaisia.
Mitä luottamushenkilö tekee?
Luottamushenkilönä:
- tuot seurakuntalaisten näkemyksiä päätöksentekoon
- päätät toiminnan painopisteistä ja kehittämisestä
- vaikutat talouteen ja resurssien käyttöön
- osallistut henkilöstöön ja luottamustehtäviin liittyviin valintoihin
- toimit yhteistyössä työntekijöiden kanssa
- Lisäksi pääset vaikuttamaan koko kirkon tasolla valitsemalla edustajia kirkolliskokoukseen ja hiippakuntavaltuustoon.
Näin asetut ehdolle
Voit asettua ehdolle:
- liittymällä olemassa olevalle ehdokaslistalle tai
- perustamalla oman valitsijayhdistyksen
Ehdokkaan taustalla on aina valitsijayhdistys, johon tarvitaan vähintään 10 äänioikeutettua seurakunnan jäsentä.
Katso tarkemmat ohjeet: Ehdokkaaksi asettautuminen
Millaisessa kokonaisuudessa vaikutat?
Tampereen seurakunnissa:
- järjestetään viikoittain jumalanpalveluksia ja toimintaa eri-ikäisille
- tarjotaan tukea elämän vaikeissa tilanteissa
- tehdään laajaa diakoniatyötä ja vapaaehtoistoimintaa
- ylläpidetään kirkkoja ja muita tärkeitä tiloja
Luottamushenkilönä olet mukana päättämässä tämän kaiken suunnasta.