Viikon sana
1. Kor. 2:2
Sillä minä olen päättänyt olla teidän tykönänne tuntematta mitään muuta paitsi Jeesuksen Kristuksen, ja hänet ristiinnaulittuna.
Paavali kertoo, kuinka hän pelon vallassa tuli Korinttiin, ja on aika inhimillistä, että hän sen näin kokee. Olihan hän tätä ennen kohdannut pahoinpitelyä sekä vankeutta ja pakoa Tessalonikasta. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että mikä onkaan Korinttissa odotettavissa? Siksi tällaisessa tilanteessa Paavali saattoi vain keskittyä kaikkein tärkeimpään: Hän puhuu Kristuksen rististä ja syntien sovituksesta. Hän oli kuuluttamassa Jumalan salaisuutta. Paavali ei ryhtynyt kilpailemaan sujuvasanaisten puhujataitureiden kanssa. Sanoma oli yksinkertainen. Kyse oli Kristuksen sovintokuolemasta, ja juuri tämä kantoi hedelmää aivan ihmeellisellä tavalla.
Juuri siksi, että evankeliumi ei perustu inhimilliseen viisauteen, Paavalikaan ei perusta omaa puhettaan siihen. Hän puhuu Hengen opettamilla sanoilla Kristuksen rististä. Luonnollinen ihminen, eli ihminen sellaisena kuin hän on, torjuu evankeliumin ja pitää sitä hulluna oppina. Uskon saanut ihminen ottaa vastaan evankeliumin sanoman, eikä pidä sitä enää hullutuksena vaan se on hänelle Jumalan voima, joka kantaa häntä eteenpäin.
Mielenkiintoista on, että Paavali tässä syvällisessä jaksossa kumoaa kaiken inhimillisen viisauden. Ehkä juuri näin on hyvä. Paavalihan itse on oppinut ja saanut korkean koulutuksen. Hän kohoaa oppineiden tasolle osoittamaan heidän viisautensa onttouden, kun se kieltää Kristuksen ristin. Tätä on vaikeampi sivuuttaa sellaisen, joka pyrkii rehellisesti miettimään uskon ydinkysymyksiä.
Kannatelkoon evankeliumin sanoma meitä tulevinakin päivinä eteenpäin. Aamen.
-Markku Huikkola