Viikon sana
1.Moos. 22:2
Ja hän sanoi: ”Ota Iisak ainokainen poikasi, jota rakastat ja mene Moorian maahan ja uhraa hänet siellä polttouhriksi vuorella, jonka minä sinulle sanon.”
Tämä luku vie meidät perimmäisten asioiden äärelle, pelastushistorian tärkeimmälle paikalle. Tämä on todella voimakas esikuva Jumalan pelastustyön täyttymyksestä parin tuhannen vuoden päästä Golgatalla suoritettavasta täydellisestä sovitusuhrista ihmiskunnan puolesta Vapahtajamme Jeesuksen Kristuksen kautta.
Aabrahamia on Jumala aiemminkin koetellut, mutta nyt tämä koettelemus suorastaan huipentuu siihen, että Abrahamin pitää uhrata ainoa poikansa Iisak, jonka Jumala nimesi lupauksen ainoaksi lapsekseen. Piti lähteä kolmen päivämatkan päähän Moorian maahan tehtävää suorittamaan. Mitä mahtoi Abraham sydämessään ja mielessään tuntea tällä matkalla, siitä ei tässä kerrota. Pystyikö Aabraham edes nukkumaan näitä paria yötä matkan varrella kunnolla. Varmaan monenlaiset inhimilliset tunteet laidasta laitaan kulkivat hänen sydämessään.
Joka tapauksessa Aabraham vei poikansa Iisakin Jumalan osoittamaan paikkaan, rakensi hän alttarin, laittoi halot sen päälle, sitoi jo aikuisen poikansa ja pani hänet alttarille halkojen päälle. Sitten Abraham ojentaa kätensä ja tarttuu veitseen teurastaakseen poikansa. Vasta tässä kohtaa Herran enkeli keskeyttää toimituksen. Näin Jumala sai konkreettisen varmuuden siitä, että Aabraham todella pelkäsi Jumalaa niin etteikö hän olisi tehnyt sitä, mitä Jumala oli käskenyt Iisakille tehdä.
Näin Jumala kieltää ihmisuhrit, mutta tässä kohtaa Jumalan rakkaus näkyy mitä suurenmoisimmalla tavalla, kun hän antaa ainokaisen poikansa, Herran Jeesuksen uhriksi ihmiskunnan hyväksi.
Tänäkin päivänä meitä voidaan koetella niin yksilöinä, seurakuntana kuin koko maailmanlaajuisesti Jumalan taholta. Koettelemustensa kautta Jumala haluaa kasvattaa meitä elämään Jumalan yhteydessä ja toteuttamaan hänen tahtoaan tässä elämässä.
Siihen Herra Jumala antakoon meille armollisesti oman rikkaan rakkautensa kautta runsaasti mahdollisuuksia. Aamen.
Markku Huikkola