1 Moos 32:25

”Vain Jaakob itse jäi toiselle rannalle. Siellä muuan mies paini hänen kanssaan aamunsarastukseen saakka.”

Patriarkka Jaakobin elämä oli värikäs ja monipolvinen. Hän oli saanut petoksen kautta isältänsä Iisakilta siunauksen, joka inhimillisen järjestyksen mukaan olisi kuulunut Eesau-veljelle. Pakomatka Eesaun vihan ulottumattomiin kesti kaksikymmentä vuotta. Tuona aikana Jaakob palveli enoaan Laabania, avioitui pitkän odottelun ja petollisten naimakauppojen jälkeen Lean ja Raakelin kanssa sekä rikastui suuresti.
 
Huolimatta nimensä enteen mukaisista elämän vaiheista (Jaakob = hän pettää) Jaakob palveli Herraa Jumalaa ja turvasi Häneen. Jaakob sai useamman kerran vahvan vakuutuksen Jumalan siunauksesta ja lupauksesta. Tällainen oli uni pyhässä paikassa, Betelissä, pakomatkan alussa, ja tällainen oli uni pakomatkan loppuvaiheissa, jolloin Herralta tuli kehotus palata synnyinseuduille, Kanaanin maahan. Varsinainen järisyttävä kohtaaminen Jumalan kanssa tapahtui kuitenkin Jabbok-virran varrella nykyisen Jordanian alueella. Tuolloin Jaakob vaelsi ison perheensä kanssa kohti isänsä asuinseutua. Laiha, mutta kuitenkin pitävä ja vahvistettu sovinto oli tehty Laabanin kanssa, ja nyt Jaakob valmistautui kohtaamaan veljensä, Eesaun.
 
Jaakobin painiksi kutsutaan erityisen intensiivistä sisäistä kamppailua vaikeassa ristiriitatilanteessa. Jaakob ei enää ollut toisen palkkalainen, vaan hän oli nyt ison perheen pää ja vastuullinen toimija Jumalan ja ihmisten edessä. Jumala oli luvannut suuria, ja Jaakobin tehtävä oli elää tämän luottamuksen arvoisesti. Jaakobia painoi myös nuoruuden petos ja siitä aiheutunut kauna veljesten välillä. Jaakob halusi selvittää välit veljensä kanssa, mikä ei ollut helppoa, kun sanansaattajien mukaan Eesau oli tulossa häntä vastaan 400 asein varustautuneen miehen kanssa. Tällaisessa tilanteessa Jaakob paini läpi yön Jumalan kanssa, minkä taiston tuoksinassa sai pysyvän vamman reisijänteeseensä, mutta lopulta päivä valkeni ja Jaakob sai siunauksen sekä uuden nimen, Israel.
 
Sinulla ja minulla saattaa olla elämässämme erityisen vaikeita ajanjaksoja, jolloin joudumme painimaan ”jaakobin painia”. Tällaisissa tilanteissa saamme muistella patriarkka Jaakobia ja rohkaistua hänen kokemuksestaan. Kun meillä on vaikeaa, saamme painia rakastavan Jumalan kanssa, joka välillä voi kätkeytyä, lyödä ja satuttaakin, mutta joka kuitenkin siunaa ja antaa lopulta vahvan ja oikean apunsa.
Ikävöivästä ja Jumalan apuun tarraavasta uskosta runoilee Jaakobin innoittamana Wilhelmi Malmivaara virren 631 säkeissä:
”Oi Herra, jos mä matkamies maan lopulla matkaa nähdä sun saan! Oi, jos mä kerran näkisin Herran kunniassaan.

Palaa otsikoihin