Viikon sana
30.6.2024 21.01
1 Moos 45:8
"Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala, ja hän asetti minut faraon neuvonantajaksi, koko hänen valtakuntansa herraksi ja Egyptin maan valtiaaksi."
Kertomus Joosefista huipentuu liikuttavaan kohtaukseen, jossa totuus paljastuu. Joosefin veljet palaavat kolmannen kerran Egyptin mahtimiehen luo. Edelleenkään veljillä ei ole mitään aavistusta siitä, että tämä palveluväen ja henkivartijoiden ympäröimä kalliissa vaatteissa ja kultakäädyissä esiintynyt ylhäinen egyptiläinen voisi olla Joosef. Oli kulunut yli 20 vuotta siitä, kun veljet myivät pahoinpidellyn Joosefin kaivon pohjalta orjakauppiaille. Mahdollisuus Joosefin säilymiseen hengissä ja täysissä ruumiin ja sielun voimissa oli häviävän pieni, ja Joosefin muistokin alkoi hämärtyä. Mutta Joosef tunnisti veljensä ja kehitti herkullista draaman kaarta. Hän puhui veljilleen tulkin välityksellä erikoisia puheita, syötti ja juotti veljet ja kuunteli heidän nousuhumalaisia keskustelujaan, ja lopulta saattoi heidät täydelliseen vararikkoon ja murtumiseen.”Minä olen Joosef, teidän veljenne, jonka te myitte Egyptiin”. Muutama sydämen lyönti luultavasti jäi väliin, eivätkä aivot heti suostuneet ottamaan vastaan sitä, minkä korvat kuulivat (omalla kielellä). Ehkä veljien hämmästyksen mukana risteili ilon tunteita, mutta myös syyllisyyttä, pelkoa Joosefin kostosta ja omasta tulevasta kohtalosta. Tästä kohtaamisesta ja Joosefin itsensä ilmaisemisesta tulee mieleen Paavalin kokemus Damaskoksen tiellä: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat” (Apt 9:5).
Joosefin sanoissa kuullaan Jumalan ääni, myös meille. ”Te ette siis lähettäneet minua tänne, vaan Jumala”. Jumalalla on hyvä tahto meitä kohtaan. Pahat tekomme unohdetaan, niitä ei muistella. Elämän kohtalot eivät lopullisesti riipu meidän valinnoistamme, vaan Jumala ohjaa ja säätää, tahtonsa mukaan. Paha voi kääntyä hyväksi ja siunaukseksi. Älkäämme siis pelätkö!
-Jukka Uotila