Viikon sana
2 Moos 23:12
”Tee työtä kuutena päivänä viikossa, mutta seitsemäntenä pysy työstäsi erossa, niin että härkäsi ja aasisi voivat levätä ja vierasheimoiset työntekijäsi ja vähäisimmätkin orjasi saavat virkistyä.”
Raamatun kohdan äärellä saa pohtia, mikä on riittävästi ja sopivasti – tässä tapauksessa työtä. Työ voi vapaan orjuuttaa, viedä kaiken ajan ja muodostua epäjumalaksi. Mieleen nousee ajatus kuin kaikuna: ”huilaa sinä ihmis-aasi, että edes aasisi saisi levätä”. Riittävästi työtä on toki tarpeen olla tarjoten elannon.
Uuden testamentin aikaan suurin osa Rooman valtakunnan asukkaista oli orjia. Nykyinen todellisuus on jo pitkän aikaa sitten muuttunut, mutta ehkä viime vuosina vääristynytkin. Vapaa-aika ja siihen liittyvät mahdollisuudet saattavat uuvuttaa jopa työtä enemmän.
Missä siis kohtuus? Onko se ajassa vai määrässä. Vertailukin on vaikeaa. Moni sanan paikka jättää meille hyvin harkinnan mahdollisuuden myös silloin, kun ohje on napakka kuten tässä: ”Tee, mutta pysy välillä erossa”. Lienee selvää, että jos aiheutamme itsellemme tai läheisillemme tavoillamme vahinkoa, niin se ei ole tarkoitus.
Virkistyminen oli myös sanan kohdassa selvä tavoite, vastapaino. Miten siihen päästä? Juudaksen kirje (1:19 erityisesti vanhassa v. -33 käännöksessä) kuvaa sielullisen eli luonnollisen ihmisen olevan henkeä vailla. Kirkkoisät ovat sittemmin todenneet, että ”ruumis on sielun asunto ja sielu on hengen asunto”. Ja edelleen: ”Henki on se alue, jossa usko asuu – se osa, jossa me voimme olla Jumalan lapsia.”
Olisiko paikallaan pitää huolta oikeassa suhteessa niin ruumiista, sielusta kuin hengestä? Niin että terveessä uskossa voisimme tasapainossa elää Jumalan lapsina sopivasti työtä tehden ja samalla sopivasti elämän lahjasta kiitollisena nauttien?
-Joni Niskanen-