Viikon sana
Dan. 10:7
Ja minä, Daniel, yksin näin sen näyn, mutta miehet, jotka olivat minun kanssani, eivät näkyä nähneet; kuitenkin valtasi heidät suuri pelko, ja he pakenivat ja lymysivät.
Synti erottaa ihmisen Jumalasta. Se ei katso, ymmärtääkö ihminen olevansa syntinen. Ihminen on luonnostaan synnin oma.
Daniel kohtaa näyssä Herran Jeesuksen hänen täydessä jumaluudessaan. Danielin seurassa olevat miehet eivät Herraa näe, mutta kuitenkin he kokevat Herran läsnäolon. Se saa heidät pakenemaan ja lymyämään samoin kuin Aatami teki paratiisissa syntiinlankeemuksen jälkeen. Jumalan Pyhyyden läsnäolossa ihminen tiedostamattaankin ymmärtää syntisyytensä ja sen, että hän ei ole synnin vuoksi kelvollinen Jumalan edessä. Siksi hän luonnostaan pelkää ja pakenee.
Daniel oli uskon kautta Jumalan edessä vanhurskas, kelvollinen olemaan Herran edessä. Daniel oli pitkän elämänsä aikana viettänyt merkittävän osan elämässään rukouksessa Herran edessä ja näissä rukoushetkissä Herra oli muovannut Danielia. Silti Herran kohtaaminen näyssä vei Danielilta kaiken voiman ja muutti hänen muotonsa kaamean näköiseksi. (j.8) Ihminen, vaikkakin vanhurskautettu, kohtasi Pyhän Jumalan synnin alaisessa ruumiissaan. Daniel ei kuollut, koska oli vanhurskautettu, mutta kohtaaminen ei ollut kevyt.
Kertomuksen ihmisten reaktiot Pyhän Jumalan läsnäoloon kertovat meille synnin vakavuudesta. Synti erottaa Jumalasta kaikki, jotka eivät elämässään turvaa Herraan Jeesukseen ja hänen sovintovereensä. Meille, jotka turvaamme Jeesukseen ja olemme uskon kautta vanhurskautettuja, synti on edelleen vakava asia. Aivan liian usein me suhtaudumme syntiin kevyesti. Synti ei ole koskaan kevyt asia. Puhukoon Daniel tästä meille.
-Jaakko Paasi