Jaak. 2

Elämä kertoo uskon sisällöstä

Jaakobin kirje on yksi Raamatun 66:sta kirjeestä. Katekismuksessa luemme: Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Laki ilmaisee meille Jumalan pyhän tahdon ja kurittaa meitä Kristuksen luo. Evankeliumi on iloinen sanoma Jumalan armosta, joka tarjotaan meille Kristuksessa. Helluntaina juhlilla oli koolla Jerusalemissa joka puolelta Rooman valtakuntaa diasporassa asuvia juutalaisia. Pietarin helluntain saarna oli lakia ja evankeliumia. Pietarin julistama lainsana vaikutti niin, että kuulijat saivat piston sydämiinsä ja alkoivat kysellä: Mitä meidän pitää tehdä, että pelastuisimme? Pietari vastasi: Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjksi Pyhän Hengen. Niin heitä lisääntyi sinä päivänä noin 3000 sielua. Varmaan näitten uskoon tulleitten joukossa oli myös Jaakob, Jeesuksen veli. Nimittäin Joh. 7:5 luemme: Sillä Hänen veljensäkään eivät Häneen uskoneet. Helluntaina Jeesus kastoi Pyhällä Hengellä ja Tulella eri puolilta Rooman valtakuntaa kokoontuneet juutalaiset. Helluntain siunaus levisi heidän mukana hajalla asuvien juutalaisten keskuuteen. Helluntaista oli kulut noin 15 vuotta. Nyt Jaakob kirjoittaa näille helluntain siunauksen seurauksena syntyneille hajalla oleville juutalaisille. Jaakobin sydämellä oli huoli uskoon tulleitten hegellisestä tilasta, kuten Jeesuksella: olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi Ilm. 2:4.

Herran apostoli Jaakob 2:1 kirjoittaa: Veljeni, älköön teidän uskonne meidän kirkastettuun Herraamme, Jeesukseen Kristukseen, olko sellainen, joka katsoo henkilöön.

Kirkastettu Herra Jeesus Kristus on uskon ja elämän keskus. Jaakobin ja Paavalin vastakkaiselta tuntuvat opetukset voidaan ymmärtää myös toisiaan tukevina. Paavali tarkoittaa lain teoilla omavanhurskauden tekoja, joilla ihminen pyrkii ansioitumaan Jumalan edessä ja pelastumaan omien tekojensa tähden. Jaakob taas puhuu kuolleesta uskosta, totenapitävästä uskosta, jollainen usko on pahoilla hengilläkin. Tällainen usko on ihmisen oma kuvitelma eikä Jumalan antama lahja. Jaakob haluaa särkeä terävillä sanoillaan luottamuksen tällaiseen "uskoon" Hän korostaa, että tekojen puuttuessa uskossa on jotain väärää. Elävä usko ei voi olla toimeton. Oikeat teot ovat lähimmäisen rakastamiseen liittyviä. Jaakob tarttuu uskovien elämässä juuri siihen, mitä heiltä puuttui tai missä he olivat menneet harhaan. Hän kehottaa panemaan pois kaiken saastan ja pahuuden. Hän varottaa seurakunnan kokouksissa katsomasta henkilön varallisuuteen ja siitä, että köyhä saa aivan toisenlaisen kohtelun kuin rikas (2:1-3). Jaakobin kuva tuollaisesta tilanteesta on paljastava: Ettekö vain osoitakin huomiotanne tuolle hienosti pukeutuneelle? Laki osoittaa meidät rikkojiksi (2:9). Jaakob asettaa tinkimättömästi Jumalan koko lain täyttämisen vaatimuksen uskovien eteen. Oikein teemme silloin kun täytämme Raamatussa olevan lain kuningaskäskyn: "Rakasta lähimmäistäsi niinkuin itseäsi" ( 2:8). Tämä on pidettävä mielessä kaikessa puhumisessa ja kaikessa tekemisessä (2:12). Eikä meillä ole lupaa rikkoa yhdessäkään kohdassa, sillä jos niin teemme olemme syypäät kaikilta kohdin (2:10). Mistä tämä uskovan pahuus nousee? Hänen omasta sydämestään (Mark 7:21). Sitä vastoin Pyhän Hengen synnyttämä sydämen usko kirkastettuun Herraan Jeesukseen Kristukseen on suuri lahja. Ihminen saa omistaa sen ilman omaa ansiota.

-Arvo Silventoinen

Palaa otsikoihin