Viikon sana
Luuk. 15:18-19
”Minä nousen ja menen isäni tykö ja sanon hänelle: Isä, minä olen tehnyt syntiä taivasta vastaan ja sinun edessäsi, enkä enää ansaitse, että minua sinun pojaksesi kutsutaan; tee minut yhdeksi palkkalaisistasi."
Tässä kertomuksessa tuhlaajapoika, joka palaa kotiinsa, ei ollut tehnyt yhtään mitään, jolla olisi ansainnut isänsä hyväksynnän. Tuhlaajaveli varmasti tiesi, että olisi ansainnut ainoastaan rangaistuksen. Mutta isän suuri laupeus ja hyvyys tulevat näkyviin, kun hän palauttaa pojalleen tämän arvonsa kaikesta huolimatta. Parhaitten vaatteitten ja sormuksen antaminen merkitsivät lisäksi vielä erityistä kunnioitusta ja arvonantoa. Isä antaa pojalleen kaikki hänen syntinsä anteeksi ja järjestää poikansa paluun kunniaksi suuret juhlat.
Jumalan suuri rakkaus todella hämmentää ja asettaa meidät pienelle paikalle. Voidaan vain kuvitella, miten tuhlaajapoika suhtautui isänsä hyvyyteen? Varmaan poika jäi pitkäksi aikaa ihmettelemään osakseen saamaansa rakkautta, mutta sen lisäksi tuo rakkaus vaikutti myös muulla tavalla, niin että pojan elämä muuttui radikaalisti.
Jeesus opettaa meille vertauksessaan myös toisen merkittävän asian Jumalan rakkaudesta, tuhlaajapojan veljeen liittyen. Meidän on nimittäin iloittava jokaisesta, joka palaa kotiin armollisen Jumalan yhteyteen eikä niin kuin vanhempi veli suhtautui, joka ei voinut ymmärtää sitä, että tuollaiselle synnissä ryvenneelle järjestetään valtavat juhlat: on se niin väärin!
Miksi meidän pitäisi olla loukkaantuneita siitä, että joku toinen saa myös kaikki syntinsä anteeksi? Olenhan minäkin itse saanut kaiken anteeksi ja saan jo tässä ajassa iloita siitä, että nimeni on kirjoitettu elämän kirjaan. Jeesuksen kutsu koskee tänäkin päivänä jokaista, joka myöntää itsensä syntiseksi. Hänen luokseen saamme käydä kaikessa vajavaisuudessamme luottaen siihen, että Hän opettaa meitä kulkemaan oikealla tiellä. Aamen.
- Markku Huikkola