Viikon sana
Mark. 3:4-5
(Jeesus) kysyi sitten fariseuksilta: ”Kumpi on sapattina luvallista, tehdä hyvää vai tehdä pahaa, pelastaa ihmishenki vai tappaa ihminen?” He eivät vastanneet mitään. Jeesus loi heihin vihaisen katseen; hän oli murheissaan heidän sydämensä kovuudesta. Hän sanoi miehelle: ”Ojenna kätesi.” Mies ojensi kätensä, ja se tuli ennalleen.
Pyhäpäivän pyhittäminen oli tapahtuneen aikaan kuorrutettu ihmisten luomilla säännöillä, jotka kahlitsivat. Ne eivät vieneet lähelle Jumalaa, ehkeivät edes hiljentymään. Irvokkaasti niiden taakse haluttiin mennä, jopa niin, ettei hyvä olisi saanut tilaa. Jeesus ei antanut perinnäissääntöjen lykätä hyvän tekemistä. Hän ei pyytänyt vaivanalaista palaamaan seuraavana päivänä, kun se yhteisölle olisi sopinut. Hän toimi. Hän oli toki sapatinkin Herra. Ehkä Jeesus, niin siinä hetkessä kuin myöhemminkin, halusi ennen kaikkea ohjata ihmisten ajatukset oikeaan ja kestävään arvojärjestykseen.
Fariseuksilla oli toki vastausvaihtoehdot mielessä, mutta niiden sanominen ei olisi palvellut heidän tarkoitusperiään. Ihminen siinä keskellä olisi saanut jäädä kärsimään hengellisten valtapoliittisten syitten takia. Jeesus ei tähän suostunut. Hän oli murheissaan. Hän ei jättänyt ihmistä yksin.
Sydämen kovuus ei näy, se tuntuu. Mistä synnistä meidän tulisi olla eniten huolissamme? On synti mikä vain, niin parasta on, jos sen tunteminen ja tunnustaminen ohjaa meitä Jumalan sovitustyön äärelle, henkiselle kosketusetäisyydelle. Silloin murhe voi väistyä.
-Joni Niskanen