Viikon sana

13.8.2024 8.00

Matt. 6:7-8

”Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka luulevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja. Älkää ruvetko heidän kaltaisikseen. Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.”

Luku pitää sisällään niin Jeesuksen suoria sanoja hetkeen kuin ohjeita ja lupauksia tulevaan. Alussa käydään esimerkein läpi hedelmätöntä rukousta. Sitten neuvotaan oikea asenne ja annetaan Jumalan mielen mukainen konkreettinen rukous – ”Isä meidän”. Se haastaa meitä kiittämään, sitten miettimään mitä pyydämme ja lopuksi ylistämään. Kiitos usein unohtuu, pyytämisen fokus voi olla hukassa ja ylistys on suomalaiselle vain vaikeaa. Luku ohjaa pohtimaan sitä, mitä meidän kannattaa pyytää. Siis mitä oikeasti tarvitsemme, mikä on merkityksellistä? Sana tuo esiin vahvasti sen, että Jumala kyllä tietää mitä me tarvitsemme, mutta tiedämmekö me? Huolenpito luvataan kuten taivaan linnuille. Miksi siis murehtia.

Tarvitaan oikea asenne ja nöyryys. ”Etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (j.33)  Silloin on mahdollista antaa huomispäivälle vain se huomio ja huoli minkä se ansaitsee - ei enempää, ei vähempää.

Pääasia on, että tulee Jumalan eteen, Hänen äärelleen. Ihan vaikka hiljaisuudessa kuuntelemaan. Tarvittaessa huokaus takarivistäkin riittää.

-Joni Niskanen


Palaa otsikoihin