Viikon sana
Matt 15: 8-9
” Tämä kansa kunnioittaa minua huulillaan, mutta sydän on kaukana minusta. Turhaan he minua palvelevat, kun opettavat oppejaan, ihmisten tekemiä käskyjä.”
Ajassa ei usein kunnioiteta huulilla, saati sydämellä. Ellei ole mitään pyhää, ei ole mitään kunnioitettavaakaan. Jumalasta vieraantuminen johtaa kunnioituksen ketjun katkeamiseen. Kun ei ole kunnioitettavaa Jumalaa, niin miksi arvostaa muita ihmisiäkään? Tärkeimmäksi arvoksi on silloin vaarassa nousta vain minä itse ja oma hyvinvointi. Rakenteet ympärillä ovat tällöin ensisijaisesti minua varten, en minä niiden tueksi. Seurauksena voikin paradoksaalisesti olla vieraantuminen yhteisöstä ja ympäristöstä, eristäytyminen, yksinäisyys ja lopulta toivottomuus. Kenties henkinen ”isättömyys”.
Mikä kunnioituksen tila todella on tässä ajassa ja yhteiskunnassamme? Jos mikään ei ole pyhää, kaiken saa surutta haastaa ja samalla usein sahata omaa oksaansa. Silloin uhkaa käydä niin kuin jakeissa 18-20 sanotaan: ”se mikä tulee suusta ulos, on lähtöisin sydämestä, ja se saastuttaa ihmisen. Juuri sydämestähän lähtevät pahat ajatukset yms. Nämä ne ihmisen saastuttavat..”.
Martti Luther kirjoittaa Iso Katekismuksessa: ”Vaikka olemmekin saaneet anteeksiantamuksen ja hyvän omantunnon ja olemme julistetut täysin vapaiksi, on elämä vielä sellaista, että se, joka tänään seisoo, huomenna lankeaa.” Ja jatkaa edelleen: ”Siksipä ei olekaan mitään muuta neuvoa, eikä lohdutusta kuin se, että riennetään tarttumaan Isä meidän -rukoukseen ja sydämestä puhelemaan Jumalalle: Rakas Isä, sinä olet käskenyt minun rukoilla; älä salli minun kiusauksen painamana langeta takaisin syntiin.”
Mikä valtava mahdollisuus! Voit puhua aivan hiljaa sydämestäsi. Mutta aivan eri kulmalla kuin ehkä muuten. Herran edessä voi peilata ja puntaroida ilot ja murheet, sydämen ajatusten arvon. Kukaan ei tule väliin arvotelemaan. Ja valheeseen ei tarvitse hukata aikaa, koska mikään muu kuin totuus ei mene läpi.
Jumala taatusti ansaitsee kaiken sen ylistämisen mihin vain eri tavoin pystymme. Sanoin, teoin, ajatuksin, käsiä nostaen – ihan mikä luonnikasta on. Joskus hiljainen ylistys voi olla sekin, että toimitaan Jumalan opastamalla tavalla. Ei ihmisen oppien tavalla vaan Jumalan. Jätetään kenties jokin epäedullinen tekemättä.
Rakkaudesta nousevat teot ovat se, mihin sana rohkaisee. Jos on katse sopivassa suhteessa sekä syntiin että armoon, niin ehkä silloin emme epärealistisesti vieraannu omasta inhimillisestä todellisuudestamme emmekä toisaalta vaivu tarpeettoman ilottomuuden alhoon. ”Vapauteen Kristus meidät vapautti.” Amen.
-Joni Niskanen-