Jeesus ajoi mykästä miehestä pahan hengen. Kun henki oli lähtenyt, mykkä mies alkoi puhua, ja kaikki hämmästyivät. Muutamat kuitenkin sanoivat: ”Belsebulin, itsensä pääpaholaisen, avulla hän pahoja henkiä karkottaa.” Toiset taas halusivat panna hänet koetukselle ja vaativat häneltä merkkiä taivaasta.
    Mutta Jeesus tiesi, mitä heillä oli mielessä, ja sanoi:
    ”Jokainen valtakunta, joka jakautuu ja taistelee itseään vastaan, tuhoutuu, ja talot sortuvat toinen toisensa päälle. Jos nyt Saatana taistelee itseään vastaan, kuinka sen valtakunta voi pysyä koossa? Tehän sanotte, että minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla. Mutta jos minä ajan pahoja henkiä ihmisistä Belsebulin avulla, kenen avulla sitten teikäläiset niitä karkottavat? Heistä te saatte itsellenne tuomarit. Jos minä sitä vastoin ajan pahoja henkiä ihmisistä Jumalan sormella, silloinhan Jumalan valtakunta on jo tullut teidän luoksenne.
    Kun väkevä mies vartioi linnaansa ase kädessä, hänen omaisuutensa on turvassa. Mutta jos toinen vielä väkevämpi hyökkää hänen kimppuunsa ja voittaa hänet, tuo väkevämpi ottaa häneltä aseet ja varusteet, joihin hän luotti, ja jakaa saamansa saaliin. Joka ei ole minun puolellani, on minua vastaan, ja joka ei yhdessä minun kanssani kokoa, se hajottaa.”
    ”Kun saastainen henki lähtee ulos ihmisestä, se harhailee autioilla seuduilla ja etsii lepopaikkaa, mutta ei löydä. Silloin se päättää: ’Minä palaan kotiini, josta lähdin.’ Kun se sitten tulee ja löytää huoneensa lakaistuna ja hyvässä järjestyksessä, se hakee seitsemän vielä pahempaa henkeä, ja ne tulevat sisään ja asettuvat sinne asumaan. Näin sen ihmisen tila on lopussa pahempi kuin alussa.”

Saatanasta on aina vaikea puhua. Niin tänäänkin. Me luterilaiset puhumme saatanasta vähän. Me jätämme viholliselle vähän tilaa, jotta jää tilaa puhua enemmän Jumalasta.

Lainaan kertomuksen C. Lewisilta. Hän kuvaa helvettiä paikaksi, jossa saatana demoneineen toimii.

Samaan aikaan eräs mies on saapunut taivaaseen, jossa hänen ”opettajansa” esittelee paikkoja. Mies kumartuu maahan, poimii ruohonkorren ja kaivertaa sen kärjellä maahan pienen kolon, jossa koko helvetti paljastuu:

    ”Se vaikuttaa kyllä suurelta, kun olet siellä, herra”, sanoo mies, ja opettaja jatkaa:

    Paha ei onnistu edes pahuudessaan niin kuin hyvä on hyvää.

    Jos kaikki helvetin kurjuus kasautuisi tuon pienen keltaisen linnun sisään, se nielaisisi sen huomaamatta, aivan kuin yksi mustepisara olisi tipautettu siihen suureen mereen, jossa teidän maanpäällinen Tyynivaltamerenne on vain pahainen molekyyli.”

* * *

Saatana on totta – ei tarua. Hän on aina ja loppuun saakka valehtelija.

Evankeliumitekstistämme näemme esimerkin siitä, mihin vilppi Jumalan pelkäämisessä ja rakastamisessa voi johtaa. Jeesuksen vastustajat eivät vilpittömästi pohdi, kuka Jeesus on. He ovat jo lukinneet kantansa. Jeesuksen täytyy olla paha. Siksi hänen hyvältä näyttävät tekonsakin ovat pahan juonia.

Jeesus osoittaa vastustajiensa epäjohdonmukaisuuden. Pahoja henkiä ei voi karkottaa paholaisen voimin. Jos paholainen antaisi jollekulle vallassaan olevalle ihmiselle kyvyn ja halun ajaa pois pahoja henkiä, hän ainoastaan ampuisi omaan jalkaansa.

Opetukseensa pahoista hengistä Jeesus liittää kertomuksen karkotetuksi joutuneesta ja siksi kodittomana harhailevasta saastaisesta hengestä. Jostakin syystä se aikansa harhailtuaan päättää palata katsomaan, mitä kuuluu sen entiseen majapaikkaan. Hämmästyksekseen saastainen henki havaitsee, että tuon ihmisparan sielussa ei asu ketään. Havainnostaan riemastuneena saastainen henki päättää asettua tuttuun paikkaan takaisin – ja tuopa se vielä seitsemän kaveriansakin tupaantuliaisiin.

Tämä kertomus varoittaa meitä luulemasta, että voimme yksin vastustaa pahoja henkiä. Kertomus antaa meille erinomaisen kuvan siitä, mistä oikeassa paastossa on kysymys. Kun paastoamme eli luovumme määräaikaisesti jostakin itsessään hyvästä asiasta, me samalla raivaamme elämäämme tyhjää tilaa. Kun puhutaan kristillisestä paastosta, on äärimmäisen tärkeää miettiä huolellisesti, mihin tahdomme tuon tyhjän tilan käyttää. Jos tahdomme saada siunauksen paastollemme, emme anna periksi vaan varaamme syntyneen tilan jumalasuhteemme hoitoon.

* * *

Kohti pääsiäistä

Paavali nimittäin neuvoo tämän päiväisessä kirjeessä efesolaisille, että taistelussa pimeyttä vastaan vaikuttimena tulee olla rakkaus.

Lukukappaleemme (Ef. 5:1-11)) alkaa sanoilla: ”Pitäkää siis Jumalaa esikuvananne…” Kreikankielinen alkuteksti käyttää tässä sanaa, joka voidaan suomentaa sanoilla ”jäljitellä”, ”matkia”. Ja tällaistahan rakkaus juuri on: kun jostakusta ihmisestä oikein kovasti rakastamme, ihailemme hänen tekojaan. Haluamme toimia, niin kuin rakkautemme kohde toimii. Toistelemme hänen sanontojaan. Saatamme suorastaan matkia häntä, vaikka emme aina sitä edes tiedostaisikaan. Miksi tämä kaikki ei voisi olla totta myös jumalasuhteessamme? Miksi ei rakkautemme Jumalaan siis voisi johtaa siihen, että jäljittelemme ja jopa matkimme häntä kaikessa, missä vain voimme. Ja kun meiltä sitten kysytään, miksi teemme näin, sanoisimme vain: ”Toimisin samoin, kuin Suuri Rakkauteni veljeni Jeesus toimii…”

Täytyy kuitenkin muistaa se, että kun Jumala on esikuvamme ja rakkautemme kohde, kaikki perustuu siihen, että Jumala toimii ensin. Paavalin sanat ovat evankeliumia. Paavali ei sano, että meidän tulee rakastaa Jumalaa ja luopua pimeydestä, jotta Hänkin ehkä sitten saattaisi rakastaa meitä. Ei näin. Vaan Jumala on rakastanut meitä ensin. Hän on antanut meille meidän syntimme anteeksi. Siksi kaikki se, kun noudatamme Hänen tahtoaan, on vapaaehtoista. Se on meidän yritelmämme vastata Jumalan täydelliseen tekoon.

Valon lapsena elämiseen kuuluu halu nähdä vaivaa Jumalan tahdon etsimisessä. Jumalan tahto ei aina ole meille selkeä. Joudumme monissa vaikeissa tilanteissa rukoilemaan paljon ennen päätöksen tekemistä. Joskus voi käydä niinkin, että emme ole varmoja Jumalan tahdosta. Päätös on kuitenkin tehtävä. Silloin voimme rukoilla, että Jumala siunaisi ratkaisumme – ja pyytää, että jos ratkaisumme osoittautuu vääräksi, hän ohjaa meidät takaisin oikealle tielle.

Jos tämä alkaa tuntua ahdistavalta, on syytä palauttaa mieleen, että rakkaus perustuu aina vapaaehtoisuuteen. Kun kysytään, mistä kaikesta kristityn on luovuttava, voidaan vastata: ”Ei mistään.” Meiltä ei vaadita ensimmäistäkään hyvää tekoa pelastuksen ehtona. Mutta toisaalta voidaan myös sanoa, että kristityn on oltava valmis luopumaan kaikesta, jopa omasta hengestään lähimmäisensä hyväksi. Ei ole olemassa mitään ylärajaa siihen, mihin rakkaus meitä velvoittaa. Jumalan esikuvana pitämisessä ei kukaan voi tulla koskaan valmiiksi.

Meidät on kutsuttu toimimaan, rakastamaan. Meidät on kutsuttu rukoilemaan. Näitä molempia hoidamme käsi kädessä. Meidän ei tarvitse käydä sotaa pahaa vastaan, Jumala käy sitä meidän puolestamme tässä maailmassa omalla voimallaan ja omalla tavallaan.

* * *

Vanhan testamentin lukukappaleessamme (Sak. 3:1-5) on näky ylipappi Joosuasta, joka on joutunut todelliseen tulikokeeseen. Saatana seisoo Joosuan oikealla puolella, parhaan ystävän paikalla. Mutta itselleen tyypilliseen tapaan Saatana tälläkin kerralla pettää sen, joka on häneen luottanut. Joosua on tehnyt syntiä. Saatana syyttää Joosuaa pyhän Jumalan kasvojen edessä.

Miten Joosua voi puolustautua Saatanan syytöksiä vastaan?

Ei mitenkään.

Syytökset ovat oikeita. Joosua on syntinen. Ylipappina Joosua edustaa myös koko Israelin kansaa. Ja syytökset pätevät myös kansaan: Jokainen israelilainen on syntinen. Joosuan vaatteet ovat todella likaiset. Eikä sellaisissa vaatteissa voi seistä Jumalan edessä. Toivottamassa tilanteessa itse Luoja Jumala puuttuu puheeseen. Herran enkeli, jolla viitataan Jeesukseen, nuhtelee Saatanaa. Nuhteen perustelu on hämmästyttävä: Jumala on valinnut Jerusalemin. Joosua on kuin tulesta temmattu kekäle. Tulessa jokaisen kekäleen on määrä palaa tuhkaksi. Kekäleen ainoa mahdollisuus pelastua on siinä, että joku tulen ulkopuolelta valitsee sen, tarttuu siihen ja vetää sen pois tulesta. Juuri näin tapahtuu myös Joosuan kohdalla.

On tärkeä huomata, että Joosua itse ei tee mitään muuta kuin seisoo hiljaa paikallaan Jumalan edessä. Joosualla on riittävästi kunnioittavaa pelkoa Jumalaa kohtaan, jotta hän ymmärtää pitää suunsa kiinni. Sanallakaan hän ei kiistä Saatanan syytöksiä tai yritä vastustaa Jumalan pyhyyden vaativaa olemusta. Jumala yksin huolehtii Joosuan puolustamisesta ja pelastamisesta.

Miten Jumala sitten pelastaa Joosuan?

Jumala riisuu Joosualta pois tämän likaiset vaatteet ja puettaa tilalle puhtaat vaatteet.

Jotakin samanlaista tapahtui minulle ennen tätä jumalanpalvelusta sakastissa: suntio otti kaapista alban ja puki sen minun vaatteideni päälle. Kun minulla on päälläni alba, ei ole kovinkaan paljon merkitystä sillä, millaiset vaatteet minulla alban alla ovat. Minun omat tekoni – niin pahat kuin hyvätkin – on kätketty Kristuksen vanhurskauteen. Ja silloin, Kristuksen vanhurskauteen puettuna, kelpaa Jumalankin minua katsoa. Ilman Kristusta minulla ei olisi mitään. Kristuksessa minulla on kaikki, mitä Jumalan edessä tarvitaan. Kastoin eilen pienen vauvan. Hänet puettiin Kristukseen.

On tärkeää korostaa itsellemme ja toinen toisellemme Jumalan suuruutta ja vihollisen voimattomuutta häneen verrattuna. Me emme usko, että on kaksi toisilleen vastakkaista voimaa, Jumala ja saatana. Se ei ole Raamatun antama kuva. Jumala on maailmankaikkeuden luoja. Saatana kuuluu Hänen luomakuntansa langenneeseen osaan. Hän on vain pieni osa sitä. Hän on lyöty vihollinen, joka hävitetään lopullisesti Jeesuksen palatessa (Ilm. 12:12).

Jeesus on pahan vallan voittaja. Me olemme voittajan puolella. Jumalan pelko työntää kaikki muut pelot pois. Valmiiksi tässä ajassa ei tule meistä kukaan. Mutta saamme rukoilla, että tänä paastonaikana voisimme oppia jotakin uutta Jumalan suuresta rakkaudesta meitä kohtaan.

”Niin kuin pimeys ympäröi meidät, niin olet sinä Jumala meitä lähellä.

Niin kuin kynttilä täyttää valottoman huoneen, niin valaisee sinun valosi Jumala meidän pimeytemme.

Suo hyvän tahtosi sallimana, että pysymme sinun lähelläsi, Jumala sinun valossasi!"

Siunausta paaston ajan puolivälin krouviin ”Elämän leipää” nauttimaan!