Evankeliumi Eetun ja pahisten mukaan

425337033_20395_1085026772237103264

Me jumitettiin helluntaita eli kirkon syntymäpäivää. HAPPY BIRTHDAY CHURCH. Meillä oli hyvin mielenkiintoinen iltaohjelma. Lady sheivi oli hauska, koska säärikarvat. Laskimme sateessa lipun. Oma sateemme jatkui, sillä Eetu itketti meitä kaikkia. Surullinen tarina, allekirjoittanut itki. Poikkeuksellisesti isoset eivät tulleet laulamaan iltalaulua, joten Kaapo ja Jari lauloivat meille "Riihikirkko"-hymnin. Koska he eivät osanneet huutaa loppua, tyttöjen mökin kutoskämppä huusi sen täysiä (itkien).


Aamulla heräsimme iloisempina ja virkeinä, paitsi isoset, jotka käyttivät yön miettien keskiviikon ohjelmaa (tai niin meille kerrottiin). Aamupalan jälkeen näyttelimme Via Crusiksen eli Jeesuksen kärsimysnäytelmän, jossa oli kolme eri Jeesusta. Larppasimme sen jälkeen leiriläisen itse tekemän larpin – vain osa toisaalta – oh well, kaksi neljästä kirjoittajasta. Loppukokeeseen kuului Kahoot -kysely ja pikkuryhmien lyhyt larppi. Nyt olemme tyytyväisinä kirjoittamassa tätä tekstiä vatsat täysinä – Matrix. Isoset ovat luvanneet mahtavan iltaohjelman ja yhden parhaista vapaaehtoisleikeistä.

Huomenna on edessä vain siivousta ja kotimatka, joten luultavasti tänä iltana on luvassa lisää itkua. 


425310984_20840_12188901172007774975


Keskiviikko

 

425403369_20286_12589430815906017719

(Pojat) Päivä alkoi Fransin herätyksellä, jolloin hän vihdoin uskalsi tulla asuntojen huoneiden sisään.

(Ada) Hellevi lempeästi herätti Adan klo 8:25 josta Hellevi siirtyi herättämään muuta tytttöryhmää.

(Muut tytöt) Hellevi tuli ja herätti muut tytöt klo 8:10 ja myöhemmin tajusi ja palasi pahoittelemaan herätystä, jonka olisi pitänyt tapahtua 20 minuuttia myöhemmin.

 

Herätyksen jälkeen, maailman kaunein lippu nousi salkoon, jälleeen. Tästä siirryimme syömään maukasta aamupalaa. Aamupalan jälkeen siirryttiin tiikkataululle, josta annettiin ohjeet seuraavaan larppiin joka olikin Jeesuksen kärsimysnäytelmä,  VIA CRUSIS. Kaikki kolme isosryhmää (Herneet, maissi ja paprika) pitivät eri kohtauksen kyseisestä näytelmästä ja lopputulos oli suurwenmoinen.

 

423819533_145263_549037710292397071

Ja taas kerran lähdimme syömään maukasta jauhelihapihviä ja potatis :) Tämän jälkeen alkoi joko todella pitkä ohjelmaton-aika tai Anitran suunnittelema larppi.

 

Ohjelmaton-aika/peltobailut: Bailuilla oli Roni, Allu, Ada, Nikita, Eva, Hellevi, yksi Veeroista ja jonkun aikaa, myös Amanda. Bailut alkoivat veisukirjan hauskoilla ja hienoilla lauluilla, joita Roni säesti kitarallaan ja myöhemmin bailut saivat Eetun mankan lainaan josta pystyi kuulemaan Juha Tapiota ja Metallicaa sekä Robinia ja muita mahtavia biisejä.

 

Anin Larppi: Larpissa oli kaksi virallista joukkuetta (kyläläiset ja kylän ulkopuoliset sekä puolueettomat, vampyyreitäkin löytyi)

 

Larppia ja pitkää ohjelmatonta-aikaa seurasi päiväjuoma, jossa nautittiin makoisia leivoksia. Tämän jälkeen teimme konfirmaatio suunnitelmia. Sitten päätimme vetäjien luvalla mennä uimaan porukalla (tyttöjä oli enemmän kuin poikia :) ) Uinnin jälkeen seurasi loppukoe kahootin sekä larpin muodossa. Kaikki olivat iloisia kun läpäisivät loppukokeen, tätä seurasi iso ryhmähali <3 Loppukokeen jälkeen saavuimme syömään makoisaa päivällistä jota seurasi ryhmät toimii-osio.

425228223_18744_1311845423173582730


3

423804093_147123_11922930925070240973

423814287_112246_57863717575848358992


423820148_145499_18227245948560320059

423834085_147237_2188530014587095811



425424619_21208_16315314905484709208