Kuljetaan hitaasti

Suuri päivä monissa perheissä oli se, kun koulut alkoivat jälleen ihan koulurakennuksissa. Jonkinasteinen hämmennys, toisaalta pelko, mutta kuitenkin helpotus, olivat tunteita, joita moni näinä päivinä koki.

Facebook-ystäväni julkaisi hyvin puhuttelevan kuvan sivuillaan etäkoulun päättymispäivänä. Lastenhuoneen seinä oli ”tapetoitu” postikortin kokoisilla, perheen kolmen lapsen piirtämillä kuvilla. Kuvateksti kertoi kyseessä olevan etäkouluajan kiitollisuuspäiväkirjan. Perheen lapset olivat lähes kahden kuukauden ajan päivittäin piirtäneet kuvan aiheesta, josta sinä päivänä on kiitollinen. Kuvia oli hampurilaisesta trampoliiniin, kävelyretkeen pitkospuilla ja kaikkea siltä väliltä.

Monissa perheissä luonnossa liikkuminen on noussut aivan uuteen arvoon tänä keväänä. Itse olen kiertänyt monen monituista kertaa Halimasjärven ympäri Atalassa. Tätä luonnonsuojelualueella kulkevaa pikku reittiä ei onneksi sentään suljettu, vaikka monet muut luontoreitit jouduttiin sulkemaan liiallisen ihmismäärän takia. En ole ollut yksin, sillä välillä väkeä on ollut ruuhkaksi asti. Silti luonnon rauha ja tämä upea, osittain jyrkkien kallioiden reunustama ympäristö, on tehnyt tehtävänsä: Joka kerta, kun luonnossa ja metsässä on viettänyt hetken, on mieli aivan taatusti levänneempi, kuin kotoa lähtiessä. Kun siirtyy pitkospuilta kivikkoiselle ja juurakkoiselle metsäreitille korkean kallion taakse, kulkee hitaasti puronvartta, kuuntelee veden solinaa, ihastelee sinivuokkoja, näsiää tai satumetsän kaltaista satavuotista kuusikkoa, aika pysähtyy. Tutkimustenkin mukaan 15 minuutin päivittäinen oleskelu metsässä vähentää ihmisen stressiä.

Halimasjärven ympäristöstä tarkkasilmäinen voi löytää sellaisia harvinaisiakin kasveja, kuin ruohokanukka, mäkivirvilä tai kaiheorvokki. Korvasieniäkin olen elämäni ensimmäisen kerran löytänyt nimenomaan täältä. Linnustosta mainitsemisen arvoinen on rauhallisten erämaajärvien asukas, kaakkuri, joka hyvänä vuonna pesii järven keskelle rakennetussa tekosaaressa. Kaikki tämä luo suuren kiitollisuuden tunteen itselleni ympäröivästä luonnosta. Jos kykenisin ilmaisemaan itseäni piirtämällä, kuten ystäväperheeni lapset, luonto monimuotoisuudessaan olisi kiitollisuudenaiheenani useissa kuvissa.

Metsässä voi kulkea yksin, kaksin, kolmisin tai isommankin perheen tai ystävien kanssa. Välillä voi ottaa lapset mukaan ja välillä ammentaa voimaa luonnosta ihan yksin liikkuen. Tunsin huonoa omaatuntoa, kun keskustelin Espanjassa asuvan ystäväni kanssa. He joutuivat viettämään aikaansa viikkokausia neljän seinän sisällä. Ystäväni on luontoihminen ja suorastaan komensi minua nauttimaan. Kyllä he sitten kesällä tulevat Suomeen, nauti nyt meidänkin puolesta, hän sanoi. Ja minä nautin.

Mieleeni tulee vanha pieni runo, jonka tekijää en muista.  
Mustalla kivellä, mustassa yössä, musta muurahainen. Jumala sen huomaa.

Kuljetaan hitaasti, silmät auki. Nautitaan kesästä, se on ihan ovella.

Tuuli Hovila, lastenohjaaja, Messukylän seurakunta

Palaa otsikoihin