Yksin ja yhdessä-blogi
Minä: kohtuukäyttäjä vai kohtuuton käyttäjä?
Haastattelin hiljan journalistina AA-aktiivi Jarmoa, joka on ollut niinsanotusti kuivilla jo lähemmäs puolitoista vuosikymmentä.
Tulipa siinä sitten tutustutuksi myös tuohon jännittävään ilmiöön nimeltä AA: Anonyymit Alkoholistit.
Yksinäisyys tuntuu lisääntyvän vähän
kaikkialla ainakin länsimaissa. Miten arvioit tämän kehityksen vaikuttavan
alkoholinkäyttöön?
"Eiköhän se lisää, vaikka juominen useimmiten on sosiaalista toimintaa."
"Varsinkin Suomessa kohtaamisen paikat ovat enenevästi alkoholia tarjoilevia, niin että ihmiset altistuvat enemmän alkoholille. Syntyy juomispainetta, koska alkoholia on tarjolla ja muutkin juovat."
Lisäksi yksi alkoholin merkitys on Peltoniemen mukaan "toimia sosiaalisena voiteena", joten sillä voi tietyissä tilanteissa helpottaa yksinäisyyttä. "Ryypyn ottamisesta syntyy helposti rituaalia myös kotona, koska sillä voi peittää yksinäisyyteen usein liittyvää ahdistusta."
"Yksinäisyys liittyy enenevästi myös väestön elinajan pitenemiseen. Alkaa olla paljon eläkkeellä olevia, joilla on varaa juoda. Ja elämänmuutoksen, kuten aviopuolison kuoleman, jälkeen saattaa alkoholi täyttää tyhjyyttä."
Sitten yksi uusi trendi:
"Nyt on tullut esille uusi riskiryhmä: yksinäiset, dementoituneet alkoholiongelmaiset vanhukset, joiden hoito voi olla tosi hankalaa", Peltoniemi toteaa.
Kumpi on mielestäsi parempi tavoite
– eritoten yksineläville: täysraittius vaiko kohtuukäytön tavoittelu?
"Suurin osa suomalaisista käyttää alkoholia, ja valtaosalle on mahdollista käyttää alkoholia kohtuudella. Jos huomaa, ettei kohtuudessa pysy, niin on syytä miettiä sekä rajoittamisen että lopettamisen mahdollisuutta"
Peltoniemi antaa vihjeen: www.paihdelinkki.fi on oivallinen apuväline sekä kohtuuden arvioimiseen että kohtuuttomuudesta irtipääsemiseen.
Ja tässä alkoholitutkijan lohdullinen loppukiteytys:
"Päihdehoito ei ole helppoa, mutta silti tehokkaampaa kuin esimerkiksi diabeteksen hoito. Tehokasta hoitoa ja tukea on tarjolla monenlaista, joten pessimismiin ei ole aihetta."
* * *Sitten takaisin AA:han. Anonyymien eli nimettömien alkoholistien liikkeessä on mukana kolmisen miljonaa ihmistä noin 180 maasta. Liike käynnistyi Yhdysvalloissa 1935, ja rantautui Suomeen 1948.
Tampereella toimii tätä nykyä neljännessata AA-ryhmää.
Kirjaimiin AA törmää verraten usein myös suomalaisessa julkisuudessa. Käytännössä kaikki tietävät, että alkoholiongelmaisiahan varten tuo AA-liike on olemassa. Mutta: ainakin itselleni noiden kahden kirjaimen takainen maailma avautui hieman paremmin vasta kun olin – journalistisen työtehtävän puitteissa – haastattellut muuatta mukavaa Jarmoa.
Aika omanlaisensa kaikkiaan tuo AA-liike. Mukaan lähteneet miehet ja naiset esiityvät niin AA-kokoontumisissa kuin julkisuudessakin etunimillään. Ei jäsenmaksua, ei jäsenkortistoa, ei sääntöjä, ei normaalia ns. järjestörakennetta.
Liikkeen tilaisuuksissa pannaan lipas kiertämään – eli sitä kautta järjestyy kuulemma toiminnan rahoitus.
AA vaalii riippumattomuuttaan ja itsenäisyyttään. Se ei esimerkiksi ole yhteydessä raittiusliikkeeseen, tai nimeä jäseniään vaikkapa julkisen vallan toimikuntiin.
AA lähtee siitä, että alkoholismi on ennen muuta sairaus. AA:ssa lähdetään siitä, että alkoholiongelmainen tunnustaa avoimesti ongelmansa, ja tavoittelee täysraittiutta.
Mutta – liikkeessä ei kytätä. "AA-jäsenyyteen ei liity mitään pakotteita, eikä kukaan valvo, käyttääkö joku väkijuomia vai ei", todetaan liikkeen dokumenteissa.
Liikkeessä iloitaan aina kun yksikin ongelmakäyttäjä – joka tarkoittaa usein alkoholin täydellistä orjaa – saadaan enemmän tai vähemmän kuiville. Ikävä kylä nykymaailmassa tuo ongelmakäyttäjä vain on yhä useammin ns. sekakäyttäjä.
Retkahtaminen ymmärretään. AA-ryhmät, liikkeen keskeinen toimintaorganisaatio, kokoontuvat varsin taajaan. Ja: "Alkoholistin tärkeimpänä syynä osallistua kokouksiin on se, että hän voi pysyä siten raittiina tämän päivän – ei huomista päivää eikä kymmentä vuotta eteenpäin", AA toteaa.
AA:ssa puhutaankin "24 tunnin ohjelmasta". Siitä tulee mieleeni tunnettu hengellinen laulu, jonka opin kauan sitten Teiskon Isosaaren rippikoululeirillä: "Päivä vain ja hetki kerrallansa".
Tässä liike on ehdoton: ei nauttineena AA-kokoontumisiin.
* * *AA-aate ja kristinusko näyttäisivät sopivan hyvin yhteen. "AA:n tarjoamaan toipumisohjelman perustana on kieltämättä eräiden hengellisten arvojen tunnustaminen", liike paaluttaa.
AA:n ns. 12 askelen ohjelma vahvistaa tämän hengellisen pohjan. "Myönsimme voimattomuutemme alkoholiin nähden", alkaa tuo teksti.
Sitten: "Opimme uskomaan, että joku itseämme suurempi voima voisi palauttaa terveytemme."
Ja, sitten se ehkä kiinnostavin eli askel numero kolme: "Päätimme luovuttaa tahtomme ja elämämme Jumalan huomaan – sellaisena kuin Hänet käsitimme."
Jumala siis voi tässä olla muukin kuin kristinuskon jumala. AA:laiset toivottavat toimintaansa mukaan toki ateistitkin. Mutta kieltämättä AA:n ja ateismin arvopohjien välillä voi nähdä huiman eronkin.
* * *Alkoholi voi olla tosi juonikas koukuttaja. Hyvä siis, että esimerkiksi AA:ssa on kehitelty tehokkaita vastakoukkuja.
Jokaisen – eikä vähiten yksinelävän – on tarvittaessa syytä miettiä omaa alkoholinkäyttöään. Olenko kohtuukäyttäjä vai kohtuuton käyttäjä? Ja toki AA:ssakin erotellaan vielä juopottelu ja ns. alkoholistinen juominen.
Lisään viisaisiin AA-ajatuksiin yhden omani. Yksinkertaisesti: kunpa ihmisen elämään löytyisi sitä erilaista mielenkiintoista sisältöä – elämyksiäkin – joka koukuttaisi vielä alkoholiakin tehokkaammin. Etsikäämme sellaista.
Jyrki Pietilä
jyrki.pietila@moniviestinta.fi