Rakennetaan siltaa

Juhannuskylässä vuosikymmenen – vuosituhannen alussa – asuttuani kävelin mieluusti Tuomiokirkkoon. Kuuntelin mieluusti tuon Suomen ehkä kauneimman kirkon ehtookellojen ääntä. Erityisen kauniina tuo sointu kaikui suvilauantaisin, kun ikkunani oli auki, ja annoin saunanraikkaana tuon kellomusiikin tunkeutua tajuntaani.

 

Tätä nykyä rakas kotikirkkoni on Lapinniemen kappeli. Minä vain – yhtenä ehkä monista – pelkään, miten sen hienon kappelin siellä mäen päällä käy. Riittääkö kävijämäärä?

 

Eikö Lapinniemen kappelista ja sen tarjonnasta voitaisi pitää seurakunnallisessa tiedotuksessa hieman isompaakin ääntä? Esimerkiksi tuoreessa seurakunnallisessa brosyyrissä jokunen seurakuntatalo tai vastaava luetellaan ”toimitiloiksi”, mutta kappeliapa ei.

 

Onkohan tuon tiedotuksettomuuden taustalla liian tiukka hallinnollis-muodollinen tulkinta?

x x x

Harjun seurakunta lähestyi äitiäni hänen 90-vuotispäivänsä alla hienosti. Onnitteluviestissä vinkattiin kivoin sanakääntein, että äitini merkkipäivä on tiedossa, ja seurakunta on valmis lähettämään onnittelijan vierailulle.

 

Rainer Backström, hieno pappi, sitten tulikin. Monet ihaiivat hänen ajan patinoimaa mustaa pappissalkkuaan.

 

Hieno pienimuotoinen tilaisuus pidetttiin äitini nykykodissa, itätamperelaisessa palvelutalossa. Täytekakkua syötiin, ja kolme kiitosvirttä veisattiin.

 

Äitini, 90-vuotias juhlakalu, yllätti lausumalla, tai lukemalla virsikirjasta, spontaanisti virren 332 viimeisen säkeistön: ”Kaikki, joissa henki on, kiittämään jo tulkohon Herraa hyvää riemulla, halleluja halulla.”

 

Arvaatte oikein: liikutuin. Kiitos, Harjun seurakunta, kiitos palvelukoti.

x x x

Tampereen uudesta seurakuntajaosta on saatu aikaan jopa hallinnollista riitelyä. Itse en jaksa aiheelle syttyä.

 

Onhan Jyväskylässäkin tultu pitkään toimeen yhden seurakunnan varassa.

 

Tuoreesta Silta-lehdestä – joka nyttemmin on vähän kuin astunut Tampereen  Kirkkosanomien tilalle – lausuisin toki pari sanaa.

 

Ennakoin Silta-lehden tuloa jo edellisessä blogissa tammikuussa. Lainattakoon paria saamistani lukijapalautteista.

 

Tuulikki jostain Pirkanmaalta Tampereen ulkopuolelta kirjoitti: ”Olisi tosi hienoa, jos uusi lehti Silta olisi kaikille pirkanmaalaisille saatavissa. Tampere on ollut Kirkkosanomien ansiosta myös tietoineen tarpeellinen esimerkki 

meille lähikuntalaisille seurakunnan hyvistä toiminnoista.”

 

Nimetön ja nimimerkitön kommentoija peilaa tamperelaista seurakuntalehteä helsinkiläiseen Kirkkoon ja Kaupunkiin. Suoria sanoja:

 

”Toivottavasti Tampereella ei lähdetä seurakuntalehdistön osalta kuitenkaan lainkaan Helsingin linjoille, jossa paikallinen seurakuntalehti on saanut aika kyseenalaista mainetta.”

 

Nimetön kirjoittaja myös paheksuu helsinkiläistä seurakuntalehteä siitä, että lehti kritisoi ”isolla levikillä työnantajansa tekemisiä”. ”Yksittäisen organisaation rahoittamien lehtien tehtävä on mielestäni ensisijaisesti edustaa ja tuoda esiin organisaation näkökantoja, ei hyökätä jatkuvasti niitä vastaan.”

 

”Mielestäni Silta-lehden on aiemman Kirkkosanomien tavoin hyvä olla rehellisesti seurakuntalehti”, jatketaan kommenttikirjoituksessa.

 

Helsingissä ”kirkon jäsenosuus kokonaisväestöstä on laskenut kovaa vauhtia viime vuosina”, toteaa kirjoittaja – aivan oikein.

 

Mutta olisiko sittenkin niin päin, että toisten suuresti arvostama Kirkko ja Kaupunki -lehti olisi avaramielisellä toimituspolitiikallaan toiminut sen puolesta, ettei kirkosta eronneiden määrä olisi Helsingissä vielä paljon suurempikin?

x x x

Toivotan Silta-lehden tekijöille lykkyä tykö. Ja myös siinä, että lehti ymmärtää, millainen toimituspoliittinen linjaus on tässä maallistuvassa yhteiskunnassa se viisain.

 

Mitä omaan ensivaikutelmaani tulee, niin se on perin positiivinen. Aito journalistinen pyrkimys on ihan käsin kosketeltavissa. Nimiön tietty tekopirtsakkuus ja lehden sivuilta silmille valuva vihreä väri ehkä eivät ole suuria miinuksia. Sisältö on painavaa ja jutut lukemaan houkuttavia.

 

Olen viestintäkouluttajana töissäni ja toimissani tullut sparranneeksi seurakuntalehtiä ja niiden tekijöitä eri puolilla maata aika paljonkin. Ja yksi keskeinen näkemykseni on: seurakuntalehtiä ei tulisi suunnata uskollisten uskovien ydinjoukolle. Vaan ehkä enemmänkin niille toisille: epäileville, uskonsa menettäneille, jopa uskonnottomille.

 

Rakennetaan siltaa.

 

Jyrki Pietilä

jyrki.pietila@moniviestinta.fi