Terveisiä aurinkoiselta rannikolta

 ”Ehkä voisit seuraavassa blogissa käsitellä taas jollain tavalla yksin elävän arjesta nousevia teemoja”, vinkkasi minulle palstani lukija. Yritän siis tehdä työtä pyydettyä.

 

Mutta, mutkan kautta suoraan: ensin Fuengirolaan.

 

Fuengirolahan on Espanjan Aurinkorannikolla sijaitseva pikkukaupunki, jonka tuhannet suomalaiset pysyväisasukkaat tekevät siitä yhden suurimpia suomalaissiirtokuntia koko maailmassa. 

 

Kävin Fuengirolassa ensi kertaa. Olin yhtäältä paossa Tampereen jokakeväistä katupölyä. Toisaalta tutkiskelin, millaista olisi asustaa niillä seuduin talvisin ja keväisin vaikkapa vähän pidempäänkin. Kriivarin töitä kun voi tehdä muuallakin kuin oman kotikirjoituspöydän äärellä. Ja: elinkustannukset ovat kukkaroystävällisiä.

 

 

Tyytyväisiä enemmän

kuin tyytymättömiä?

                     

Fuengirolan kaduilla kuulee paljon suomen kieltä. Ei siis ihme, että kansankirkkomme on panostanut ulkomaalaistyössään sinne ainakin suhteessa ehkä enemmän kuin minnekään muualle. Fuengirolan suomalaisia, pysyväisasukkaista piipahtajiin, palvelee vuosittain laskennallisesti kaksi ja puoli suomalaispappia. 

 

Fuengirolassa toimii myös seurakuntakoti, jolle paraikaa havitellaan isompia tiloja. Jumalanpalveluksia toki pidetään hyvässä ekumeenisessa hengessä paljolti katolisen kirkon huomassa.

 

Millainen on aurinkorannikon suomalaisen luterilaisen seurakunnan  tilanne? Kysymys asiantuntijalle: kirkon turistityön koordinaattorina 2002–2013 toimineelle rovasti Leena Märsylälle, josta tuli vapaaherratar parahiksi juuri viime vappuna.

 

”Kokemuksestani voisin sanoa, että Aurinkorannikon seurakunnan työntekijöiden määrä ja käytettävät resurssit ovat seurakunnan kokoon ja väkimäärään nähden äärirajoillaan. Onneksi vapaaehtoistyöntekijöiden joukko on kookas ja upea.”

 

Niin moni suomalainen näemmä muuttaa vanhempina päivinään jopa pysyväisluonteisesti vaikkapa juuri Fuengirolaan. Kumpia arvioit heissä olevan enemmän: onnellisia onnistujia vai odotuksissaan raskaasti pettyneitä?

 

”Molempia löytyy. Arvelen, että elämäänsä tyytyväisiä on enemmän kuin kokonaan epäonnistuneita. Tyytyväiset ovat usein hiljaa eivätkä aiheuta näkyviä ongelmia.”

 

Kokemuksesi valossa: lisääntykö vai väheneekö esimerkiksi Fuengirolan suomalaisten ns. hengellinen tarve Siellä Kaukana oleiltaessa?

 

”Ei vähene, mikäli muuttoluvut ovat edelleen noususuuntaisia. Kaukana kotimaasta seurakunnasta muodostuu parhaimmillaan tukiverkko sellaisillekin, jotka kotimaassa eivät ole olleet aktiivisia seurakunnan jäseniä.”

 

 

Oletko onnellinen,

ihan oikeasti?

 

Piipahtaminen Fuengirolan kaltaisessa yhteisössä nostaa helposti pintaan elämän peruskysymyksiä. Ihmisellä on ikävä toisen luo - ja usein juuri toisen samantaustaisen luo, ulkomaillakin. Ilmiöstähän kielivät maailman suurkaupunkien lukuisat chinatownit, kiinalaiset kaupunginosat.

 

Kävellessäni Fuengirolan katuja ja kujia tulin taas pohtineeksi yksin ja yhdessä elämisen problematiikkaa. Hienoa, että tapasin paikkakunnalla vanhan kaverini Tarmonkin, Fuengirolan suomalaisyhteisön keskeisen vaikuttajan.

 

Luulen kyllä nähneeni jossain pubissa yksinäisten suomalaisten sisäistä tyhjyyttä. Toisaalta tuli mieleeni termi onnellisuusmuuri, jota yhteiskuntatieteilijät suosivat joskus 1980-luvulla. Tarkoittaen suurin piirtein sitä, että ihmiset näyttelevät onnellisempia kuin ovat. Esimerkiksi: Espanjan viheriöillä saattaa mailoineen temmeltää myös heitä hymyhuulisia, joiden onnellisen golf-harrastuksen takaa siintää henkistä tyhjyyttä.

 

 

Kynttilän palaessa 

– tai ilman kynttilää

 

Peruskysymykseen: mitä on elää yhdessä?

 

Lienee minulla aika lailla kokemusta niin yksin kuin yhdessäkin elämisestä. Kaksi taannoista varsinaista parisuhdettani kattavat kaikista elinvuosistani yli puolet. Pitkähköstä avioliitosta minulla on kaksi nyt jo aikuista tytärtä, joista olen ylpeä. 

 

Mutta. Mitä vanhemmiksi tullaan, sitä haastavampaa voi olla sen uuden suhteen luominen. On syntynyt, molemmin puolin, tapoja ja tottumuksia, arvoja ja pinttymyksiä.

 

Mielestäni koti-iltojen viettäminen kahdestaan – on sitten yksi koti tai kaksi kotia – on hyvä testi. Onko kiva olla, kun aterioidaan yhdessä, kynttilän palaessa tai ilman kynttilää? Löytyykö jutusteltavaa, pohdiskeltavaa? Onko aitoa kiinnostusta toista ihmistä ja hänen elämänkokemuksiaan kohtaan? 

 

Hyvä ihmissuhde on yhteisen henkisen pääoman kartuttamista. Jos suhde toimii, kertyy tärkeitä yhteisiä muistoja, joihin viittaamiseen ei tarvita usein kuin puoli sanaa.