Murrettu elämän leipä
Kiirastorstain iltapäivässä istun kotitoimistolla kirjoittamassa tätä kirjettä.
Paastonaika ja koko alkuvuosi on ollut hämmentävä. Koronarajoitusten jatkuessa, tiukentuessa ja ollessa joskus tulkintaakin herättäviä on vain pitänyt sopeutua. Suostua tähän, mitä juuri nyt on. Elämämme totutut toiminnot, rakenteet ja sisällöt ovat olleet murroksessa. Jostain on pitänyt luopua, jotain uutta on voinut löytyä tilalle ja rohkeisiinkin kokeiluihin kohden näissä päivissä mahdollista tapaa toteutua oman elämänsä kokijana ja toimijana on täytynyt uskaltautua.
Kaipaus yhteyteen on läsnä. Sosiaalisen median kanavat, puhelut, tekstiviesti, videopuhelut tai nettikokoukset antavat toki jotain yhteyden kokemisen mahdollisuutta ja silti jää kaipaus olla oikeasti olemassa toinen toisillemme. Lounaspöytä, kahvihetki tai yhdessä nautittu illallinen on aiemmin ollut arkista itsestäänselvyyttä ja tänään harvinaista erityisyyttä.
Oman elämänsä murrosvaiheessa Jeesus kokosi ystävänsä yhteiseen juhlaan. Samassa pöydässä olivat hänelle rakkain opetuslapsi, kahdentoista joukosta erottuva ydinkolmikko, jonka tempoilevaluontoinen Pietari oli tässäkin juhlassa omassa roolissaan. Samalta vadilta Jeesuksen kanssa söi hänen kavaltajansa. Oman juutalaisen pääsiäisjuhlaperinteensä aterialla Jeesus antoi yhteyden aterialle tulkinnan, merkityksen ja sisällön, joka tänäkin kiirastorstaina - jos niin olisi mahdollista - kokoaisi syntisten pöytään elämän leivän nälkäisiä. Tunnustan, itselläni on isosti ikävä yhteiseen ehtoollispöytään. Sitä riipaisevasti syvensä pappien tribuuttivideo Erika Vikmanin Syntisten pöytä -kappaleesta. Voit katsoa sen tästä.
