Joulupäivän ilta. Istun kotona sohvallani. Siinä samassa paikassa, jossa olen istunut etätöitä tehdessäni koronakurimuksen aikana ja jossa olen istunut työni tehtyäni. Nyt istun ja viivyn joulun sylissä.

Minulla on tunne ja osin myös vuosikymmenten kokemus, että vietämme joulun etupainotteisesti. Joulu on valmisteltu, kulutettu ja kääreistään kuorittu jouluaattoiltana keskimäärin kello 18.30 mennessä. Neljän viikon mittainen adventin aika on valmistautumisen ja joululle avautumisen sijaan ollut täynnä päälle vyöryvää joulua. Somessakin kilvan toivotellaan hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta paalupaikkoja tavoitellen.

Joulupäivä ja sitä seuraava jouluviikko on kirkon vuodessa joulujaksoa, joka jatkuu loppiaisen jälkeen aina siihen asti, kunnes on pääsiäisjaksoon johdattavien paastoa edeltävien pyhien aika. Istunkin tässä kaikessa rauhassa ja annan joulun pitää itseäni sylissään kantaakseni sitä edelleen elämän arkeen ja juhlaan.

Tämä on yhdeksäs jouluni itsekseni. Osan jouluista olen viettänyt ihan yksin. Olla itsekseen, yksin itsensä kanssa on tuonut minulle tilan olla hiljaa, syvästi omaan elämääni läsnä olevaksi asettuen ja joulun rauhasta nauttien. En ole kokenut itseäni yksinäiseksi, vaikka olen saattanut kaivata seuraa. On toki ollut hetkiä, joissa olen tuntenut vajavuutta, puutteellisuutta, säröille mennyt ja suruakin etenkin, kun olen ollut kosketettu jonkin joululaulun sanomasta. Joulun kuvasto, jota meille välitetään niin kuvin kuin sanoituksin ja tapahtumin on toisinaan haastavaa yksineläjälle. Siinä määrin vahvasti perheidylli, yhteenkuuluminen ja yhdessä yli sukupolvien oleminen tuodaan jouluun liittyväksi tunnemaastoksi.

Adventti- ja jouluajan evankeliumikertomuksissa löytyy kuvausta ihmisyyden peruskokemuksesta. Joosefin uni-ilmestysten äärellä piirtyy kuva elämäntilannettaan syvästi itsekseen ja yksikseen aprikoivasta miehestä, jota mietityttää kihlattunsa esiaviollisen raskauden tuoma uhka yhteisön ulkopuoliseksi tuomituksi joutumisesta. Entä sitten Marian oman Herran äidiksi tulemisen kutsumukseen liittynyt sisäinen yksinäisyys, johon hän haki lohdutusta ja rohkaisua sukulaisnaiselta? Kahdestaan Maria ja Joosef kulkivat väenpaljouden joukossa omine mietteineen veroluetteloon Betlehemissä kirjoittautuakseen. Ulkopuolisuuden kokemuksen syvyyttä voimme miettiä seuratessamme mielikuvissamme Marian synnyttämisen hetkeä eläinten suojassa vailla lähiyhteisön naisten tukea. Joosefin hämmentynyt olemus miesten elämänpiiriin kuulumattoman tapahtuman ainoaksi todistajaksi jouduttuaan viestii sekin jokaisen omakohtaisen elämänkokemuksen yksin koettavuudesta. Yhteydestä erillisyydessä olivat myös paimenet kedollaan suorittaessaan vaativaa, vastuullista ja pelottavaakin tehtäväänsä yön pimeinä hetkinä.

 

 Joulun ytimessä on lähelle ihmistä tuleva Jumala. Jouluyön pienokaisessa Jumala ottaa ihmisyyden muodon. Jesajan profetiassa satoja vuosia ennen Jeesuksen syntymää todetaan nuoren naisen synnyttävän pojan, jolle annettava nimi Immanuel tarkoittaa Jumala kanssamme. Tänään joulupäivän illassa Jumala on kanssamme lähelle tulevana siinä Raamatun sanassa, joka välittää meille kertomuksen Jeesuksen syntymästä yhtenä pelastussuunnitelman vaiheena.  Toiseksi Jumala on kanssamme Pyhän Henkensä kautta. Pyhä Henki avaa sydämemme ottamaan vastaan joulun sanomaa, auttaa meitä tekemään joulun sydämeemme ja elämämme todellisuuteen. Pyhä Henki myös lähettää meidät rakentamaan yhteyttä toisiimme. Jouluyön seimen äärellä olemisen vahva viesti on luokseen kutsuva Jeesus, joka samalla kutsuu meidät yhteyteen niin itsensä kuin toinen toistemme kanssa. Jumala on läsnä tässä hetkessä myös siinä yhteydessä, jota sinä, hyvä lukijani ja minä voimme juuri nyt kokea. Joulun seimen ääreltä meidät lähetetään rakentamaan kristittyjen arjen yhteyden todellisuutta, jossa toisaalta rohkaisemme toisiamme sanoilla läsnä olevasta ja lähelle tulevasta Jumalasta ja ennen kaikkea elämme sen todeksi vuorovaikutuksessa, avoimessa ja vastaan ottavan vieraanvaraisuuden yhteisön toisiaan kohtaavina jäseninä.

Johannes kirjoittaa: ”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme, sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa, on syntynyt Jumalasta ja tuntee Jumalan. Joka ei rakasta, ei ole oppinut tuntemaan Jumalaa, sillä Jumala on rakkaus. Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.

Rakkaat ystävät! Kun Jumala on meitä näin rakastanut, tulee meidänkin rakastaa toisiamme.” (1. Joh. 4:7-11)


Siunatkoon joulunaikasi ja sen sanoman elämäsi kutsumukseksi, rohkeudeksi ja toivoksi kaikkivaltias Jumala, Isä ja Poika ja Pyhä Henki!


Teemu –pappi.