Pääsiäisenä 2021

Ylösnousemusiloa!

"Kristus nousi kuolleista! - TOTISESTI NOUSI!"
Tällä vuorohuudahduksella ovat kristityt toivottaneet toisilleen pääsiäisen ylösnousemussanomaa lähes 2000 vuotta. Pääsiäisyönä katselin aamupalveluksen ja liturgian Pyhän Aleksanteri Nevskin kirkosta täältä Tampereelta. Vaikka kirkossa oli vain muutamia palveluksen toimittajia, oli koko tila täynnä iloa ja riemua. Se myös välittyi koteihin saakka. Moneen kertaan hymyilin sydänjuuria myöten, kun diakoni Heikki Hattunen iloisen lämpimästi toivotti tietoisesti kameran taakse kurkottaen sanomaa Kristuksen ylösnousemuksesta.

Pääsiäisen sanoman ytimessä on vapaus, yhteys ja ilo.
Vapaus, jonka Jeesus lahjoittaa, haluaa kevätpuron virtausuomaansa etsimisen tavoin löytää tiensä elämämme kaikkiin osa-aluéisiin. Sinnekin, minne emme edes osaa tai ymmärrä kaivata elävän veden virvoittavaa voimaa.
Yhteys, jossa on kyse kaikista kolmesta vuorovaikutussuhteesta. Yhteys omaan syvimpään itseemme. Jeesus tekee meissä täydellisesti kelpaavaksi koko olemuksemme kätketyimmätkin piirteet. Rakkaus poistaa pelon olla totta ihan itsenään. Näin Jumalan rakkaus meitä kohtaan herättää meissä avartumisen yhteyteen Hänen kanssaan. Pääsiäinen rakentaa katkenneen yhteyden ihmisen ja Luojan välille. Kolmas yhteys voi rakentua näiden kahden ensin mainitun vahvistumisen myötä. Yhteys toisten ihmisten kanssa pohjaa sisäiseen yhteyteen itsessämme ja elämässämme todeksi tulleeseen yhteyteen Elämän lähteen, Jeesuksen ja siten itse Kolmiyhteisen Jumalan kanssa.
Ilo - sana ja kokemus, joka tutkimusten mukaan korvautuu sanalla ÄLÄ, kun suomalaisilta kysytään, mitä heille tulee ensimmäisenä mieleen Jumalasta. Kuitenkin jo luomisen alkuhämärässä, olipa kyse koko luomakunnasta tai sinusta ja minusta ennen ensimmäistä solunjakautumisen aloittamaa olemisemme hetkeä, ilo oli läsnä. "Ja Jumala katsoi kaikkea tekemäänsä, ja kaikki oli hyvää." (1. Moos. 1:31a). Apostoli puolestaan kehottaa meitä: "Iloitkaa lakkaamatta!" Ilo kumpua sovitetun, lunastetun ja pelastukseen asetetun ihmisen sydämestä. Pääsiäisenä ja sen sanoman innoittamana elämän päivissä.

Aurinkomme ylösnousi

Silmäile kuvaa. Anna katseesi kiinnittyä sen yksityiskohtiin. Mitä huomioit? Mistä iloitset näkemässäsi? Millaista kaipausta sinussa liikkuu?
Mikä on vahvin tunteesi kuvan äärellä?

Virressä 105 lauletaan:
Aurinkomme ylösnousi,
paistaa voittovuorella.
Lämmin valo sieltä loistaa,
surut, murheet hajottaa.

Uudempi pääsiäisvirsi 942 sanoittaa samoja teemoja. Klikkaa ja löydät linkistä ajassamme monin tavoin puhuttelevan tulkinnan.

Sanoma arkeen

Pääsiäisen viesti on tarkoitettu elämän voimaksi.
Arjen askelluksissa ihan siinä tutuimmassakin ympäristössä voi yllättäen löytää näköaloja ja kuvakulmia, jotka hiljaisellaan läsnäolollaan toistavat pääsiäisen ydinsanomaa.

Millaisin ajatuksin, näkökulmin tämä kuva liittyy sinulla pääsiäiseen?


Kevään myötä

Lauantaikävelyt ovat viestinnällisesti tauolla, kunnes koronarajoitukset selkeästi höllenevät. On ollut ilo huomata se omaehtoinen ryhmänä kokoontuminen ja yhteisistä kävelyhetkistä nauttiminen, joita olen kuullut toteutuneen.

Yksinäisyys - työstettävä todellisuus? työkirjapiiri yksineläjille yksinäisyydestä  -ryhmä kevään ajalle. Huhtikuun viimeisellä viikolla ensimmäinen kokoontuminen, todennäköisimmin netissä. Yhteensä 6 - 7 kertaa, joissa yhdessä tutkimme yksinäisyyden selättämisen näkökulmia.Seuraa tiedotusta ja ilmoittautumisohjeita nettisivuilta ja Facebook -ryhmästä.

Tapaamisia virtuaalissa? Olisiko toivottavaa, että olisi viikottaisia tai kerran kuussa tapahtuva kokoontuminen vuorovaikutteisessa videoneuvottelussa? Vai kaipaisitko vain mahdollisuutta seurata Facebook -livelähetystä tai Youtube -kanavalla lähetettävää teemakeskustelua? Laita sähköpostilla omia toiveitasi ja ehdotuksia rajoitusten ajan kohtaamisista yksinelävien toimintaan liittyen. Tässä posti, johon odottelen viestejäsi: teemu.i.salminen@evl.fi.

Pääsiäinen jatkua saa!

Pääsiäisen vietto jatkuu pitkälle toukokuuta. Helatorstai 13.5. vasta siirtää meidät pääsiäisen vietosta helluntain odotukseen. Joten riemuisaa, ilon ja valon täyteistä pääsiäisjuhlakautta juuri sinulle!

Teemu -pappi.



Tampereen ev.lut. seurakunnat
Näsilinnankatu 26
PL 226, 33101 Tampere
p. (03) 219 0111

etunimi.sukunimi@evl.fi
tampereenseurakunnat.fi