Katri Suhonen, eteläinen Afrikka

14.12.2012 15.16

HIV:n varjossa

Eteläisen Afrikan HIV ja AIDS-tilanne on maailman synkempiä. Vaikka tartuntaluvut ovat kääntyneet 90-luvun pahimmista vuosista hienoiseen laskuun, on alueella silti eniten HIV-positiivisia koko maailmassa, niin absoluuttisesti kuin suhteellisestikin tarkasteltuna
Äitiysneuvolatarkastuksiin perustuvien kansallisten  arvioiden mukaan jopa neljännes Botswanan väestöstä on HIV-positiivisia. Nuorista, lisääntymisiässä olevista sukupolvista osuus on vieläkin suurempi.

Toiveena on, että nuoret sukupolvet muuttaisivat omaa käyttäytymistään siten, että taudin leviäminen saataisiin tulevaisuudessa käännettyä laskuun. Tähän liittyy monia tekijöitä, joista naisten aseman parantaminen, ehkäisyvälineiden käytön ja saatavuuden lisääminen, HIV-lääkityksen ulottaminen sitä tarvitseville ja oireettomienkin potilaiden rutiinitestaus ovat keskeisiä. Ehkä kaikkein oleellisinta olisi ehkäistä turhat tartunnut, kuten taudin tarttuminen äidistä lapseen.


HIV on monella tapaa salakavala sairaus. Se voi olla oireeton pitkään, jopa vuosia. Virus voidaan eristää kaikista kehon nesteistä ja se tarttuu myös äidinmaidon välityksellä. Se mutatoituu kehossa jatkuvasti, joten siitä kehittyy nopeasti lääkkeille vastustuskykyisiä kantoja. Se heikentää potilaan immuniteettivastetta ja altistaa yleiskunnon heiketessä muillekin sairauksille. Tuberkuloosin ja erityisesti sen lääkeresistenssien muotojen lisääntyminen HIV-potilailla on merkittävä kansanterveydellinen uhka.


HIV on jo muuttanut ihmisten sosiaalista käyttäytymistä Eteläisessä Afrikassa, mutta tavoilla, joita olisi voinut olla vaikea ennakoida. Perheiden rakenne on muuttunut, isovanhempien rooli lastenlasten kasvatuksessa on entisestään korostunut ja yhä useammin perheeseen kuuluu myös ei-biologisia kasvattilapsia – olisi suvun kannalta häpeällistä olla pitämättä huolta myös sisarusten, serkkujen ja naapureiden orvoista.


HIV-varjossa monet arkiset kysymykset tulevat uudelleen muotoilluiksi. Miten tehdä lapsia turvallisesti? Kannattaako lastaan imettää, jos äidinmaito voi tartuttaa? Kysyvätkö vanhukset vielä, kuka pitää minusta huolen kun olen vanha.. Ja hautajaisissa, miltä tuntuu haudata kaikki nämä nuoret ihmiset?  Millaista toivottomuutta siihen liittyy? Hautajaiskulut ovat kalliit, ja televisiossa mainostetaankin kilvan niin hautajais- kuin henkivakuutuksia. Kannattaako nuoren ihmisen pitkällä aikavälilä sijoittaa kondomiin vai hautajaiskuluvakuutukseen?


Onneksi HIV:stä on tullut lääkehoidettuna jatkuvaa kontrollia vaativa krooninen sairaus, sairauden eteneminen AIDS-vaiheeseen on oikein hoidetuilla potilailla merkittävästi hidastunut. Lääkehoito on kuitenkin kallista, ja ilman tukea ei köyhemmillä perheillä ole siihen varaa. HIV-lääkitys pitää ottaa säännöllisesti, kellon tarkkuudella, joka päivä, koska viruksen resistenssikyky on niin vahva. Jos ei ole varaa sekä lääkkeeseen että ruokaan, kumman jättää ottamatta? Ja ehkä tärkeimpänä kaikista: pitääkö sairaudesta yhä vaieta ja hyötyykö kukaan vaikenemisesta?


ELCB, Botswanan Evankelis Luterilainen kirkko on tehnyt pitkään työtä kaikkein heikoimmassa asemassa olevien HIV- ja TUBI-positiivisten potilaiden parissa Gaboronessa. ELCB tekee etsivää potilastyötä ja kotikäyntejä, järjestää potilaille kuntouttavaa päivätoimintaa ja vertaistukea, turvaa potilaiden lääkkeiden ja ravinnon saannin, antaa potilaille ja heidän perheilleen ravinto- ja hygieniaoppia, kartoittaa mahdollisuuksia perheiden toimeentulon turvaamiseksi sekä on omalta osaltaan katkaisemassa tauteihin liittyvää häpeän ja vaikenemisen kulttuuria. Tiimiin kuuluu ammattilaisia diakoneista sairaanhoitajiin. Tätä työtä Lähetysseura tukee niin kirkollisen työn kuin kehitysyhteistyövaroista.


Palaa otsikoihin | 1 Kommentti | Kommentoi