Leena Waismaa, Thaimaa

4.11.2012 11.47

Thaimaan kirkkoja ja rukouspaikkoja

Kumppanuuskirkollamme Thaimaan evankelisluterilaisella kirkolla on yhteensä 23 kirkkoa ja lisäksi niin kutsuttuja saarnapaikkoja. Joukkoon mahtuu monenlaisia, bambumajoista suhteellisen isoihin saleihin.

lua-kansan_luona_hartaudessa.jpg Jotkut sijaitsevat tavallisten talojen alakerrassa, jotkut rakennetaan varta vasten kirkkotilaksi. Mikään kirkoista ei muistuta varsinaisesti meidän suomalaisten perinteisiä kirkkorakennuksia kellotorneineen. Pyhiä paikkoja yhtä kaikki.

 

Tässä yläkuvassa vietetään hartautta pienessä mökissä Pohjois-Thaimaan Nanin alueen vuoriston lua-kansan kylässä

laksin_kirkkovakea.jpg

Bangkokin Laksin seurakunta on rakentanut kirkon, jonka yhteydessä yläkerroksissa on kokous-, koulutus- ja majoitustilat

Tyhjiä tuoleja tai penkkejä ei Thaimaassa juurikaan jumalanpalveluksissa jää. Päinvastoin, joskus osa väestä joutuu osallistumaan ulkopuolella kirkon tai saarnapaikan. Sopu antaa sijaa ja osan aikaa joskus lapset ovat pyhäkoulussa. Pääkaupunkiseudulla seurakuntien tilat ovat kohtalaisen hyvät, mutta maaseudulla seurakuntien kasvaessa joissain kylissä on ankaran tilanpuutteen edessä.

kaikki_eivaty_mahdu_sisalle.jpg

 

 

 

Kun on paljon kansaa koolla, osa joutuu jäämään ulkopuolelle kuulostelemaan. Äidit ja vauvat tekevät sen joskus vapaaehtoisesti. Kuva on lahu-vuoristokansan uudehkon harkko- ja bambuseinäisen kirkon ääreltä Pohjois-Thaimaasta.

seminaarin_kirkko.jpg

Tässä kuvassa vietetään jumalanpalvelusta Thaimaan keskuskirkossa. Luther Seminaarin opiskelijatytöt ovat pukeutuneet thai-juhla-asuihin.

Kirkon keskuksessa Bangkokissa, jossa sijaitsee kirkkohallituksen ja hallinnon tilat, piispan työtilat, diakonia osasto ja Luther Seminaari on suurehko kirkkotila. Kirkko mahdollistaa esimerkiksi opiskelijoiden näyttäviä jumalanpalveluksia, joissa voi olla vaikkapa suurehko orkesteri tai thai-perinteen mukaan toteutettu kirkkotanssi. Esittelen kuvin muutamia kirkkoja ja saarnapaikkoja, niin saatte jonkinlaisen pienen käsityksen maan seurakuntien tilanteista.

akha-kansan_saarnapaikka.jpg

 

 

 

Pohjoisen akha-kylä kaipaisi kipeästi uutta kirkkotilaa. Nykyiseen bambumajaan mahtuu vain parikymmentä ihmistä, vaikka normaalisti jumalanpalveluksiin osallistuu tuplamäärä ihmisiä ja juhlajumalanpalveluksiin kymmenkertainen määrä.





Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi


Nimimerkki
Otsikko
Kommentti *
Älä täytä
Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia
Ei kommentteja