Sari Lehtelä

12.12.2013 16.41

Joulusta, yksinäisyydestä, murtumisesta

Kaipaus läheisiä, joulun tuoksuja, joulumusiikkia ja lumista maisemaa kohtaan viiltelee rinnassani.

En osannut aavistaa, kuinka väkevänä koti-ikävä iskee kaukomailla, vaikka kotimaassa olen aina hinkuamassa matkoille. Onhan tämä lähetystyön pesti tosin enemmän kuin matka. Olemme Etiopiassa jo kolmatta vuotta. 

Ehkä pohjimmiltaan on kyse kaipauksesta lapsuuden viattomuuteen, oikeaan kotiin ja paratiisiin.

Etäisyys saa näkemään tutut asiat kirkkaasti. Sanotaan, että ihmisen arvon ymmärtää vasta, kun häntä ei enää ole. Poissaolo ja etäisyys auttavat ymmärtämään tämän jo ennen kuolemaa. Kannattaa ottaa etäisyyttä tuttuun, jopa perinteiseen joulunviettoon, ja nähdä se uudessa valossa. Sitten voi palata kotiin ja elää tyytyväisempänä kuin ennen. Tai jäädä muualle, jos sydän niin vaatii.

Kotimaan arvon ymmärtää uudella tavalla täältä kehitysmaan perspektiivistä.  Ennen pidin suomalaista kaupunkimaisemaa tylsänä ja mauttomana verrattuna vaikkapa italialaiseen tai ranskalaiseen kaupunkiarkkitehtuuriin. Nyt arvostan kaupunkiemme puhtautta ja liikenteen toimivuutta.
Luminen ja kesäinen Suomi on kaunis. -  Mustanloskaisia katuja ja maisemia en ikävöi.
Isot asiat, kuten tasa-arvo, demokratia sekä koulu- ja terveydenhuoltojärjestelmämme, näyttävät kehitysmaan vinkkelistä huikeilta saavutuksilta.

Erossa eläminen ja ulkopuolisuus eivät ole aina omia valintoja. Muistan, kuinka hirveätä oli jäädä eräässä tapahtumassa ilman ruokaa, kun kukaan ei ollut muistanut antaa minulle ruokalippua eikä niitä ollut enää jaossa eikä taskussa ollut omaa rahaa. Kuulostaa ehkä mitättömältä tapahtumalta, mutta kokemus synnnytti prosessin, jossa olen oppinut näkemään heidät, jotka jatkuvasti elävät ulkopuolisina, pakolaisina, syrjittyinä, hyljättyinä, vankeina.

Kuinka on mahdollista, että Nelson Mandela vietti 27 vuotta vankilassa katkeroitumatta?Mistä hän sai voimansa? En ole vielä lukenut Mandelan elämänkertaa, joten en tiedä. Mutta arvelen, että hän valitsi anteeksiantamisen ja katsoi tiukasti päämääräänsä.

Epäoikeudenmukainen kärsimys voi kääntyä hyväksi. Koettelemus voi muuttua voiman lähteeksi. Yksinäisyyden vankilassa voi oppia näkemään olennaisen ja kiinnittämään katseensa siihen. Jatkuva yksinäisyys ei ole hyväksi ihmiselle, mutta parhaimmillaan se siivilöi pois turhan hälyn ja jäljelle jää tärkein.


Kukaan ei halua kipeitä iskuja. Mutta jos niistä ei katkeroidu, niistä oppii enemmän kuin onnistumisista. Sydän kyllä särkyy, eikä siitä koskaan tule entisenlaista, mutta siitä voi tulla laajempi. Se voi sykkiä syvää myötätuntoa. Kivun ahjossa olen kaikkein syvimmin saanut kokea Herran Jeesuksen hellää huolenpitoa. Hän ottaa murtuneen syliin. Kipu ei poistu, mutta lohdutus auttaa lopulta luottamaan, että huomenna kaikki on ehkä paremmin. Joku on aina rinnallani.

”Ilman toivoa näemme vain murtuneen. Toivo saa näkemään, että murtunut on lupaus korjaamisesta.” Näin kirjoittaa Juhani Rekola kirjassaan Ilo pimeydessä.


P.S. Älkää surko meidän puolestamme. Jos Jumala suo, vietämme joulun lastemme ja lapsenlastemme kanssa Barcelonassa.

 

Loistakoon elämääsi joulun tähti.
Tämä tähti kukkii pihallamme juuri nyt.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi