Sari Lehtelä
Lapset kuin perhoset
Lapset kuin perhoset
Heidän kirkkaita silmiään ja aurinkoisia hymyjään ei pääse pakoon missään.
Maaseudun kuoppaisten teiden varsilla he kipittävät auton rinnalla ja vilkuttavat iloisesti meille ferentseille (ulkomaalaisille annettu nimi). Kadulla vastaan tullessa he ojentavat kätensä ja sanovat englanniksi päivää. Jotkut suukottavat poskelle. Kaupungissa jotkut heistä ovat oppineet kerjäämään: money, money.
Heitä on joka paikassa paljon. Etiopian
lapsiluvut ovat häkellyttäviä: maassa on 18 miljoonaa koululaista ja 10
miljoonaa alle 5-vuotiasta lasta.
Maaseudun kylissä lapsilaumat näyttävät usein melkoisilta resupekka- ja -petrajoukolta.
Kärpäset pyörivät silmissä ja nenästä valuu nestettä. Köyhyys imee elämäniloa,
vaikka se näillä tenavilla onkin sitkeää lajia.
Mietin usein, millainen on näiden lasten tulevaisuus. Riittääkö heille kaikille
työtä, toimeentuloa, mahdollisuuksia? Toivoa ja uskoa hyvään Jumalaan heillä on
toisille jakaa. Mutta kilpailu paikasta auringosta on kovaa. Vahvat, lahjakkaat,
ahkerat ja onnekkaat pääsevät kiinni hyvään elämään.
Entä ne, jotka eivät pärjää? Ne, jotka ovat synnyinlahjana tai sairauden tai
onnettomuuden seurauksena saaneet muita raskaamman repun?
Luvut ovat taas häkellyttäviä: Etiopiassa on 8 miljoonaa vammaista lasta ja 3
miljoonaa kouluikäistä vammaista lasta koulun ulkopuolella. Luvut ovat arvioita, sillä vammaisia on
harvoin rekisteröity väestötietoihin.
Vammaisia lapsia hävetään ja heitä piilotellaan. Yksi syy vammaisten suureen
määrään on se, että tulehdukset, sairaudet ja onnettomuudet, jotka
hyvinvointimaissa hoidetaan helposti, jäävät kehitysmaissa hoitamatta tai ne
hoidetaan väärin. Esimerkiksi hoitamaton korvatulehdus voi kuurouttaa lapsen.
Vammaiset lapset ovat yksi
maailman haavoittuvimmista ihmisryhmistä. Näin todetaan tuoreessa Unicefin raportissa.
Suuri osa heistä ei pääse koskaan kouluun eikä saa tarvitsemaansa hoitoa. Myös
väkivalta, hyväksikäyttö, heitteillejättö ja laitostuminen ovat yleisiä
ongelmia. Kaikista pahin tilanne on köyhien perheiden vammaisten lasten kohdalla.
Etiopiassa vammaisista lapsista vain noin 3 prosenttia pääsee kouluun
Vammaisen lapsen syntyminen
koetaan etiopialaisperheessäkin yhä usein rangaistukseksi. Koko perhe saattaa
joutua yhteisön hylkimäksi. Useimmiten isä jättää perheen ja äiti jää yksin
huolehtimaan perheestä.
Yhteiskunnan palvelut eivät tavoita vammaisia, varsinkaan vaikeasti vammaisia
ja varsinkaan maaseudulla. Häpeä ja tietämättömyys estävät vertaistuen
saamisen. Lapsi saattaa itsekin tehdä kaikkensa piilottaakseen vammansa.
Huononäköinen ei esimerkiksi kerro, ettei näe kunnolla. Silmälaseilla hän saisi
apua.
Etiopiassa on vasta aivan viime aikoina alettu puhua vammaisten asioista.
Valtaosin vammaiset ovat edelleen näkymättömiä.
Etiopian laki takaa vammaisille lapsille oikeuden
koulutukseen, mutta käytännössä vain muutama prosentti heistä pääsee kouluun.
Erityisopettajia ja erityisluokkia ei ole kaikkien saatavilla.
Toivoa on. Etiopian valtio ja kansalaisjärjestöt ovat ryhtyneet toimimaan
näkymättömien lasten hyväksi.
Etiopian Mekane Yesus –kirkko ja Suomen Lähetysseura ovat jo vuosia tehneet
työtä kuurojen aseman parantamiseksi. Tuloksia on syntynyt: sadat kuurot lapset
ovat saaneet koulutuksen myötä ammatin, työn ja itsenäisen elämän.
Vuosi sitten alkoi Dessien ja Kombolchan kaupungeissa kirkon
ja Lähetysseuran uudenlainen työ vammaisten lasten ja heidän perheidensä hyväksi.
On koskettavaa nähdä, kuinka yksinäisten äitien silmiin syttyy toivo, kun
viimein joku näkee heidät ja heidän lastensa hädän. Monille on yllätys, että
heidän vaikeasti vammaista lastaan voi kuntouttaa.
Lapsi ei ehkä koskaan opi kävelemään, lukemaan tai puhumaan, mutta hänelläkin
on oikeus mahdollisimman hyvään elämään. Kosketus tuo hymyn lapsen kasvoille ja
laululeikki saa silmät loistamaan. Kuka voi sanoa, että tällaisilla tuloksilla
ei ole merkitystä?