Sari Lehtelä

14.4.2013 19.50

Nyt on Etiopian aika

Juuri valmistunut iso kirkko pullistelee väkeä. Eikä se ole ainoa pullisteleva kirkko Etiopiassa. Jotain isoa on tapahtumassa.

Olipa aikamoinen sunnuntaipalvelus.

Iso kirkko täpötäynnä ihmisiä: lapsia, nuoria, nuoria aikuisia ja perheitä, vanhuksia ja vauvoja. Väkeä on arviolta 1500, osa on ulkona. Koko joukko osallistuu yli kolmen tunnin palvelukseen, jonka aikana kastetaan 11 lasta, konfirmoidaan 104 nuorta ja siunataan palvelutehtäviin 92 opetuslapseuskoulun käynyttä nuorta aikuista.


Lisäksi ohjelmassa on kunnon saarna, uuden kristityn ja sairaudesta parantuneen puheet, ehtoollinen, kolehdinkeruu sekä kiitoslahjojen jakaminen erilaisia palveluksia tehneille seurakuntalaisille. Yksi kiitoslahja määkii iloisesti.

Me valkonaamatkin – mieheni Vesa ja minä – saamme kaulahuivit ja kirjat, vaikka emme ole tehneet muuta kuin vaivautuneet paikalle.  Lähetysseura kyllä tukee hiippakunnan tavoittavaa työtä.


Saattaa olla, että tämä Ambo Bole -seurakunnan tapahtuma Ambon kaupungissa, noin 120 kilometriä Addis Abebasta länteen, ei ole aivan keskiverto pyhäpalvelus Etiopian luterilaisessa Mekane Yesus –kirkossa. Mutta ei se harvinaisuuskaan ole.
Kirkko kasvaa voimakkaasti monin paikoin ja uusia seurakuntia syntyy. Ambon Bole seurakunta syntyi vasta neljä vuotta sitten, siinä on nyt 1700 jäsentä ja uusia tulee kymmenkunta joka viikko.
Samoin kasvavat kaupungin muutkin seurakunnat. Monia kirkkoja laajennetaan, jotta kaikki halukkaat mahtuvat sisään.  


Me saamme juuri nyt nähdä, kuinka lähetystyön virrat kääntyvät.
Ruotsalaiset, norjalaiset, tanskalaiset, amerikkalaiset, saksalaiset ja me suomalaiset olemme aikoinaan tuoneet Etiopiaan protestanttisen uskon sanoman – täkäläiset puhuvat Jeesus-uskosta – ja nyt saamme hämmästellä, kuinka valtavaa satoa työ kantaa.
Samaan aikaan kirkot omissa maissamme tyhjenevät. Kun kerromme etiopialaisille, että Suomessa monet eroavat kirkosta ja välinpitämättömyys leviää, he melkein itkevät ja lupaavat rukoilla maamme puolesta.  


Mikä on kirkon kasvun salaisuus, kysyn saarnan pitäneeltä hiippakunnan johtajalta, pastori Abraham Mengeshalta. Rukous?
”Kyllä, mutta se ei tapahdu automaattisesti. Jumalan työtä ei voi ihminen määräillä. Nyt on meidän aikamme tehdä työtä, kun Jumala on avannut ovet ja työ kantaa hedelmää.”

Olen usein miettinyt, mikä saa etiopialaiset innostumaan ja sitoutumaan niin voimakkaasti seurakuntaansa. Olen nähnyt, että he rukoilevat paljon, nuoretkin pitävät päiväkausien rukoustapahtumia. He ottavat uskon tosissaan, antavat kaikkensa eivätkä laske työtuntejaan. Usko on heille suurin aarre ja se näkyy teoissa.

Kun olen katsellut huiveihin kääriytyneitä vanhuksia rukoilemassa ortodoksikirkoissa ja pyhiinvaeltamassa Lalibelan kalliokirkkojen ikivanhoilla käytävillä, olen aprikoinut, onko tämä kansa jollain tavalla lähempänä taivasta kuin me muut. Etiopia tuntuu hengittävän rukoillen. Jumala on useimmille ainoa sosiaaliturva, mutta kyse ei ole vain siitä.
Voiko kansa olla hengellisesti erityisen lahjakas ja kyvykäs?

Etiopialaisilla on myös tuoreessa muistissa aika, jolloin Jeesus-uskon levittäminen oli kielletty ja uskostaaan saattoi joutua maksamaan henkensä. Vapaus uskoa ja julistaa ei ole heille itsestäänselvyys.


      Pastori Sisay Abdeta kastoi sunnuntaina 11 lasta. Kuva: Sari Lehtelä




 


  


Palaa otsikoihin | 2 Kommenttia | Kommentoi