Musiikipitoinen messu kaiken ikäisille. Rippipappi. Teejatkot.
Voiko löytää levollista luottamusta levottoman maailman myllertäessä ympärillä?
Luotamme siihen, että kevät tulee kuitenkin; muuttolinnut palaavat, valkovuokot avaavat herkät terälehtensä, maa alkaa vihertää. Levollisuus lisääntyy, kun kumartuu katsomaan muurahaisen retkeä neulaspolulla. Levollisen luottamuksen yhteisö ei koostu vain ihmisistä, vaan koko luomakunnasta.
Levollista luottamusta syntyy, kun saa kohdata hyväksyvän katseen ja tulee kohdatuksi. Luottamus Jumalan läsnäoloon elämässämme tuo levollisuutta ja turvaa. Meille katettu ehtoollispöytä auttaa luottamaan siihen, että armo on tarjolla jokaisessa messussa.
Tekoälyn ja vihapuheen aikana luottamus toiseen ihmiseen on arvokas aarre. Se tuo levollisuutta kohtaamisiin.
Tuomasmessuun olet tervetullut, vaikka olisit levoton sielu, etkä pysty luottamaan keneenkään. Etsikäämme luottamusta yhdessä, levosta käsin!
Kolehtikohde on Lasten Pankki Suomen lähetysseuran kautta.
Messussa liturgina toimii Jukka-Pekka Ruusukallio ja saarnan pitää Terhi Törmä. Musiikissa palvelevat Tuomasorkesteri Timo Saarisen ja Tuomaskuoro Elina Orjatsalon johdolla. Messun kokoavat Ritva ja Miika Jämsä.
Levollisuutta ja rauhaa luottamuksen löytymiseen!
Messussa mahdollisuus rippiin klo 16 alkaen ja jatkuen ehtoolliseen asti.
Teejatkot kryptassa messun jälkeen.
Messu striimataan Tampereen Tuomasmessun YouTube -kanavalle.
Sijainti
Aleksanterin kirkko
Aleksanterin kirkon krypta