Siirry sisältöön

Seurakunta varhaiskasvatuksen, koulun ja oppilaitoksen kumppanina

Suomalaisen varhaiskasvatuksen katsomuskasvatuksen tehtävät ovat sivistyksellisiä, kulttuurisia ja ihmisenä kasvamiseen liittyviä. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet normatiivisena asiakirjana nostaa katsomusten roolin näkyväksi ja yhteisen tutustumisen kohteeksi.

Kaski lasta ja aikuinen leikkivät ja he ovat tehneet käsistään kiikart silmiinsä.

Yhteistyö katsomuskasvatuksessa


Ole yhteydessä niin suunnitellaan ja ideoidaan yhdessä teeman, tavoitteen tai tarpeen mukainen toiminta. Mahdollisia yhteistyön teemoja: leikkipäivä, yhteisymmärrysviikko tai lapsen oikeuksien päivä. Kaikissa tilanteissa voit olla yhteydessä varhaiskasvatuksen ohjaajiin.

Yhteistyön korimalli

Alla on esitelty yhteistyön neljän korin malli. Sen periaatteet perustuvat Opetushallituksen päivitettyihin ohjeisiin. Pääsiäisen ja joulun aikaan järjestettävät, Tampereen kaupungin varhaiskasvatukselle tarkoitetut kirkot rakentuvat korin 3 pohjalle. Siinä määritellään yhteistyötä uskonnollisten tilaisuuksien osalta. Näihin kirkkohetkiin lähetetään kutsu ja ilmoittautumisohje erikseen.

1. Kori– Yleissivistävä opetus

Sopii monikulttuurisille ja monikatsomuksellisille ryhmille.

Kirkkorakennus toimii oppimisympäristönä. Kirkot ovat taide- ja kulttuurihistoriallisesti merkittäviä tutustumiskohteita. Tutustumista voidaan tehdä monella eri tavoilla ja aisteja käyttäen, esimerkiksi:

  • Katsella kirkossa näkyvää taidetta ja esineistöä
  • Kuunnella kirkonkelloja ja urkumusiikkia
  • Liittää mukaan valokuvaamista, videointia, piirtämistä tai maalaamista
  • Nimetä kirkon eri osia ja ammatteja
  • Tutustukaa lähikirkkoon tai tehkää retki johonkin Tampereen historiallisista kirkoista.

Hautausmaa voi toimia tutustumiskohteena. Hautausmailla ovat läsnä historia, kulttuuri ja perinteet. Näihin teemoihin tutustuminen tapahtuu osallisuuden kautta. Pyhäinpäivä teemana on luonnollinen ajankohta tutustumiskäynnille. 

  • Muistomerkit
  • Kynttilöiden sytytys
  • Mahdollinen musiikkituokio kappelissa

Tietoa ja koulutusta:

Seurakunnasta työntekijä voi tulla vierailulle kertomaan työstään, ammatistaan, luterilaisesta uskonnosta ja sen sisällöistä, tavoista ja perinteistä.

Tarjoamme myös tietoa ja työvälineitä henkilöstön ja yksikön katsomuskasvatuksen kehittämiseen ja yhteiseen pohdintaan. Koulutusta ja teemoista keskustelua voidaan toteuttaa yksikön tarpeiden mukaan joko tiimi-, yksikkö- tai aluekohtaisena esim.  tiimipalaverissa, aamupäivä- tai iltapäiväkoulutuksena tai kouluttaja voi osallistua yksikön kehittämispäivään.

Koulutukselliset tilaisuudet on mahdollista pitää myös seurakunnan tiloissa. Katsomuskasvatukseen liittyvissä koulutustarpeissa voit olla yhteydessä sähköpostitse anne.ryyppo-prami@evl.fi

2. Kori – Perinteiset juhlat

Tämän korin perustuu yhteisöllisyydelle ja kunnioittavan läsnäolon periaatteelle. Tilaisuudet eivät ole osa uskonnon harjoittamista. Seurakunnan edustaja voi olla paikalla lähinnä kutsuvieraana.

Uskontoon viittaavat juhlatraditiot ovat osa suomalaista kulttuuria. Kakkoskorin juhla voi sen vuoksi sisältää yksittäisen virren.

Esimerkkinä: lukukauden päätösjuhlat

3. Kori – Uskonnollinen tilaisuus

Varhaiskasvatuksen ryhmiä kutsutaan joulu- ja pääsiäiskirkkoihin Tampereen eri seurakuntien alueille sekä Lasten katedraaliin Finlaysonin kirkkoon. Kutsu ilmoittautumisohjeineen lähetetään yksikön yhteyshenkilölle.

Toiveena on, että kirkkohetkien suunnittelu ja toteutus tapahtuisi yhteistyössä.

Kirkkohetket ovat vuorovaikutteisia. Juhlapyhän teema ja raamatunkertomus kerrotaan ja toteutetaan lapsen ikäkaudet huomioiden.

3. korin uskonnollisten tilaisuuksien ohjelmat julkaistaan näillä sivuilla ennen ilmoittautumista.

4. Kori – Kasvu ja hyvinvointi

Tämän korin toiminta on yhteisölähtöistä ja tasavertaista. Yhteistyön tavat nousevat yksikön omasta hyvinvointisuunnitelmasta. Kaikessa toiminnassa kunnioitetaan uskontojen ja katsomusten moninaisuutta. Yhteistyön muotoja voivat olla esimerkiksi ryhmäytykset, kerhot tai henkilökunnan virkistystoiminta.

Yhteistyö kriisitilanteissa 

Surun tai muun kriisin kohdatessa etsitään yhdessä keinoja mm. surun ja pelon käsittelyyn työyhteisössä tai lapsiryhmässä. Surun tai kuoleman kysymyksiä voidaan käsitellä myös aina silloin kun ne heräävät ryhmässä. Tiedustelut ja varaukset alueen varhaiskasvatuksen ohjaajalta. Puhelinnumerot ja sähköpostiosoitteet löydät LINKKI

Valitse hetki

Tärkeiden asioiden matkalaukku

Tärkeiden asioiden matkalaukku on katsomuskasvatuksellinen ja osallistava satu- ja runohetki eskareille ja varhaiskasvatukseen. Hetki toteutetaan paikan päällä lasten omassa ryhmässä. Hetki on suunnattu eskariryhmille sekä 3–5-vuotiaille lapsille.

30 minuutin mittainen satu- ja runohetki pohjautuu Maailmanpyörässä-runokokoelmaan. Kirja on lainattavissa Tampereen alueen kirjastoista tai Tampereen seurakuntien kirjastosta, jos yksikössä halutaan tutustua runoihin etukäteen.

Hetki tukee varhaiskasvatussuunnitelman kulttuuri-, kieli- ja katsomustietoisen kasvatuksen tavoitteita. Se kutsuu pysähtymään tärkeiden asioiden äärelle yhteisöllisesti ja lasten osallisuutta tukevalla tavalla. 

Mitä Tärkeiden asioiden matkalaukku sisältää?

Runohetken aikana lapset saavat eläytyä runojen maailmaan yhdessä ohjaajan kanssa. Runoja elävöitetään matkalaukusta löytyvien esineiden ihmettelyllä, pienillä soitinäänillä sekä osallistavilla ja toiminnallisilla elementeillä, jotka tuovat runojen teemoja lähemmäs lapsen kokemusmaailmaa.

Luettavat runot:

  • Lentävä matto
  • Minne mennään
  • Mitä tarkoittaa pyhä
  • Samasta taikinasta
  • Kuperkeikka
  • Kuule, joskus on hyvä olla hiljaa
  • Tärkeiden asioiden matkalaukku

Ehkäpä matkalaukku pysähtyy seuraavaksi teidän yksikköönne. Varaa satu- ja runohetki omaan yksikköösi.

Taidepolku ryhmille kirkkotilassa

Tämä taidekasvatusmuoto on katsomuskasvatuksen mukaista ja yleissivistävää. Se kuuluu kumppanuuden koriin 1 eli sopii kaikille ryhmän lapsille.

Siinä tuetaan lapsen kulttuuri-identiteetin rakentumista hyödyntäen kokemuksellisuutta ja moniaistisuutta. Ideana on, että ryhmä tutustuu kirkkotilaan musiikin siivittämänä ja tilan tutkimisen jälkeen tehdään taidetta. Lopulta kaikkien ryhmien taideteokset muodostavat taidenäyttelyn, jota ryhmät tai vaikka perhe käyvät katsomassa.

Edellisen taidenäyttelyn kantavana teemana oli ”valon värit”. Syksyllä toteutettu taidepolku ja -näyttely toi erilaisia värejä ja valoja syksyn pimeneviin päiviin.

Seurakuntien kirjasto

Seurakuntien kirjastosta ja materiaalipalvelusta voi lainata: kirjoja, äänitteitä, roolivaatteita sekä monenlaisia esineitä

Kirjoja pinossa, päällimmäinen sivut auki

Opetushallituksen verkkosivuilla on ajankohtaiset päivitykset katsomuskasvatuksen ohjeistuksissa.

Kasvua katsomuksesta- sivustolla on ajankohtaista tietoa ja materiaalia pedagogiseen kehittämistyöhön.