Vapaaehtoistoiminta Tampereen seurakunnissa
Isostoiminta, vanhusten auttaminen, tukihenkilönä toimiminen, laulaminen – vapaaehtoisuudella on monet kasvot ja kädet! Tai onko sinulla jokin oma idea, jonka haluaisit toteuttaa? Järjestämme vapaaehtoisille myös valmennusta ja koulutusta tehtäviin.
Vapaaehtoiseksi Ruokapankkiin
Ruokapankin vapaaehtoisena voit auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia konkreettisesti.
Voit lajitella ja pakata elintarvikkeita, olla mukana noutamassa lahjoituksia kaupoista tai jakaa ruokakasseja ruoka-apujakelun jakelupysäkeillä eri puolilla Tamperetta.
Vapaaehtoiseksi Mummon Kammariin
Auttaa voit monella eri tavalla ja niin usein kuin haluat, kerran kuukaudessa, kerran viikossa tai silloin tällöin. Toimit tavallisen ihmisen taidoin ja täydentäen ammatti-ihmisten työtä. Tehtäviin voit sitoutua niin pitkäksi aikaa kuin voit ja haluat.
Kirkon keskusteluavun päivystäjäksi
Haluatko auttaa toisia keskustelemalla puhelimessa tai chatissa tai vastaamalla nettikirjeisiin? Päivystäjänä toimit keskustelukumppanina yksinäisille ja tukea tarvitseville ihmisille.
Voit hakea vapaaehtoiseksi päivystäjäksi Kirkon keskusteluavun Pirkanmaan tiimiin. Päivystysvuoro on noin kerran kuukaudessa, ja sen voi tehdä kotona. Tehtävään saa valmennuksen ja ohjausta. Päivystäjän ikä, tausta ja elämäntilanne voivat olla erilaisia. Tärkeintä on halu kuunnella sekä avoin, empaattinen suhtautuminen yhteydenottajiin.
Jotta voit toimia päivystäjänä, on oman elämäntilanteesi hyvä olla tasapainossa. Päivystäjät toimivat anonyymisti ja ovat vaitiolovelvollisia. Lisätietoja: Kirkon keskusteluapu
Ota yhteyttä toiminnanohjaajaan, niin saat lisätietoja ja voit sopia haastatteluajan:
laura.tuhkanen-jukkola@evl.fi
040 8048388
Päivystäjän ajatuksia
Kiinnostaako äänilehden lukeminen?
Tampereen seurakuntien Silta-lehteä äänilehdeksi lukee joukko vapaaehtoistyöntekijöitä. Toiminnasta vastaa Tampereen seudun Näkövammaiset -yhdistys. Lehti luetaan tietokoneelle.
Uudet lukijat ovat aina tervetulleita lukemaan lehteä. Silta etsii tavallisia, selkeä-äänisiä ihmisiä. Yhdistys kouluttaa lukijat tehtävään. Yhteystiedot löydät täältä.
Tekee tutkitusti hyvää toimia arvojensa mukaisesti!
Lisätietoja vapaaehtoistoiminnasta
-
vapaaehtoistoiminnan koordinaattori
Reija JarkkolaDiakonia ja yhteiskuntavastuu