Toimeentulo-ongelmia

Kun sinulla on taloudellisia ongelmia, ota yhteyttä oman seurakuntasi diakoniatyöntekijään. Hän auttaa sinua ja kertoo, millaista apua voit saada. Apua saadakseen ei tarvitse olla seurakunnan jäsen.

RuokaNysse

RuokaNysse on seurakuntien ruokapankki. RuokaNyssen käyttäjäksi pääsevät pääsääntöisesti pienituloiset, kriisiavun tarpeessa olevat henkilöt ja perheet.

RuokaNyssen elintarvikeavun piiriin tullaan oman asuinalueen seurakunnan diakoniatyöntekijän kautta.

Raha-asiat sekaisin

Jos raha-asiasi ovat sekaisin ja kaipaat niiden järjestämisessä neuvoja, on seurakuntayhtymällä tarjota vapaaehtoista raha-asiainneuvontaa. Ole yhteydessä lähikirkkosi diakoniin, hän ohjaa sinut eteenpäin.

Työttömien ruokailut

Eri puolilla kaupunkia tarjotaan kotiruokaa edulliseen hintaan - tervetuloa lämpimälle aterialle!

Vaateapu

Jos tarvitset vaatteita lapsellesi, ota yhteyttä diakoniatyön toimipisteisiin.



pienlaina web RGB120x120Pienlaina Takuu-Säätiöstä

Pienlainaa voi saada 200-2000 euroa yllättäviin, välttämättömiin kertaluontoisiin menoihin.

Lainaa voi saada esimerkiksi asumista, terveydenhoitoa, työllistymistä ja sosiaalista selviytymistä tukeviin menoihin. 

Takaisinmaksuaika enintään kaksi vuotta. Lainan korko on kiinteä koko laina-ajan eikä lainasta peritä muita kuluja. Lainaa ei voi saada aiemmin syntyneiden velkojen, kuten vuokrarästien maksamiseen, eikä toistuviin tai jatkuviin menoihin.

Lisätietoja ja hakemuslomkae Takuu-Säätiön sivuilla