Kevät

Ostimme omakotitalon vuosia sitten. Silloinen omistaja kertoi, että he olivat istuttaneet pihan aurinkoisimpaan paikkaan kaksi samanlaista omenapuuta.

Vaikka hän oli hoitanut molempia puita aivan samalla lailla, niin toinen oli kasvanut suureksi; tukeva, korkea varsi ja laajalle ulottuva oksisto. Ihan vieressä oleva toinen omenapuu oli vino, harvaoksainen ja hauraanoloinen. 
Kun sitten tutkailin uutena pihan omistajana puita, huomasin, että toiseen kävi pihalla aina viima, heikonkin tuulen aikaan. Sen takia se varmaan oli alkanut kasvaa vinoon ja sen kukkien ympärillä ei pyörinyt paljoa hyönteisiä. Toinen taas oli selvästi suojaisemmassa paikassa, leppoisan auringon ja hyönteisten ympäröimänä.

Tuli tämä asia mieleeni, kun katson lastenlapsiani. He ovat syntyneet hyvin lähekkäin samaan perheeseen ja saaneet samanlaisen kasvatuksen, mutta ovat kovin erilaisia. Toinen on taipuisa myötäeläjä, toinen itsenäinen mukaan kutsuja.

Vaikka se ei ollutkaan Luther joka sanoi, että vaikka huomenna tulisi maailmanloppu, niin istuttaisin tänään omenapuun, niin silti ajattelen samoin. Kasvamisen seuraaminen; puun tai lapsen, tuo maailmaan toivon näkökulman.

Juuri tällä hetkellä käyn lähes päivittäin katsomassa omenapuitani. Talven aiheuttamia vaurioita löydän ja paikkaan haavoja, tuosta pitää vähän karsia toisia hankaavia oksia. Leikatut oksat vien sisään maljakkoon ja näen silmissä, kuinka silmut alkavat kasvaa ja kukkanuput aukeavat. Kevään kasvun voiman voi tuntea käsissään, lähes kuulla. Talven valta; viimat, pakkaset, painavat lumet, ovat ohi ja nyt on jälleen kasvun aika.

Lastenkin kasvu tuntuu kohahtavan keväällä. Vaatteet ovat jääneet pieniksi, kasvonpiirteet muuttuneet, taidot kehittyneet. Ne pikkuiset menevät jo omin jaloin, entistä kauemmaksi.

Omenapuumme, ne kaksi erilaista, tuottavat myös satoa erilailla. Hoito on nykyään erilaista. Vinoa puuta on tuettu, ison puun oksistoa on karsittu. Siitä huolimatta, että joka päivä tutkin puita, toisena vuonna suuri puu notkuu omenien painosta, toisena taas vinopuu tuottaa puhtaampia omenoita. Niillä on omat  juuristonsa, jotka imevät voimaa saman pihan maasta ja vedestä. Ja omat lehdet, jotka kääntyilevät tuulessa ja ottavat energiaa auringosta. Ja siis erilainen omenasato, erilainen joka vuosi.

Lapsemmekin imevät meistä ravintoa ja voimaa omiin tarpeisiinsa, oman kasvunsa ja kehityksensä tarvitseman määrän. Meidän tehtävämme olisi herkin sydämin huomata, milloin lapsemme tarvitsevat rajoituksia, milloin tukea, että he voisivat rauhassa kasvaa omanlaiseen elämään.

Itselleni tärkeimmäksi asiaksi on noussut kasvurauha. Ihan niin kuin kasvia, omenapuutakaan, ei voi pakottaa kasvamaan nopeammin, tekemään omenista suurempia vuodesta toiseen, niin emme voi koko ajan vaatia lapsiamme oppimaan nopeammin. Jokaisella on oma kasvun, kehityksen ja oppimisen oma tempo. Naapurin lapseen on turha verrata kun samankin perheen lapset ovat yksilöllisiä.
Rukoilen Jumalalta kärsivällisyyttä, herkkiä käsiä, korvia ja sydäntä huomaamaan kasvun ihme niin lapsissamme kuin luonnossa sekä voimia suojelemaan tätä kaikkea.

Leena Katriina Leppänen
Johtava varhaiskasvatuksen ohjaaja

Julkaistu Postia pienten perheille uutiskirjeessä kesäkuussa 2018

Palaa otsikoihin