Kertomuksia Leku Leijonan seikkailuista

Pieni Leku Leijona kokee monia seikkailuja tutustuessaan Tampereeseen, seurakuntaan ja kirkkovuoteen. Lekun seikkailuista on kirjoitettu pieniä kertomuksia, joita voit täältä lukea. Eläimistä urhein on kertomus siitä, kuinka pieni Leku Leijona sai nimensä, voit aloittaa siitä.

Lekun seikkailuista on tulossa kuvitettuja kertomuksia lähiaikoina.

Ystävyyden uusi tie

Lekun silmissä on isoja kyyneleitä.
Leku kävelee tuttua tietä, jota hän on tallustanut usein, tassu äidin turvallisessa tassussa. Leku Leijona kulkee eteenpäin. Hän yrittää nieleskellä, mutta itku ei suostu loppumaan.

Leku ohittaa päiväkodin, jonka pihalla hän on saanut leikkiä ystäviensä Maisan ja Kaipaus-karhun kanssa.  Maisa ja Leku ovat olleet samalla luokalla koulussa. Lekun äiti kertoi eilen, että Maisa vaihtaa koulua tänä syksynä. Maisa menee kouluun, joka on lähellä hänen mummulaansa. Maisa voi mennä koulutuntien jälkeen mummun luo iltapäiväksi, kun Maisan vanhemmat ovat töissä. Leku ymmärtää sen asian hyvin, mutta tuli silti kovasti surulliseksi kuultuaan, että Maisa ei  enää  tule samalle luokalle Lekun kanssa.

Tänään Maisa ja Leku ovat sopineet menevänsä yhdessä leikkimään ja viettämään loppukesän päivää metsä-leikkikentälle. Leku muistaa, että ensi viikolla alkaa koulu ja taas häntä alkaa itkettää. 

Leku Leijona on kävellyt niin mietteissään, että on kulkenut leikkikenttä-tien ohitse. Leku katselee ympärilleen, eikä oikein tiedä, missä on. Leku pohtii, pitääkö jäädä paikoilleen. Pienen leijonan tekee mieli juosta. Hän kuitenkin muistaa, ettei saa lähteä ryntäilemään, jos on eksynyt.

Ihanaa, silloin Leku kuulee Maisan äänen, joka huhuilee Lekua. Pian ystävykset löytävät toisensa ja Leku saa ison halauksen.

Kaverukset kiipeävät korkealle kivelle istumaan. He juttelevat kaikista niistä retkistä  ja asioista, joita kesän aikana on tapahtunut. Ne ovat iloisia muistoja.

Maisa kertoo kivan asian, että kun Maisan perhe syksyllä menee vierailulle Lasten Katedraaliin, voi Leku tulla heidän mukaan. 

Katedraalissa lapset laulavat, ja Leku muistaa laulun; Ystävä sä lapsien.

Lapset saavat viedä rukoushelmen Finlaysonin kirkon, lasten oman kirkon alttarille, lasikippoon. Leku päättää rukoilla kaikkien maailman lasten puolesta, vihreällä helmellä.

Maisan äiti ottaa videon muistoksi Katedraalin pihalta, kun lapset juoksevat syksyn värikkäiden lehtien perässä.  Leku voi myöhemmin äidin matkapuhelimesta katsella leikkivideota. Sitä videota Leku varmasti haluaa näyttää myös ystävilleen.

Maisa ja Leku leikkivät vielä hetken metsä-leikkikentällä ja Maisa muistuttaa Lekua, maailman ystävällisintä leijonaa, että monet yhteiset seikkailut odottavat syksyllä ystävyksiä. Lekua ei enää itketä, vaikka hän tietää ikävöivänsä karhuystävänsä Kaipauksen kanssa Maisaa vielä monta kertaa koulun pihassa. Ystävyys jatkuu.

Elämässä joudumme silloin tällöin sanomaan heiheit tärkeille asioille ja ihmisille. Arvokasta on kuitenkin se, että meillä on ollut jotakin niin suurenmoista elämässämme, että voimme sitä rakkaudella ja isolla kaipauksella muistaa.

Leku on rohkea 

Leku-leijona ja hänen ystävänsä Maisa leikkivät Pikku Kakkosen puistossa. 

"Muistatko,kun meidän uutta eskarilaista Saraa kiusattiin", Maisa kysyy Lekulta. Leku oli rakentamassa lumilinnaa, mutta keskeyttää lumen lapioimisen ja vastaa Maisalle muistavansa asian oikein hyvin.

Saraa oli itkettänyt, kun Eemeli ja Antto olivat puhuneet rumasti hänelle. Pojat olivat ajattelemattomasti sanoneet: "Mene pois täältä meidän eskarista." He olivat myös haukkuneet pienen eskaritytön Saran mustia hiuksia. Oikeasti Saralla oli kauniit, pitkät letit, joita eskariryhmän tytöt ihastelivat usein. 

Leku oli silloin hetken mietittyään mennyt kertomaan eskariopettajalle, että Saraa kiusattiin. Opettajan mielestä oli tärkeää, että kiusaamisesta kerrotaan aina aikuiselle. Jo samana päivänä opettaja oli puhunut kiusaamisesta lapsille. Hän muistutti koko eskariryhmää siitä, että kiusaamista ei sallita. Jokaisen pitää miettiä, miltä itsestä tuntuisi, jos kiusattaisiin. Yhdessä tultiin siihen tulokseen, että kiusaaminen tuntuu pahalta. Opettaja opetti koko eskariryhmälle Lasten virren: 

Taivaan Isä, tahtoisin oman ystävän. Jonkun, jolle kertoisin kaiken tärkeän. Jonkun, joka tahtoisi olla kaveri. Jonkun, joka leikkisi minun kanssani. (Anna-Mari Kaskinen)

Leku ja Maisa istuivat ajatuksissaan, hiljaisina lumilinnan reunalla. "Olit rohkea Leku, kun kerroit silloin eskariopettajalle, että pojat kiusasivat Saraa. Olet kyllä rohkea ja hyvä ystävä muutenkin," totesi Maisa Lekulle. 

"Kiitos Maisa. Eemeli ja Anttokin olivat rohkeita kun uskalsivat pyytää anteeksi Saralta. Kaikki toimivat joskus tyhmästi, mutta on tärkeää pyytää anteeksi jos loukkaa toista," sanoi Leku.

Seija Lahtinen
lastenohjaaja

Valonsäde keikkuu

Pienet leijonantassut kääntyilevät ja pyörivät, kun Leku Leijona istuu tuolilla ja katselee jalkojaan ja pyörittelee niitä.

”Minulla on valoa varpaissa, siellä se valo liikkuu, näin kun heilutan varpaita, valonsäde keikkuu ja kiikkuu”.

Leku Leijona laulaa tuttua laulua.

Syksyn tultua ja joulun lähestyessä illat hämärtyvät ja pimenevät. Lekusta, pienestä leijonasta on todella hauskaa, kun pihalle tuodaan erilaisia lyhtyjä.

Ne lyhdyt valaisevat ja enää ei ole niin pimeää.

Leijona-mummulla on sellainen kiva lyhty, jonka nimi on myrskylyhty. 

Mummu kaataa myrskylyhtyyn lamppuöljyä. Myrskylyhdyn alaosassa on sellainen säiliö, jonne öljyä kaadetaan. Leku Leijona on katsellut tarkasti. 

Mummu sanoo sukaksi lyhdyn lasikuvun alla olevaa ”liekkisydäntä”, joka sitten tulitikulla sytytetään valoksi, valaisemaan saunan isoa pihaa. 

Myrskylyhdyn valo on Leku Leijonan mielestä lohduttava, kaunein, pehmein ja paras valo. 

Leijona-mummu ripustaa puun oksalle myrskylyhdyn ja Leku voi katsella, kuinka lyhty antaa kauneinta valoaan mummun pihamaalle.

Saunan ikkunasta voi myös nähdä myrskylyhdyn, kun se aivan pikkuisen keikkuu puun oksalla.

Siinä se sitten tervehtii kaikkia pihalla kulkevia ja saunan ikkunasta katselevia.

Sinun sanasi on lamppu, joka valaisee askeleeni. Se on valo, se on valo, minun matkallani. Lasten virsi 71, lamppukaanon

Seija Lahtinen, lastenohjaaja

Rukoilemme iltarukouksen

"Minkälainen iltarukous oli silloin, kun sinä mummu olit pieni?" kyseli Leku-leijona isolta leijonalta.

"Silloin, kun olin pieni leijona, iltarukoukseni kuului näin: Levolle lasken Luojani, armias ole suojani, jos sijaltani en nousisi, taivaaseen ota tykösi. Aamen", kertoi mummu.

Mummu kertoi vielä, että tuo sama iltarukous oli silloin kauan sitten monella muullakin.

Lekun mielestä leijona-mummun iltarukouksessa on paljon hassuja sanoja, varsinkin sijaltain on hassu sana. Mummu selittää, että sillä tarkoitetaan oikeastaan sänkyä, jossa nukutaan.

Leku kertoo mummulle oman iltarukouksensa:

"Minä lapsi pienoinen, aamuin illoin rukoilen. Pienet kädet yhteen liitän, Taivaan Isää aina kiitän. Aamen."

Leku-leijonalla ja mummulla on mielessä vielä yksi iltarukous, jonka he ovat yhdessä opetelleet:

"Rakas Jeesus, siunaa meitä. Anna meille enkeleitä, siivilläsi meitä peitä. Aamen."

Seija Lahtinen
lastenohjaaja

Eläimistä urhein

Kun tuli nimen antamisen aika, eivät sen vanhemmat osanneet päättää, mikä nimi olisi kaikista parhain auringonkeltaiselle vesselille. Nimeä käännettiin ja väännettiin, venytettiin ja maisteltiin, jopa kysyttiin vastaantulijoilta, mutta hyviä ehdotuksia oli vain kertakaikkisesti liikaa. Lopulta nimi arvottiin kiiltävän mustasta taikurin hatusta arvovaltaisen kummiraadin läsnä ollessa. Nimekseen pienokainen sai Leku Leijona, tuttavien kesken Leku. 

Jo alusta asti se oli utelias pieni leijona, se tutki, etsi, kyseli ja ihmetteli kaikkea mikä eteen sattui. Ja kun Leku rupesi puhumaan, se puhui ja kyseli taukoamatta: ”Äitiii, montako tähtiä on? Äitiii, miksi meillä on turkki? Äitiii, kuka tuolla ylhäällä asuu? Äitiii!”. Äitileijonaa utelut välillä ärsyttivät, mutta se yritti leijonamaiseen tapaansa vastailla jokaisen kysymykseen rauhallisesti ja totuudenmukaisesti.

Pian äidin vastaukset eivät kuitenkaan enää riittäneet Lekulle vaan se lähti tutkimaan maailman menoa omin päin. Se halusi itse nähdä ja kokea maailman, painaa harjaksen multaan ja maistella sadevettä. Se halusi tietää millaiseen maailmaan hän oli syntynyt...

Leku Leijona löytää lumikengän

Leku, pieni leijona tallustelee pihamaalla. Sataa lunta. Leku työntää kielensä ulos ja pyydystää kielellään lumihiutaleita ilmasta. Leku kurkistaa harmaan ladon ovesta sisään. Vanhan ladon seinällä se huomaa jotakin.

Ladon sisällä, seinällä, on lumikenkä. Lato on vanha ja niin on lumikenkäkin. Leku miettii, että jos lumikenkä osaisi puhua, sillä olisi varmasti monta tarinaa kerrottavanaan. Leikitään hetki, että se tosiaan osaisi rupatella. Se kertoisi Lekulle lumitarinoita, lumen ihmeellisyydestä ja monia tarinoita myös lumikenkä-kävelyistä. Se kertoisi helposta talsimisesta kantavilla keväthangilla ja vaikeasta kulkemisesta metsässä syvässä, upottavassa lumessa. Siellä metsässä, jonne talven aikana on satanut paljon lunta, lumikengän ja sen kaverin eli toisen lumikengän on ollut raskasta taivaltaa. Silloin lumikenkä-kävelijä on hankkinut lumikenkien apuriksi sauvat. Se on helpottanut lumessa tarpomista. ”Voi, minäkin tarvitsisin lumikengät”, miettii Leku. ”Minun tassuni uppoavat niin helposti syvälle lumeen, kun en ole vielä tottunut kulkemaan hangessa.”

Jos lumikenkä osaisi puhua, se kertoisi Lekulle, kuinka se sai seurata lumihiutaleiden leikkiä hangella. Sitä on aina hymyilyttänyt, kun suuria jättiläishiutaleita on leijaillut ilmassa aivan hiljaa keinuen. Isoja hiutaleita, joita pieni enkeli taivaalta on heittänyt maahan asti.  Niin lumikenkä on varmasti miettinyt. Lumihiutaleista jokainen on ainutlaatuinen ja Jumalan silmissä kaunis, samoin kuin kaikki ihmisetkin. Lumikenkä on saanut ihmetellä lumikiteitä, jotka kimaltavat hangella kuin kauneimmat helmet, keväisen auringon osuessa niihin. Ne loistavat helmet hangella on Taivaan Isä antanut iloksi kaikille ihmisille. ”Ja pienille leijonille myös”, tuumii Leku. Leku kallistaa päänsä kohti talvista taivasta ja istuu pitkään ihan hiljaa ihailemassa lumihiutaleiden tanssia.