Tyttö puhaltaa saippuakuplia. Kuvassa olevassa logossa lukee PikkuHelppi.

PikkuHelppi - apua ja tukea koteihin

Kaipaatko pientä helpotusta perheesi arkeen? PikkuHelppi on maksuton koteihin tehtävä palvelu lapsiperheille. Voimme esimerkiksi leikkiä lapsen kanssa kotona, ulkoilla lähialueella, lähteä saattoavuksi päiväkotiin tai miettiä yhdessä ratkaisuja arjen pulmiin.

Noudatamme edelleen työssämme yleisiä suosituksia huomioiden terveys- ja turvallisuusnäkökohdat.  Mikäli joku perheessä on sairaana tai työntekijä toteaa lapsen tai perheenjäsenen flunssaiseksi tai muuten sairaaksi, sovittu aika perutaan ja siirretään mahdollisesti toiseen ajankohtaan.



Ota rohkeasti yhteyttä!



Toimimme Messukylän seurakunnan alueella (Teisko, Aitolahti, Olkahinen, Atala, Linnainmaa, Leinola, Vehmainen, Takahuhti, Kaukajärvi, Annala ja Levonmäki).

PikkuHelppi - palvelua on mahdollisuus saada arkipäivisin.  Perhe voi saada palvelua syyskauden (tai kevätkauden) aikana enintään 4 kertaa. Aikaa varatessa kirjataan  palvelutarpeen lisäksi  nimi ja yhteystiedot. Ne ovat luottamukselliset ja tallennetaan vain toimintakaudeksi.

Ensimmäinen käynti tehdään pääsääntöisesti työpareina ja seuraavat mahdolliset kerrat perheen palvelutarpeen ja tilanteen mukaan. PikkuHelpissä ovat mukana varhaiskasvatuksen työntekijöitä.

  • Huom! Lyhyellä varoitusajalla tuleviin pyyntöihin voi olla vaikea saada sopivaa aikaa. Joten kannattaa ottaa yhteyttä ajoissa, jos mahdollista. 
  • Aikoja on pääsääntöisesti saatavilla ma-ke, mutta aina kannattaa kysyä myös loppuviikon aikojakin.
  • Jouluna Pikkuhelppi on tauolla. Hyvää joulua!
  • Pikkuhelpin kevätkausi alkaa viikolla 3 ja päättyy toukokuun lopussa. Viikon 9 olemme tauolla. Kesäajan pikkuhelppi on tauolla. 

Ota rohkeasti yhteyttä!




Palaa otsikoihin

Yhteystiedot

Mustalahti Satu
Satu Mustalahti, lastenohjaaja satu.mustalahti@evl.fi p. 040 804 8639
Ylikangas Mari
Mari Ylikangas, nuorisotyönohjaaja Kouluikäiset 7-14v. mari.ylikangas@evl.fi p. 050 599 7093