Vaparikoulutus ja aparikoulutus
Ilmoittautuminen syksyn 2026 koulutuksiin on käynnissä!
Ilmoittaudu koulutuksiin tästä linkistä
(V)aparikoulutus on tarkoitettu jo muutaman vuoden toiminnassa mukana olleille. Vapari vastaa rippikoulun isosten toiminnan ohjaamisesta. Vapari suunnittelee ja toteuttaa isosten kanssa esimerkiksi leikkihetkiä, päivän kisoja ja iltaohjelmia. Vapari toimii siis isosten johtajana, ja siihen häneltä vaaditaan ohjaamisen taitoa.
Aparilla eli apuopettajalla on valmius ja halu toimia osana rippikoulun ohjaajatiimiä. Hänellä on myös valmius vastata rippikoulun oppikokonaisuuksien suunnittelusta ja niiden toteuttamisesta rippikoululaisille. Aparilta odotetaan taitoja siis sekä opetustehtävissä että leiriläisten kohtaamisessa.
Kauden 2026-2027 vaparikoulutuksen päivämäärät ovat maanantaisin (klo 19-20.30):
- 21.9. Ensimmäinen tapaaminen
- Listaa päivitetään
Lisäksi vaparikoulutukseen kuuluu osallistuminen syksyn koulutusleirille ja tammikuun (v)aparileirille
Kaudella 2026-2027 aparit kokoontuvat maanantaisin Linnainmaan seuriksen salissa kello 19-n. 20.30
- 7.9. noin klo 19-21 ensimmäinen tapaaminen
- Listaa päivitetään
Lisäksi aparikoulutukseen kuuluu osallistuminen syksyn koulutusleirille ja tammikuun (v)aparileirille
Vaparikoulutuksesta voit kysyä lisää Eetu Tuomelta.
Aparikoulutuksesta voit kysyä lisää Sofia Lintusalolta.
-
nuorisotyönohjaaja
Eetu TuomiMessukylän seurakunta
Rippikoulun jälkeinen nuorisotyö
-
nuorisopappi
Sofia LintusaloMessukylän seurakunta
Rippikoulut ja rippikoulun jälkeinen nuorisotyö