Apuopettajakoulutus

Apuopettajakoulutukseen voit osallistua, jos olet käynyt isoskoulutuksen ja täytät 18 vuotta seuraavan vuoden aikana. Voit osallistua koulutukseen myös nuorempana, mikäli omasta riparistasi on kulunut tänä kesänä kaksi vuotta ja olet ollut molempina kesinä isosena.

Apuopettajakoulutuksessa tavoitteena on, että opit lisää ryhmän ohjaamisesta, konfliktin ratkaisusta, Raamatusta, itsestäsi, Jumalasta sekä opettamisesta ja kristityn identiteettisi kehittyy entisestään - kolmeen pointtiin tiivistäen; ammatillinen, henkinen ja hengellinen kasvu.

Apuopettajakoulutus kestää kaksi vuotta. 

Apuopettajat kouluttautuvat pääsääntöisesti erikseen siten, että ensimmäisen vuoden koulutettavat kokoontuvat Kalevan kirkolla salissa 1  ja toisen vuoden koulutettavat Vanhalla kirkolla klo 17-18.30. 

Syksyn 2025 koulutuskerrat:

2.9.  
30.9.
28.10.
25.11.