Kouluikäisten kerhot

Messukylän seurakunnan kerhoissa on mahdollista opetella mm. lennokin rakentamista ja muita kädentaitoja  sekä toimia monipuolisesti yhdessä ryhmän kanssa erilaisten pelien ja askareiden parissa. Kerhoja ohjaavat koulutetut vapaaehtoiset sekä seurakunnan nuorisotyönohjaajat ja lastenohjaajat.


Kouluikäisten kerhot keväällä 2024

Suurin osa kerhoista on avoimia koululaisten olohuoneita. Kerhot ovat maksuttomia. Lisäksi Messukylän seurakunnan alueella kokoontuu mm. Näppärät kädet- kädentaitokerho (tähän on ilmoittautuminen) sekä Lennokkikerho aikuiselle ja lapselle yhdessä. 

Ilmoittautumista vaativissa kerhoissa kerhopaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.  Ilmoittautuneille ja ryhmään päässeille tulee sähköpostitse infoa kerhon alkamisesta noin viikkoa ennen kerhon alkua. Mikäli kerhossa on tilaa, voi kerhoon tulla mukaan myös kerhon alettua.  Ryhmäkoko kädentaitokerhossa on max. 10 kerholaista.

UUSI KERHO! Kuorokerho aloittaa keväällä toimintansa. Tarkemmat lisätiedot alapuolen kerholistauksessa. 



Kouluikäisten kerhot

Atalan Haavikerho/ 1.-3.- lk.

1.- 3. luokkalaiset

Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.

  • maanantaisin kello 13—16
  • 12.1.2026—25.5.2026
  • Ei kokoonnu viikolla 9
  • Atalan seurakuntakoti, Pulkkakatu 6, 33580 Tampere
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sirpa Tölli, p. 040 804 8656, sirpa.tolli@evl.fi - Lastenohjaaja Satu Mustalahti, p. 040 804 8639, satu.mustalahti@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Haavi-kerhossa askarrellaan, piirretään, tehdään läksyjä, pelataan pelejä sisällä ja ulkona sekä käydään metsäretkillä.
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista löydät lisätietoja www.melapset.fi.

Atalan Haavikerho/ 4.-6.- lk.

4.-6.- luokkalaiset

Tule jutulle, pelailemaan tai vaan olemaan kavereiden kanssa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.

  • keskiviikkoisin kello 13—16
  • 14.1.2026—27.5.2026
  • Ei kokoonnu viikolla 9
  • Atalan seurakuntakoti, Pulkkakatu 6, 33580 Tampere
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sanna Hirvonen, p. 040 804 8653, sanna.hirvonen@evl.fi - Lastenohjaaja Piia Auvinen, p. 046 9202600, piia.auvinen@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista löydät lisätietoja www.melapset.fi.

Koululaisten KIVA-kerho Seurakuntatila Auneksessa

Kouluikäiset

Kerhoon on tervetulleita kaiken ikäiset koululaiset, kun koulusta pääsevät, eikä kerhoon tarvitse enakkoon ilmoittautua. Tarjolla on pientä
[Näytä enemmän]

  • Maanantaisin kello 13—16
  • 12.1.2026—18.5.2026
  • ei kokoonnu vko 9
  • Seurakuntatila Aunes, Aunessalmenkatu 23, 34240 Kämmenniemi
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sanna Hirvonen, p. 040 804 8653, sanna.hirvonen@evl.fi - Lastenohjaaja Piia Auvinen, p. 046 9202600, piia.auvinen@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Koululaisten muusta toiminnasta löydät lisätietoja www.melapset.fi

Koululaisten Tähti-kerho

1.-4.- luokkalaiset

Kerho on tarkoitettu 1.-4.- luokkalaisille lapsille. Kerhossa tarjolla pieni välipala, mahdollisuus läksyjen tekoon sekä mukavaa tekemistä p
[Näytä enemmän]

  • Tiistaisin kello 13—16
  • 13.1.2025—19.5.2026
  • kerhoa ei vko 9
  • Kauksun Kulma, Keskisenkatu 5, 33710 Tampere
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sarri Tuomi, p. 040 804 8638, sarri.tuomi@evl.fi - Lastenohjaaja Outi Vettenranta, p. 040 804 8637, outi.vettenranta@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Kauksun kerhossa askarrellaan, piirretään, tehdään läksyjä, pelataan pelejä ja vietetään mukavaa iltapäivää yhdessä.
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista löydät lisätietoja www.melapset.fi.

Lennokkikerho Vehmaisissa 2025

Kerho on tarkoitettu kouluikäisille ja heidän aikuisilleen.Kerhossa rakennetaan lennokkeja yhdessä lapsen ja aikuisen kanssa. Aloitamme Toka
[Näytä enemmän]

  • Perjantaisin kello 17.30—19.30
  • 5.9.2025—28.11.2025
  • Kerho ei kokoonnu talvilomalla vko 42
  • Vapaaehtoinen kannatusmaksu
  • Lisätietoja: Nuorisotyönohjaaja Mari Ylikangas, p. 050 599 7093, mari.ylikangas@evl.fi
  • Ilmoittautuminen paikan päällä
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista lisätietoja www.melapset.fi.
  • Lennokkikerhon ohjaajana toimii lennokkimestari Timo Pajunen. Kokoontumiset entisen Vehmaisten seurakuntatalon kellarissa, osoitteessa Kauppilaisenkatu 26. Lisätietoja kerhosta suoraan kerhopaikalla Timolta.

Linnainmaan koululaisten kerho

Alakouluikäiset

Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.

  • Tiistaisin kello 13—16
  • 13.1.2026—26.5.2026
  • kerhoa ei viikolla 9
  • Linnainmaan seurakuntakeskus, Korpikodinkatu 2, 33580 Tampere
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sanna Paulavuo, p. 040 804 8604, sanna.paulavuo@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Kerhossa  askarrellaan, piirretään, tehdään läksyjä, pelataan pelejä sisällä ja ulkona. Tarjolla myös välipalaa.
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista löydät lisätietoja www.melapset.fi.

Näppärät kädet - kerho/ Messukylä

1.-4.- luokkalaiset

Näppärät kädet- kerhossa on joka kerhokerta pieni välipala ja opetellaan erilaisia kädentaitoja. Kerho on tarkoitettu 1-4 –luokkalaisille.
[Näytä enemmän]

  • maanantaisin kello 13.30—15.30
  • 12.1.2026—18.5.2026
  • Kerho ei kokoonnu vko ja 6.4.
  • Messukylän seurakuntatalo, Messukylänkatu 36, 33700 Tampere
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sinikka Lindén, p. 040 804 8636, sinikka.linden@evl.fi
  • Ilmoittautuminen syksylle 2025 13.8. alkaen TÄSTÄ linkistä!
  • Muita kerhoja, leirejä ja tapahtumia www.melapset.fi.

Superkerho Aitolahden kirkolla

Alakouluikäiset

Kerhossa on alakouluikäisille ohjattua toimintaa. Kerhoa ohjaa lastenohjaajat. Ei ilmoittautumista.

  • Tiistai ja torstai kello 13—16
  • 8.1.2026—21.5.2026
  • kerhoa ei viikolla 9
  • Aitolahden kirkko, Jenseninkatu 4, 33610 Tampere
  • Ilmainen
  • Lisätietoja: Lastenohjaaja Sanna Hirvonen, p. 040 804 8653, sanna.hirvonen@evl.fi - Lastenohjaaja Sirpa Tölli, p. 040 804 8656, sirpa.tolli@evl.fi - Lastenohjaaja Piia Auvinen, p. 046 9202600, piia.auvinen@evl.fi
  • Kerhoon ei tarvitse ilmoittautua etukäteen
  • Superkerhossa askarrellaan, piirretään, tehdään läksyjä, pelataan pelejä sisällä ja ulkona sekä käydään metsäretkillä.
  • Muista kerhoista, leireistä ja tapahtumista löydät lisätietoja www.melapset.fi.