20181010_105356

Messukylän seurakunnan kouluikäisten leirit 1.-6.-luokkalaisille


Kevät 2019



Paras kaveri-leiri



16.-17.2. 2019 AitO toimintakeskuksessa


1.-6. luokkalaisille

Hinta 30€/ 36 € (alempi hinta kirkkoon kuuluville. )

Yhteiskuljetus

Leirillä tehdään uusien ja vanhojen kavereiden kanssa hauskoja juttuja sisällä ja ulkona. Luvassa lunta, seikkailua ja robotteja.

Leiri on uudessa AitO toimintakeskuksessa, jossa on remontoidut majoitushuoneet, iso liikuntasali, jossa pääsee pelaamaan ja leikkimään. Leirillä nautitaan lämmintä ruokaa sekä välipalaa ja iltapalaa, aamiaista unohtamatta.  Joten nälkäisenä ei tarvitse olla.  Pihalla ollaan myös pelaamassa ja leikkimässä. Illalla vietetään aikaa yhteisen ohjelman parissa ja nukutaan yhdessä kavereiden kanssa samassa huoneessa. Huoneet ovat erikokoisia  2-6  henkilölle. 

Isoset, eli yli 15 vuotiaat vapaaehtoiset  nuoret, toimivat leirillä isosiskoina ja isoveljinä. He ovat mukana leiritouhuissa lasten kanssa ja auttavat ohjelmissa, pelaavat ja leikkivät, sekä lukevat iltasatuja. Muutamia isosia on lasten kanssa nukkumassa samassa huoneessa.

Leiriasioissa ota yhteyttä

Nuorisotyönohjaaja

Mari Ylikangas

050 599 7093

mari.ylikangas@evl.fi




Kevät leiri 26.-28.4.2019 AitO


 
20181010_104727



Ilmoittautuminen Paras kaveri-leirille 16.-17.2.2019 AitO toimintakeskuksessa

Keräämme seuraavia tietoja, jotta voimme taata kaikille turvallisen ja laadukkaan leirin. Leiriläisten ja huoltajien yhteystiedot tarvitsemme, jotta voimme olla tarvittaessa leiriin ja lapseenne liittyvissä asioissa teihin  yhteydessä. Lisätietoja tietosuojakäytännöistä löydät Tietosuoja

Tähdellä (*) merkityt kentät ovat pakollisia.















Kouluikäisten leirit
Leiri tai retki Leiri tai retki

Paras kaveri- leiri 16.2.2019 klo 9.00 - 17.2.2019 klo 13.00Aito Toimintakeskus

Leiri tai retki Leiri tai retki