Sillan kolumnistit 2022

Vuonna 2022 Sillan kolumnisteina toimivat Hanne von Weissenberg ja Pauliina Parhiala. Hanne von Weissenberg työskentelee verkosto- ja yhteisötyön asiantuntijana Tampereen hiippakunnassa. Pauliina Parhiala aloittaa vuoden 2022 alussa diakonia ja kehitys -teemapäällikkönä Suomen Lähetysseurassa. Kolumnistit esittelevät itse itsensä.


Hanne von Weis­sen­berg


Henkilökuva naisesta
Hanne von Weis­sen­berg. Kuva Jukka Salminen

Olen lapsesta asti ollut kiin­nos­tu­nut ihmisten välisestä vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­ta, eri­lai­sis­ta us­kon­nois­ta, kielistä ja kult­tuu­reis­ta.

Nuo­rem­pa­na ih­met­te­lin usein elokuvia tai tv:n saip­pua­sar­jo­ja katsoessa sitä, miten ihmeessä ihmiset päätyivät niissä kum­mal­li­siin vää­ri­nym­mär­ryk­siin ja riitoihin. Kaikkihan olisi ollut rat­kais­ta­vis­sa, jos vain olisi puhuttu suoraan ja totta, sanottu toiselle se, mitä kaipaa, tarpeen tullen pyydetty anteeksi ja tehty sovinto.

Nyt aikuisena ymmärrän, että aina ei ole helppoa puhua siitä, mitä tarvitsee, eikä aina ole helppoa myöskään kuunnella toista. Jo­kai­ses­sa meissä on läsnä oma his­to­riam­me, joka alkaa jo ennen syn­ty­määm­me, muovautuu var­hai­ses­sa vuo­ro­vai­ku­tuk­ses­sa ja kulkee mukana ke­hos­sam­me. Olen oppinut, että kaikkien ihmisten arkinen elä­män­to­del­li­suus ei to­si­aan­kaan ole sa­man­lai­nen, vaikka jaammekin saman ih­mi­syy­den ja ih­mi­sar­von.

Lähdin lukion ja Wienissä vietetyn vä­li­vuo­den jälkeen opis­ke­le­maan teologiaa, koska halusin ymmärtää uskontoa paremmin. Työs­ken­te­lin pitkään Helsingin yli­opis­ton teo­lo­gi­ses­sa tie­de­kun­nas­sa raa­ma­tun­tut­ki­ja­na ennen siir­ty­mis­tä­ni Tampereen piispan tiimiin verkosto- ja yh­tei­sö­työn asian­tun­ti­jak­si.

Alma materini -motto ”ymmärrä uskontoa, ymmärrä maailmaa” on alati ajan­koh­tai­sem­pi maa­il­mas­sa, jossa uskonto näkyy yhä enemmän myös jul­ki­ses­sa tilassa, eikä aina myön­tei­ses­sä valossa.

Yli­opis­toai­koi­na minulla oli mahtava etuoikeus oppia kris­ti­nus­kos­ta ja juu­ta­lai­suu­des­ta alan kan­sain­vä­li­sil­tä huip­pu­tut­ki­joil­ta. Tut­ki­ja­toh­to­ri­na vietetty vuosi Manc­hes­te­ris­sa avasi silmät mo­ni­kult­tuu­ri­sen suur­kau­pun­gin to­del­li­suu­del­le. Tuona aikana mah­dol­li­suus olla ak­tii­vi­nen jäsen St. Edmundsin angli­kaa­ni­seu­ra­kun­nas­sa oli teo­lo­gi­sel­le ajat­te­lul­le­ni kään­teen­te­ke­vä ajanjakso.

Tutkijana minua kiehtoi pyhien ja ar­vo­val­tais­ten tekstien syn­ty­pro­ses­sit ja niiden vaikutus ihmisiin ja yh­tei­söi­hin. Yksi tämän päivän ajan­koh­tai­sis­ta ilmiöistä sekä yh­teis­kun­nas­sa että omassa työssäni on po­la­ri­saa­tio. On opet­ta­vais­ta havaita, miten myös Raamatun lehdillä näkyy kir­joit­ta­jien tarve rakentaa ryh­mäi­den­ti­teet­ti­ään osin po­lee­mi­sin kie­li­ku­vin. Ihmisten väliset vas­tak­kai­na­set­te­lut näkyvät siten jo var­hai­sis­sa juu­ta­lai­sis­sa ja kris­til­li­sis­sä teks­teis­sä.

Tätä nykyä raa­ma­tun­tut­ki­mus on vaihtunut hiip­pa­kun­nan asian­tun­ti­jan työhön. Uskonnon ja pyhien tekstien lisäksi sy­väl­lis­tä ym­mär­rys­tä tarvitaan myös ihmisestä ja ih­mi­syh­tei­söis­tä.

Ny­kyi­ses­sä työssäni huomaan, että mo­nen­lai­sia teh­tä­viä­ni yhdistää ainakin yksi punainen lanka, ja se on ihmisten välisen dialogin sekä yhdessä oppimisen mah­dol­lis­ta­mi­nen. Mo­ni­mut­kai­ses­sa maa­il­mas­sa tar­vit­sem­me kaikkien osaamista haas­ta­vien ongelmien rat­kai­se­mi­sek­si.

Tar­vit­sem­me myös myö­tä­tun­toa, toinen toistemme kuuntelua ja us­kal­lus­ta käydä myös vaikeita kes­kus­te­lu­ja. Huomaan yhä uudestaan in­nos­tu­va­ni siitä, mitä tapahtuu, kun ihmiset tulevat koolle omien aja­tus­ten­sa, arkisten ko­ke­mus­ten­sa ja ai­nut­laa­tuis­ten ta­ri­noi­den­sa kanssa ja alkavat kes­kus­tel­la tar­koi­tuk­se­naan ymmärtää itseään, toisiaan ja maailmaa paremmin. Silloin voi tapahtua ihmeitä.

Hanne von Weis­sen­berg
Verkosto- ja yh­tei­sö­työn asian­tun­ti­ja Tampereen hiip­pa­kun­nas­sa
Dosentti, teologian tohtori, työ­noh­jaa­ja ja or­ga­ni­saa­tio­kon­sult­ti

 


Pauliina Parhiala


Henkilökuva naisesta.
Pauliina Parhiala.

Olen 48-vuo­tias avus­tus­työn­te­ki­jä. Minua kiin­nos­taa maailma ja se, mikä ihmisiä liikuttaa ja innostaa. Lapsena tutkin kart­ta­kir­jaa ja suun­nit­te­lin matkoja piir­rel­len reittejä lyi­jy­ky­näl­lä kart­ta­kir­jaan.

Monet mat­ka­koh­teis­ta ovat to­teu­tu­neet, mutta kiin­nos­tus ihmisen elämää kohtaan eri­lai­sis­sa ym­pä­ris­töis­sä ei ole sammunut. Aina pa­lat­tua­ni mie­les­sä­ni alkaa jo kyteä uusi ajatus läh­te­mi­ses­tä, ja pieni liekki kytee jo heti hännän alla.

Olenkin saanut olla liik­keel­lä. Var­hais­lap­suu­den asuin Tam­pe­reel­la ja myöhemmin Rii­hi­mäel­lä. Opiskelu ja kan­sa­lai­sak­ti­vis­mi veivät Hel­sin­kiin, ja sieltä elämä on kul­jet­ta­nut työ­teh­tä­viin milloin mihinkin – Belgiaan, Ruandaan, Sveitsiin, Jor­da­ni­aan, Pa­les­tii­naan ja Tan­sa­ni­aan. Tan­sa­nias­ta palasin jou­lu­kuus­sa 2021 Hel­sin­kiin.

Vaikka kiin­nos­tu­nut ihmisen elämää kohtaan eri­lai­sis­sa ym­pä­ris­töis­sä kytee, olen huomannut elämän yti­mes­sään kovin sa­man­kal­tai­sek­si (ja silti kiin­nos­ta­vak­si!) kaik­kial­la.

Useimmat vä­lit­tä­vät itsestään ja lä­hei­sis­tään, ra­kas­ta­vat lapsiaan ja haluavat elää rauhassa. Il­mas­ton­muu­tos, pa­ko­lai­suus, köyhyys ja ka­ta­stro­fit kuitenkin mää­rit­tä­vät liian monen elämän puitteita. Näistä oloista meillä kaikilla on vastuuta, ja ko­lum­neis­sa­ni haluankin tar­kas­tel­la, miten voimme osaltamme kantaa vastuuta siitä, että kaikkien oikeus hyvään elämään toteutuu.

Olen kou­lu­tuk­sel­ta­ni teologi ja humanisti Helsingin yli­opis­tos­ta. Olen opis­kel­lut opet­ta­jak­si ja kou­lut­tau­tu­nut työ­noh­jaa­jak­si. Olen opis­kel­lut kan­sain­vä­lis­tä po­li­tiik­kaa ja neu­vot­te­lu­tai­to­ja Sveit­sis­sä.

Viime vuo­si­kym­me­net olet toiminut hu­ma­ni­taa­ri­sen avun, ke­hi­ty­syh­teis­työn ja rau­han­työn esimies- ja joh­to­teh­tä­vis­sä muun muassa Kirkon Ul­ko­maa­na­vus­sa, Crisis Ma­na­ge­ment Ini­tia­ti­ves­sä (nyk. CMI – Martti Ahtisaari Peace Foun­da­tion), Action by Churches Together (ACT) Al­liances­sa ja Lu­te­ri­lai­ses­sa Maa­il­man­lii­tos­sa.

Nyt työs­ken­te­len Diakonia ja kehitys -tee­ma­pääl­lik­kö­nä Suomen Lä­he­tys­seu­ras­sa. Va­paa­eh­tois­työ­tä olen tehnyt muun muassa set­le­ment­ti­liik­kees­sä.

Vaikka in­nos­tun­kin helposti työstä ja etsin tar­koi­tus­ta, löytyy syvin tar­koi­tuk­se­ni ja tehtäväni kotoa. Kou­lui­käi­set lapseni ja puolisoni sekä laajempi perhe ja ys­tä­vä­pii­ri muo­dos­ta­vat tiiviin verkon, jonka sil­muk­ka­na haluan olla.

Lasten myötä olen saanut kurkistaa itselleni uusiin maa­il­moi­hin, kuten jääkiekon maailmaan. Va­paa-ai­kaa vietänkin mieluiten perheen ja ystävien kanssa ja lenkeillä Poh­jois-Hel­sin­gis­sä Kurt Wallander -jack­rus­sell­ter­rie­rin kanssa. Teatteri, museot, elokuvat ja hyvät kirjat sekä teologian jat­ko-opin­not ovat omia man­sik­ka­paik­ko­ja­ni.

Viime vuodet Lä­hi-idäs­sä ja Itä-Afri­kas­sa ovat jättäneet minuun jälkiä. Samalla tar­kas­te­len elämää Suomessa myös näiden ko­ke­mus­ten kautta. Yritän ymmärtää ky­sy­myk­siä ko­ti­maas­sa, vaikka tunnenkin usein vierautta ja joskus vai­keut­ta­kin joidenkin ko­ti­mais­ten huolten äärellä. Yritän muistaa, että meillä jo­kai­sel­la on ”tämänsä”, johon olemme sidottuja, Pentti Saa­ri­kos­kea mukaillen. Mi­nul­la­kin. Polut ja reitit ovat muo­kan­neet katsetta ja katsantoa.

Pauliina Parhiala
Diakonia ja kehitys -tee­ma­pääl­lik­kö­nä Suomen Lä­he­tys­seu­ras­sa.