Paimenen palsta

6.10.2019 22.58

Kaksi rakentajaa

Koulun päivänavauksessa laulettiin tuttu laulu "Taivaan Isä suojan antaa". Kerroin, että tärkeä osa siitä suojasta, jonka Taivaan Isä antaa, on Jeesuksen antama opetus. Jeesuksellakin oli koulu, mutta tyystin erilainen opinahjo kuin meikäläiset koulut. Opetusryhmää voinee sanoa pienryhmäksi. Koulu kesti kolme vuotta, mutta opetusta oli 24/7 eli 24 tuntia vuorokaudessa, seitsemän päivää viikossa. 12 opetuslasta vietti lähes kaiken aikansa Jeesuksen kanssa. Opetuslasten oli tarkoitus oppia kaikki, mitä Jeesus teki ja kertoi, jotta he voisivat opettaa edelleen muita sitten kun Jeesus olisi poissa. Taivaan Isän antama suoja koko elämää varten on Jeesuksen opetus siitä, mitä on hyvä elämä. Eräänä päivänä vuorella Jeesus piti pitkän, tärkeän puheen. Jeesus opetti, että onnellisia ovat ne ihmiset, jotka luottavat Jumalaan ja Jumalan apuun. Jeesus opetti, että Jumala pitää huolta niistä, jotka laittavat Jumalan elämässään ensimmäiselle sijalle. Jeesus sanoi myös, että meidän ei tarvitse huolehtia ja murehtia kaikesta mahdollisesta. Jumala on suurempi kuin kaikki meidän vaikeutemme ja ongelmamme yhteensä ja hän tietää kaiken. Jumala tietää myös, mitä me tarvitsemme. Samassa tärkeässä puheessa , Vuorisaarnassa, Jeesus sanoi, että meidän pitää rakastaa kaikkia, jopa vihollisia, ja antaa loukkaukset anteeksi.

Jeesuksen Vuorisaarna on maailmanhistorian merkittävin puhe siitä, miten ihmiset voivat elää onnellista elämää toistensa kanssa. Puhe päättyy kertomukseen kahdesta rakentajasta. Jeesus sanoi, että se, joka kuulee hänen sanansa ja tekee niiden mukaan, on niin kuin viisas mies, joka rakensi talonsa kalliolle. Kun rankkasade ja myrsky pieksivät taloa, se pysyi vakaasti pystyssä, koska se oli rakennettu kalliolle. Se, joka kuulee hänen sanansa, mutta ei tee niiden mukaan, on kuin tyhmä mies, joka rakensi talonsa hiekalle. Kun rankkasade ja tulva tulivat, ne veivät hiekan talon alta mennessään, ja talo sortui maan tasalle.

 Kuulla ja tehdä niin kuin Jeesus opettaa,  on viisautta. Pyytää Häneltä apua, on rohkeutta.


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi

Ei kommentteja