Paimenen palsta

16.1.2016 10.10

Ole armollinen ja kuule rukoukseni

Mitä voisi tänä vuonna tehdä eri tavalla kuin ennen? Mikä helpottaisi elämää? Yksi konkreettinen ’eri tavalla’ on Iltamessun sanojen ja kuvien näyttäminen. Ennen rakennettiin joka kerraksi erikseen suuri valkokangas, johon diat heijastettiin. Messun jälkeen rakennelma purettiin pois. Heti joulun jälkeen päätyseinälle viriteltiin 9 näytöstä koostuva pysyvä näyttötaulu. Tekniikkaryhmän elämää helpottaa takuuvarmasti, että valkokankaan rakentelu ja purkaminen ovat jääneet historian hämärään. Samalla korjaantunee diojen näkyvyys, kun kevät ja valoisa aika koittavat.

Mitä sinä voisit tehdä eri tavalla kuin ennen? Mikä helpottaisi elämää? Olen haastanut itseäni muistamaan, että Jumala on hyvä ja luotettava, Hän tahtoo vain hyvää ja Häneen varaansa voi laskea elämänsä. ”Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja Hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin.” (Matt.6:33) Murehtimisenergialle lienee muutakin käyttöä kuin huolehtia sellaisesta, jolle ei voi mitään. ”Vastaa minulle, Herra, kun huudan sinua! Sinä, Jumala, olet minun auttajani, sinä avaat minulle tien ahdingosta. Ole minulle armollinen ja kuule rukoukseni!” (Ps.4:2)

Kaisa Yrjölä

Kohtaamispaikan pappi


Palaa otsikoihin | 0 Kommenttia | Kommentoi