Luottamushenkilön tehtävät

Seurakuntien luottamushenkilöt suunnittelevat, kehittävät ja ohjaavat  Tampereen seurakuntien toimintaa. Seurakuntavaaleissa valitaan edustajat seurakuntaneuvostoihin päättämään jokaisen viiden seurakunnan omista asioista ja yhteiseen kirkkovaltuustoon, joka on seurakuntayhtymän ylin päättävä elin.

Luottamushenkilöt ovat myös osa kirkon edustuksellista demokratiaa ja  silta seurakuntalaisen ja kirkon ylimpien päättävien toimielinten välillä, sillä heillä on äänioikeus myös kirkolliskokouksen ja hiippakuntavaltuuston maallikkoedustajien vaaleissa.

Luottamushenkilö seurakunnassa

  • edustaa seurakuntalaisia ja tuo seurakuntalaisten näkökulmaa päätöksentekoon
  • päättää toiminnan suuntaviivoista ja varmistaa seurakunnan toiminnalle riittävät ja oikein suunnatut resurssit
  • luo kirkon julkisuuskuvaa
  • puolustaa seurakunnan avoimuutta viestinnässä ja päätöksenteossa
  • tuo oman osaamisensa seurakunnan käyttöön
  • on seurakunnan työntekijöiden yhteistyökumppani

Luottamushenkilöt päättävät

Luottamushenkilöt päättävät  seurakunnan ja seurakuntayhtymän toimintaan, hallintoon ja talouteen liittyvistä asioista kuten

  • seurakuntatyön kehittämisestä  ja painopisteiden valinnasta.
  • kirkollisverojen käytöstä ja kirkollisveroprosentista.
  • kirkkojen ja muiden seurakunnan tilojen rakentamisesta ja korjaamisesta.
  • monista seurakunnan virkojen ja tehtävien sisällöistä ja henkilövalinnoista.
  • seurakunnan muiden luottamushenkilöiden kuten kirkkoneuvoston ja johtokuntien jäsenten valinnasta
  • seurakunnan tai seurakuntayhtymän toiminnan ja talouden suunnittelusta
Luottamushenkilöt vaikuttavat myös  hiippakuntavaltuutettujen, kirkolliskokousedustajien ja piispan valintaan.


Kirkolliskokousedustajien valinta

Luottamushenkilöt äänestävät myös kirkolliskokousvaaleissa eli valitsevat päättäjät kirkon ylimpään päättävään elimeen.

Kirkon ylintä päätösvaltaa käyttää kaksi kertaa vuodessa kokoontuva kirkolliskokous. Kirkolliskokous päättää esimerkiksi kirkon oppiin liittyvistä kysymyksistä ja koko kirkon taloudesta.

Vaalissa painotetaan ääniä seurakunnan koon mukaan, joten suurempien seurakuntien luottamushenkilöiden äänellä on enemmän painoarvoa kuin pienten seurakuntien. Tampereen hiippakunnasta kirkolliskokouksessa on 6 maallikkoedustajaa ja 4 pappiedustajaa.

Lue lisää kirkolliskokouksesta

Hiippakuntavaltuuston jäsenten valinta

Kuten kirkolliskokouksessakin hiippakuntavaltuustossa on maalikko- ja pappisjäseniä.

Hiippakuntavaltuuston tehtävänä on tukea ja edistää kirkon tehtävän toteutumista hiippakunnassa ja sen seurakunnissa sekä muun muassa päättää hiippakunnan toiminnasta ja taloudesta.

Seu­rakuntaneuvostojen ja yhteisten kirkkovaltuustojen maallikkojäsenet voivat äänestää hiippakuntavaltuustoon maallikkojäseniä. Tampereen hiippakunnan hiippakuntavaltuustossa kaudella 2020–2024 on 14 maallikkojäsentä

Lue lisää Tampereen hiippakunnan hiippakuntavaltuustosta


Johtokunnat

Luottamushenkilöt toimivat myös johtokunnissa. Johtokunnat auttavat ja tukevat osaamisellaan seurakuntien viranhaltijoiden työskentelyä.

Seurakuntalaiset voivat tehdä aloitteita heitä edustavien seurakuntaneuvoston ja johtokuntien jäsenten kautta.