Yksin ja yhdessä-blogi
Asunnottomia on moneen junaan
–Asunnottomat ovat kirjava joukko ihmisiä, kertoo , vahvistaa sosiaalisen asumisen kehittämisen koordinaattori Jenni Mäki Tampereen kaupungilta.
Nuorten joukossa saattaa olla lyhytaikaisesti asunnottomia.
– He voivat olla esimerkiksi Tampereelle opiskelemaan tulleita ja saattavat etsiä asuntoa asuen kavereiden tai sukulaisten luona. Mutta sitten on nuoria, jotka eivät sen hetkisessä elämäntilanteessaan halua kiinnittyä mihinkään.
Yleensä pitkäaikaisasunnottomuuden taustalla on vuokravelkoja ja häätöjä.
– Ja asiat kietoutuvat toisiinsa. Päihderiippuvaisena tai mielenterveysongelmista kärsivänä ei välttämättä pysty hallitsemaan elämäänsä, mistä voi seurata häätö. Häätö puolestaan voi ajaa entistä syvemmälle päihde- tai mielenterveysongelmiin.
– Pelkkä taloudellinen taitamattomuus voi johtaa luottotietojen menettämiseen, mikä vaikeuttaa huomattavasti asunnon saamista. Vuokranmaksuongelmista aiheutuneiden luottotietomerkintöjen määrä on viime vuosien aikana ollut huimassa kasvussa.
Lisäksi pula pienistä ja kohtuuhintaisista asunnoista saattaa tehdä mahdottomaksi asunnon saamisen. Ylikalliiseen vuokraan ei voida myöntää toimeentulotukeakaan koko määrälle.
Pitkäaikaisasunnottomuus on Tampereella vähentynyt viime vuosina. Osaksi kiitos kuuluu asunnottomuuden vähentämisohjelmien toteuttamiselle. Pääpaino on ollut asumisen tukeminen mahdollisimman tavanomaisessa asumisympäristössä. Tavallisessa vuokra-asunnossa asuminen tukee itsenäistymistä ja vahvistaa itsetuntoa.
Nyt on keskitytty ennaltaehkäisyyn ja ohjelmiin, joissa painotetaan varhaista tunnistamista ja nopeaa puuttumista.
Mäki korostaa, että asunnottomuuden ratkaisemiseen tarvitaan pitkäjänteistä yhteistyötä.
– Mikään taho ei voi yksin ratkaista ongelmaa.
Jotkut kieltäytyvät
Marraskuussa 2016 tehdyn poikkileikkauskyselyn mukaan Tampereella oli noin 225 asunnotonta henkilöä. Luku on samansuuntainen kuin edellisvuonna, mutta vähentynyt huomattavasti viiden vuoden takaisesta, jolloin asunnottomia oli saman kyselyn mukaan noin 322 henkilöä.
Suurin osa muodostuu vuokrataloyhtiöiden asunnonhakijoista. Pitkäaikaisasunnottomien määrä on laskenut noin 50 henkilöön ja naisten osuus puolittunut.
Suurin osa asuu tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona, hieman reilu 30 henkilöä ulkona porrashuoneissa ja vastaavissa. Tampereen asumispäivystys tarjoaa kriisimajoitusta asunnottomille, mutta joissain tapauksissa palvelusta myös kieltäydytään, projektisuunnittelija Sonja Hokkanen kertoo.
–
Alle 25-vuotiaita asunnottomia oli kyselyn mukaan noin 60 henkilöä, joista vain
murto-osa asumis-, sosiaali- tai terveyspalveluissa. Maahanmuuttajataustaisten
osuus asunnottomista on vähäinen, ja vastoin ennakko-odotuksia lisääntynyt
turvapaikanhakijoiden määrä ei ole näkynyt asunnottomuustilastoissa.
Suurin osa asuu tilapäisesti sukulaisten ja tuttavien luona, hieman reilu 30 henkilöä ulkona porrashuoneissa tms. Tampereen asumispäivystys tarjoaa kriisimajoitusta asunnottomille, mutta joissain tapauksissa palvelusta myös kieltäydytään, Hokkanen kertoo.
Ruokaa jaossa
Tapahtumien Yön messun kolehtivaroilla tuotetaan Tampereen Keskustorilla Safka-aid -tapahtuma Asunnottomien yönä 17.10.
Vanhalla kirkolla tarjolla on kello 15–17 keittoa kaikille sekä Costello Hautamäen musiikkia.
Kaikille avointa tapahtumaa ovat järjestämässä Tampereen seurakuntien diakoniatyö, diakonia ja yhteiskuntavastuu, Tuomasyhteisö, Avoin kirkko, Kuule köyhää ja moottoripyöräkerho Sons of Abraham.
Huoltsulla on Asunnottomien yönä pidennetty aukiolo jo viidettä vuotta peräkkäin. Huoltsu aukeaa 17.10. kello 13 ja menee kiinni 18.10. kello 19.
– Tapahtumassa on ohjelmaa ja syömistä sekä mukavaa yhdessäoloa kaksi päivää putkeen, kertoo johtava ohjaaja Ruut Hiekkanen.
17.10. kello 22 – 18.10. kello 7 henkilökunta päästää sisään ja päihteet pitää luovuttaa henkilökunnalle yön ajaksi.
Kello 18–24 vietetään Kumppanuustalo Arttelissa (Salhojankatu 42) tapahtumaa, jossa on luvassa paneelikeskustelu, Väärän väriset tapetit -yhtye, Tampereen ukuleleorkesteri sekä vaatteiden ja hygieniatuotteiden jakelua. Sitä varten on meneillään Auta asunnotonta -keräys, josta saa lisätietoa Facebookista.
Lahjoita vaatteita Auta asunnotonta -tapahtumaan
Koonnut: Asta Kettunen