Minulla on oikeus olla,
taivaan isän sylissä,
juosta pois,
tulla aikuisena takaisin,
lähteä ja lapsena palata,
minulla on oikeus olla vaan,
isän silmäterä,
rakastavan katseensa alla,
itkeä ja nauraa,
tulla ja mennä ovista ja ikkunoista tuulla,
minulla on oikeus,
taivaan isän lapsen oikeus,
kaikki kertoa kuulluksi tulla,
ihmiseksi ihmeeksi isolla i:llä,
minulla on oikeus isää rakastaa niin paljon kuin sydämestä lähtee, siellä syntyy uutta tulee,
minulla on oikeus ja sinulla kaikkeni antaa ja vielä enemmän,
isän poskea silittää
sen hetken kauneuteen hellyyteen melkein kuolla,
meillä on oikeus
pidetään siitä isän kädestä viimeiseen asti kiinni.  

Autojen punertavat silmät,
kadut oksentavat vatsansa tyhjiksi,
ihmisillä harhoja rakkaudesta  
juoppohulluuskohtauksia,
heikoimpia kannetaan
vielä heikompien annetaan kuolla,
marraskuun yö vie monta mukanaan,
minä en lähtisi vielä,
mukaasi sinun,
autojen punertavat silmät
sammuvat yksi kerrallaan
painuvat kiinni surusta raskaat,
ikäväänsä turhaan syleissä itkeneet
tai yksin lohduttamattomat .

Kevät lohkeaa,
hampaasta pala,
jäästä toinen,
kevät,
kyyneleitä kaikkialle valuen,
niitä itkien,
kivusta ja onnesta,
kevät sinussa ja minussa jonkun kuolemasta, 
uudelleen syntymästä,
kevät meissä autuaan tietämätön,
autuas tässä suudelmassa huulillemme syntyvässä.

Tulin sateen läpi,
synnyin vähän kerrallaan,
kuljen kohti taivaanrantaa,
vieläkin pisaroi,
annan poskieni kastua,
tulen taivaasta,
minulla on huono muisti,
en muista sieltä mitään,
kuljen syksyyn,
vieläkin lehtiä sataa,
heitän niitä ilmaan,
lehtiä sataa,
piiloudun niihin,
odotan talvea,
sinä et minua huomaa,
kuljen sateen läpi.

Kaikki on rakennettu,

kaikki on valmista,

mikään ei ole,

kaikki on keskeneräistä,

sinä ja minä,

vasta valmisteilla,

mitähän tästäkin tulee,

sinusta ja minusta,

aina rakenteilla oleva  tupa,

silti kalliolle tekeillä,

seitsemän porrasta sisälle,

ei takaovea,

haikara katolla,

keskellä uuni ulkona huussi. 

Hiljaisuus,

kuin sydän puhuisi,

niin vähän on sillä asiaa,

rauha,

kuin Jumala kuiskaisi,

pitäisi pitkät tauot,

lumpeenlehdellä korento,

siivet väristen sinä ja minä,

emme me lennä kyllä me lennämme,

taivaaseen ja takaisin,

uudestaan ja uudestaan,

luojan luo luojan luomat,

maan hiljaiset äänettömät toisillemme kuiskaavat,

näin on hyvä näin on oikein,

sinä ja minä lumpeen lehdellä täydessä kukassa,

ilmassa Jumalan kämmenellä.

Luen sinusta runoja,

ne kaikki on kirjoitettu sinusta eri puolistasi,

aamulla päivällä ja illalla öisin kirjoitetuista punastun,

löydän sinut sivuilta,

jokaisesta lauseesta sanasta,

lumihiutaleinen helteen hyväilemä,

löydän sinut alusta ja lopusta,

kun suljen kannet,

löydän sinut runoista itse kirjoittamistani,

viereltäni,

löydän kun taas alan sinusta runoa,

siitä tulee uusi ennen kokematon,

niin kuin sinä olet tuuli on monimutkainen yhtälö,

ratkaisematon,

maalaus keskeneräinen minulle vielä avautumaton,

luen sinusta runoa,

yksinkertaista ja kaunista,

laulua,

niin kuin tässäkin kohtaa,

linnunluut hedelmän pisarat,

aavikolle eksynyt keitaan löytänyt,

taivaan,

kivellä yksin itkevä minun sylissäni,

naurua helisevä,

luen sinusta runoa,

kirjoitan sitä parasta aikaa,

ikuisesti kirjoitan.

Pelko nakertaa juuriani,

kohta kaadun korkealta,

pitkin pituuttani mitätöntä mittaani, 

pelko syö sieltä,

haukkaa palan terävillä hampaillaan,

mistä sillä on ote,

pelko repii irti vasta istutetut juuri kukkaan puhjenneet,

pelollani on nälkä,

pienellä hiirellä noenmustalla herkästi palelevalla,

pelollani hahmoni juurella,

pienessä kolossa,

suuri on sen nälkä suojassa olla hangen alla,

turvassa maailmalta,

pelollani pienellä niin suurella kuin puuni alle,

suuremmalla kuin Jumalan syliin mahtuu.

Kauas on pitkä matka,
vielä kauemmas paljon lyhyempi,
yksi henkäys, ulos, tai sisään,
että jaksaa rajan taa kulkea,
silmänsä sulkea,
ja vielä kauemmas,
henkeänsä pidättäen,
jännityksellä odottaen,
että mikä odottaa mitä odottaa voi,
säästää sitten irti,
hengestään,
viimeinkin hellittää,
antaa hengityksen kulkea,
vapaana ilman kahleita maan,
luojansa luokse,
siinä viimein antaa olla,
itsensä olla,
sylissään luojansa levossaan,
kauas on pitkä matka,
sinun luoksesi paljon lyhyempi.

Olen tuhannesti kuollut,
aina ylösnoussut sinulta karannut,
kulkukoira irtomakeinen pureskeltu pois syljetty,
sinun pelastamasi velkaan jäänyt,
sinun kolmasti kieltäjäsi vihaajasi ja rakastajasi,
jalat alleni saanut,
sinun häpeäsi ja ilosi,
mutkalle mennyt,
kivusta vääntynyt uudelleen sylissäsi suoristunut,
olen missä olen, sinulta piiloutunut,
löydettäväksi jätetty monimutkainen,
yksinkertainen taivaassa ja maan päällä,
yksinäinen ilman sinua ja sinun kanssasi avuton.

Verhojen pauhu,
tuuli liikuttaa taloa,
räystäät itkevät,
kyynel on vain metafora,
alas on pitkä matka,
lasken rappusia,
ylös on vielä pidempi,
kattona taivas lasken tähtiä,
autiossa talossa olisi tilaa vielä yhdelle sinullekin,
takan reunalla,
sylini nurkassa,
lehtien alla,
kuun valkoisessa valossa,
ensilumessa,
piirileikeissä piipun ympärillä,
talon uumenissa,
homeisissa hillopurkeissa,
kellarissani,
perunalaarien kauhussa mullan tuoksussa,
seinien valitus ja kaipaus ja pauhu,
naisen kosketuksen ikävä.

Traktori ajoi ylitseni,
sillä ei ollut heinää kyydissä,
siihen olin pettynyt,
ja suljettuihin silmiisi,
kun henki pakeni minusta,
niin kuin se on aina tehnyt,
poikkeuksetta,
jokaisessa kuolemassa,
pienessä ja suuressa,
enkä minä saavuttanut sitä taaskaan.
Ja täällä taivaassa on jonoa,
pitkä aika odottaa viimeistä tuomiota,
niin ettei nyt kyllä ole hyvä aika kuolla rakkaani,
elä niin hyvin kuin taidat ja sinä vain voit,
ehkä me näemme vielä,
kun saavut minun numeroni ei ole vielä tullut.

Tuolla kävelee todellisuus,

ja tuonne se menee,

minua seuraavat varjot ja valheet.

Tuolla istuu totuus,

 ja tekee kipeää jollekin,

kierrän sen kaukaa,

seuraamaan se lähtee,

vierellä kulkee viereen istuu,

ummet ja lammet se puhuu,

minusta mitä en tiennytkään,

elämästä ja Jumalasta,

aikani jaksan,

nostan hattua,

toivotan hyvää päivän jatkoa

ja sanon hyvästi.

Valon perässä kurkiauroja,

taivas on kynnetty pilvet erikseen eroteltu,

siemenet on kylvetty,

Jumalan pisarat,

kyyneleet jokaiseen silmäkulmaan poskille,

älä juokse karkuun sinäkään,

niin en minäkään,

väärään suojaan ja turvaan,

annetaan itsemme kastua,

annetaan tulla kylmän,

iloitaan sitten lämmöstä,

kaikesta mikä lämmittää,

kynttilän liekistä suuremmasta tulesta,

ihon lämmöstä,

jokaisesta sanasta joka taivaasta annetaan,

rakkautta täydestä,

lämpimän perässä auroja,

seurataan niitä,

katseillamme,

sydämillämme.

Valkokangas,

eläviä kuvia sinusta,

lunta vasten taivasta vasten,

muistin kuvia sydämeni kuvia,

diakuvia elokuvia kuvia kuvia,

kuvia vielä kuvien jälkeenkin,

hymyjesi silmiesi sielusi kuvia valoa vasten,

ristin varjoa kirkkautta vasten,

valkokangas, elävää  kuvaa sinusta ja minusta,

elävää elämää,

mitään et teeskentele mitään  emme näyttele,

valkokangas kaikki  ohjattua kaikki improvisoitua,

luovuutta Luojan luomaa,

antaudutaan elämään loppuun asti,

vielä kuoleman lopputekstien jälkeenkin,

sydämestämme sydän sydäntä Jumalassa rakastamaan.

Kattona puiden sateenkaaret,

syyskuun sinun naurusi ja ilosi,

jokaisesta lehdestä, 

erikseen kesästä irronneesta,

erikseen auringossa palavasta,

lattiana lentävä matto kaikenkirjava väsy risa ja räsy,

seininä hymysi jokapuolet pihlajanmarjasilmäsi,

purojesi kivien takapuolet,

yötä varten valona taivaan lamppu,

yksi kynttilä juuri taivaalle sytytetty,

reisiesi joutsenten kaulat taipuisat ja notkeat,

kuun loisteessa,

kuin kalaa väsytettäisiin,

saataisiin saaliiksi,

päästettäisiin sitten vapaaksi,

uudestaan ja uudestaan,

aamuun asti,

talven tuloon.

Lehdet ovat pudonneet,
niin putosin minäkin,
syliisi kauhean katkeraan,
pihlajan marjat,
suuret ja punaiset,
poskillasi aamukuuraa silmissäsi yön sinistä indicoa,
orava hyppiii silmille, molemmille,
kunpa taipuisi tähän aamuun,
näille sijoille,
pitkään matkaan,
kaikille rajoille.

Elämä kuin syksy itse,
aina riisutaan kunnes valkolakanaan puetaan,
rakkaus kuin vuodenajat itse,
riisutaan ja puetaan minkä ehditään,
omena ja päärynä kuin sinä ja minä emme enää itse,
syödään kokonaan,
mitään ei jäljelle jälkeen jätetä,
ei kuorenpalaa kotaa ei siementä,
tämä aamu kuin syksy
elämä vuodenajat ja Jumala itse,
ei herätä enää itse,
vaan meissä herätään puetaan ja riisutaan puetaan ja riisutaan
toinen toisiimme kietoudutaan,
armon liaani,
kuin Jumala itse,
emme enää itse vaan kaksi ja kolme,
sinä  ja minä armo ja rakkaus, neljä,
emme enää itse, vaan rakkaus ja Jumala meissä,
yksi kaksi kolme ja neljä, on aika herätä rakkaani,
olen valmistanut sinulle aamupalasi,
kattanut sen sydämelleni iholleni kaikkialleni.

Ei aina ole sanoja,
ei niitä ole,
ei ensimmäistä ei viimeistä,
eikä väliin mitään,
ei sanoja ole,
mutta on kyyneleet,
tämä käsi käteesi antaa,
tämä syli, ei sanoja,
hiljaisuus ja puolestasi rukous äänetön huuto,
ei sanoja,
pyydän että kristus vapahtajamme auttajamme toivo ainoa oljenkorsi,
ei sanoja,
ilta ja kynttilä,
lattialle lankeava ristin varjo,
ei sanoja ole, 
kyyneleet on ja äänetön.

Kesä on mitannut itsensä,
täyteen mittaansa kasvanut ,
mittansa täyteen saanut,
sinä ja minä helteestä toisistamme tämän hetken osalta,
tämän nälän ja kaipuun ihon ikävän,
kesä on meidät mitannut, jäätelön pituuden,
kun sen toistemme huulilta nuolemme,
mansikoiden,
kun ne toisillemme hellästi syötämme,
kesä on meihin kiinni kasvanut syvälle juurtunut,
kesä, pisimmilläsi sinä nyt olet,
meissä valoisimmillasi kuumimmillasi,
ja me valvomme, sinussa me valvomme toisissamme,
niin ikuisesti kuin tätä yötä kestää, ikuisesti

Toivo on täynnä epätoivoa,
riisuu itsensä alasti,
tulee täyteen toivoa,
juoksee talon ympäri sadasti,
edelleen on toivoton tekee itselleen pannukakun,
se lässähtää,
toivo syö sen ja pullapitkon,
kuka toivon löytäisi,
kokisi sellaisena kuin toivo on ottaisi luokseen ottaisi vastaan,
kuka toivon löytää toivon pelastaa,
sillä sisimmässään toivo kyllä tietää että lahjaahan hän on,
uskon toivo kadottanut ja rakkauden,
parhaat ystävänsä,
toivo toivoo ja rukoilee sinussa ja minussa,
vielä vähän jaksaa toivoa ehkä tämän päivän,
huomenna enää ehkä ei

Kesä räjähtää,
kasvoille kaikki vihreä,
sydämet räjähtelevät,
kaikkialla poksahtelevat ihmiset,
auki shamppanjapullot,
iloa kuplivaa naurua helmeilevää,
silmut räjähtelevät ja lehdet ja kukat,
Jumalan hyvät ajatukset,
sinä räjähdät ja minä,
sirpaleemme sinkoilevat,
kaipuun kipinät,
täytetyn ikävän pienet kupit ja maljat ja pikarit.

Rakkaus on nähty omenanpuukujalla keltaisessa talossa,
pidättäkää se, pidätelkää,
niin kauan että ehdin paikalle,
luovuttakaa sitten minulle, pitäkää tarkasti silmällä,
on hyvin vaarallinen,
säälimätön ja julma,
henkeen käypä ja ylle,
laittakaa käsiraudat ja side silmille,
odottakaa vielä hetki tulen niin nopeasti kuin ehdin,
riennän suorastaan.
Rakkaani, miksi minä sinua teitittelen

Kirjoitan - annan runon tulla,
tyhjenen, tyhjene en,
annan tulla, antaudu en antaudun,
lausun lause lauseelta, lausu en,
olen elän hengitän,
annan tulla,
sinulle runoile en, elän runoillen.

Sillä ensin ei ollut mitään,
sitten Jumala alkoi runoa lausua,
ja niin syntyi kaikki ja syntyy,
siksi minäkin runoilen
(ja sitä sinullekin suosittelen).

Kadulla märkä lapanen,
vieressään  kulunut hanska,
käden kosketuksen kadottaneet,
sormien lämpimän kosketuksen,
kumpikin yksin, sellaisin käsityksin,
että kukaan ei enää  heitä halua rakastaa voi,
nukkaisia pölyisiä virttyneitä, *
tulisi tuuli, tulisi ja koskettaisi,
päällekkäin meidät pyörittäisi,
yhteen rullalle pyörittelisi,
tulisit jo aurinko ja meille paistaisit,
tulisit aamu ja taivaan valo,
tulisit ja alkaisit viriävä tuuli.

Pois lähtevät ja saapuvat,
meitä viedään  mennessämme ja tuodaan tullessamme,
perille emme saavu milloinkaan,
vanhoja osia uusia palasia,
sinun kanssasi hetki on hetken täydellisesti pysähtynyt,
kaikki on kokonaista ja ehjää,
emmekä me liiku minnekään,
tänne kun me voisimme tänne me jäämme,
katselemme kuinka maailma virtaa ohitsemme emmekä me osallistu siihen,
toisiimme me osallistumme,
siihen mitä on ja kuuntelemme kuinka paljon minä olen on ja puhuu,
puhuu sanoja joita vain me ymmärrämme.

Kolkuttavalle avataan,
linnut laulamaan, vedet virtaamaan,
pimeä suljetaan valot päälle laitetaan,
kevät avataan,
lämpimät tuulet tuulemaan,
perhoset ensimmäiset siipiänsä oikomaan,
kolkuttavalle avataan,
silmät kauneuttansa näkemään,
kolkuttavalle avataan,
sydän apposen auki avataan,
rakkautensa vastaan ottamaan, kokemaan,
suru suljetaan ilo tilalle annetaan,
kyynelkanavat avataan,
iloa riemua kiitosta ylistystä luojalleen isälleen laulamaan.

Maailma poikii, pahaa se synnyttää,
nuolee puhtaaksi,
hylkää sitten jättää yksi pärjäämään,
katuja kulkemaan, haavojansa haavoittamaan,
maailma poikii,
synnytystuskissansa vaikeroi maa,
lisää pahaa, täyttyköön maa,
missä rakkaus pilkahtaa, se äkkiä sammuttakaa,
maailma poikii,
ja tyttöi, lihansa vankei,
sitä pahaa sitä minä,
sen hyvän olen jo unohtanut,
maailma poikii,
antaa sen rauhassa synnyttää,
ei puututa siihen, hyvin se onnistuu,
hyvin siinä käy kuitenkin.

Pilven juurella,
sen alla maan tasalla,
puron juurella,
parisuhteen juurella,
omilla juurilla toisen juurilla,
porkkanamaan juurilla,
juurikasan juurilla,
leipätaikinan juurella,
juurihoidon juurilla,
perheneuvolan juurella,
avioeron juurella,
sovinnon juurella,
syrjähypyn juurella,
uskon ja uskottomuuden juurella,
juuri ja juuri järjen juurilla.
Sen puun juurella,
sen toisen puun juurella,
käsiemme juurella,
käsiemme jalkojemme,
niiden pesun juurella.

Lainasin kirjoja jouluksi,
tiiliskiviä,
yksinäisyydestä kertovia,
vuoraan muuria,
siltä suojaavia,
laastiksi runoja,
keittokirjoja, elämäkertoja,
dekkareita en uskalla,
olen puolessa välissä,
historiaa paksulti,
aapisia,
rakentamisesta muurin tekemisestä kertovia,
sen tekniikasta, yksinäisyydestä,
sen syntymisestä, yksinäisyydestä,
sen syntymisestä,
ihmissuhteista,
pakokeinoista,
olen melkein valmis,
jouluna olen valmis,
turha on tulla turha mitään yrittää,
minä olen valmis.

Meitä on monta,
taivaasta pudonneita,
lumihiutaleita,
yhdessä me kannamme teitä,
maailman kaikilla laduilla,
eksyneitä,
yhdessä eteen päin kulkemaan,
kaikkia teitä,
langenneita enkeleitä,
kaikkia teitä.

Minne katosivat linnut,

minne narulta pyykit,

mihin kesä meni?

Juoksiko se järveen, hukuttautuiko sinne?

Minne katosit sinä, minne katosi elämästäni elämä?

Miksi palelen, tyhjyys pohjimmiltaan totta vain on.

Minne lensivät lehdet, vuodet ja päivät,

rakastellut yöt, yhdessä herätyt aamut, minne katosi Jumala,

minne katosivat tuli ja virtaavat vedet?

Minne katosi poskeltani kyynel juuri äsken tätä kaikkea itkenyt.