Yksin ja yhdessä-blogi
Ateisti ja agnostikko arvostavat luterilaista kulttuuriperintöä
Reformaatio on osa suurta yksilön vapauttamista, jolloin iso osa älyllistä ja henkistä kapasiteettia vapautui ja maailmankuva avartui, sanoo kirkkoon kuuluva ateisti Suvi Ahola.
eikki Räisänen, yksi kansainvälisesti arvostetuimmista suomalaisista Uuden testamentin tutkijoista, lanseerasi Vartija-lehden päätoimittajana toimiessaan osuvan termin kulttuurikristitty. Tällä hän tarkoitti kaltaistaan ihmistä, joka myöntää juuriensa olevan kristinuskossa ja suhtautuu tähän uskontoon myönteisesti, vaikka ei uskokaan sen keskeisiin väittämiin.
Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikko Suvi Ahola lukee itsensä Räisäsen kaltaiseksi kulttuurikristityksi.
– Arvostan kristillisyyden merkitystä osana kulttuurihistoriaa. Se on ainakin minun ikäiseni ihmisen tapa katsoa maailmaa, osa minäkuvaa. Ei siitä eroonkaan pääse, sanoo itseään ateistina pitävä Ahola.
Ateismistaan huolimatta Ahola kuuluu kirkkoon, eikä vähiten kirkon tekemän humanitaarisen työn ja sen tarjoaman yhteisöllisyyden takia. Ahola laulaa edelleen kotiseurakuntansa kamarikuorossa, joka edustaa hänelle kirkon, kristillisyyden ja taiteen välillä miltei aina ollutta liittoa.
– Humanistisesti suuntautuneen ihmisen on mahdotonta jättää kirkon, uskon ja kristillisyyden merkitys huomioimatta, Ahola sanoo.
Kriitikko näkee reformaation ja renessanssin välillä olevan läheisen suhteen: yksilön ja hänen vapaan tahtonsa korostamisen. Ennen reformaatiota ei ollut edes suomalaista identiteettiä, eikä identiteettiin olennaisesti liittyvää suomen kieltä kirjoitettuna.
– Reformaatio on osa suurta yksilön vapauttamista, jolloin iso osa älyllistä ja henkistä kapasiteettia vapautui. Keskiluokka alkoi nousta, tulivat tutkimusmatkat, kaupan vapautuminen ja maailmankuva avartui.
Aholan mielestä reformaation merkitystä kuvaa hyvin suomalaisen kirjallisuuden perusteos, Aleksis Kiven Seitsemän veljestä.
– Vaikka tämä esimerkki onkin hieman rautalangasta väännetty, se osoittaa, kuinka veljekset lukemaan opittuaan oppivat asioita, jotka tekevät heistä yhteisön jäseniä ja kuinka he oppivat toimimaan yhteisössä, tulemaan toimeen muiden kanssa.
”Olen onnellinen,
että kirkko on olemassa”
– Olen uskovaisen äidin mammanpoika, josta kehittyi virkaheitto agnostikko, naurahtaa turkulainen rakennus- ja media-alan yrittäjä Aku Aittokallio.
Aittokallion äiti kuului kirkkoon, joskin viihtyi myös vapaakirkossa. Äiti oli hänelle hyvä esimerkki kristitystä, jolle usko oli luonteva osa elämää.
– Äidin usko oli hyvin arkista, lempeää ja rauhallista. Hän uskoi tekevänsä kaikki arkisetkin askareet Jumalan silmien edessä. Jumala oli hänelle läsnä joka hetkessä. Hänen kauttaan olen ymmärtänyt, että usko voi parhaimmillaan olla yksilön elämässä hyvin myönteinen asia – eheyttävä tekijä, joka antaa tarkoituksen, merkityksen ja mielekkyyden.
Täytettyään 18 vuotta Aittokallio erosi kirkosta, sillä hän halusi kyseenalaistaa kaikki aikaisemmat käsityksensä asioista. Toisekseen hänen mielestään kirkko oli silloin tarpeeton tekijä hänen ja Jumalan välissä.
Aittokalliosta ei silti tullut ateistia.
– Ateismihan on oppi jotain vastaan, ja se on omituisimpia ilmiöitä aatehistoriassa. Olen mieluummin agnostikko, joka myöntää epävarmuutensa sekä tiedon ja käsityskykynsä rajat.
Kun Aittokallion lapset halusivat käydä rippikoulun, mies liittyi kirkkoon. Samalla hän alkoi miettiä uskon, uskontojen ja kirkkojen perimmäistä olemusta ja tarkoitusta. Pohdintojen tuloksena hän ymmärsi, että kirkkoon voi kuulua muistakin kuin uskonnollisista syistä.
– Sitä ei moni ymmärrä, että uskonto voi olla kulttuurin syvintä ydintä. Samoin monelta jää ymmärtämättä, kuinka laajalla rintamalla kirkko tekee humaania, hyvää työtä. Moni eroaa kirkosta tunnekuohussaan ymmärtämättä luterilaisen kulttuuriperinnön merkitystä, joka on aivan valtava. Minulle luterilainen kirkko on nimenomaan kansankirkko, ja tämän käsitteen kautta reformaation merkitys avautuu paljon paremmin.
Yhdellä sun toisella on paljon toiveita kirkolle; ajatuksia siitä, millainen sen pitäisi olla ja mitä sen pitäisi tehdä tai olla tekemättä. Aittokallio ui vastavirtaan.
– En halua pyytää kirkolta mitään. Olen onnellinen, että se on olemassa sellaisena kuin se on.
Teksti: Teemu Järventie
